Fyysiset viekkarit bentsojen käytön lopettamisen jälkeen

hoitsuhanna

Olen ollut katkaisuhoidossa hoidossa muutama viikko sitten ja siellä ajettiin alas bentsojen käyttöni kokonaan. Jonkinlaisia vieroitusoireita on tullut, mm. vapinaa ahdistuneisuutta mutta niistä olen jotenkin selvinnyt. Nyt tällä hetkellä en ole mitenkään ahdistunut ja vapinaakaan ei enää ole. Viimeisin huumeseulakin oli puhdas.
Eilen alkoi todella omituinen oireilu. Olo oli mitä parhain terapian jälkeen, ei mitään ahdistuneisuutta tai muuta sellaista, ei hinkua vetää lääkkeitä tai viinaa, fiilis oli vaan jotenkin tosi hyvä. Menin A-kiltaan juomaan kahvit ja siellä kävin pitkän ja erittäin miellyttävän keskustelua yhden valvojan kanssa. Sieltä lähtiessä olo oli jo niin hyvä että ajatuksia piti kasailla ja rauhoitella itseään ettei mopo livahda käsistä. Kun sain ajatukset kasaan niin alkoi todella kummallinen tuntemus jaloissa joka tuntuu tänään itseasiassa vaan voimakkaammalta kuin eilen. Olen jatkuvasti hyvin tietoinen siitä miltä jalkapohjissa tuntuu kun jalat koskettavat alustaan. Jalkapohjista välittyy jotenkin koko ajan signaali aivoihin että jalat ovat alustaa vasten ja tämä tunne tuntuu jo todella häiritsevältä. Soitin terveysneuvontaan ja siellä sanotiin että kyse on rebound-ilmiöstä ja johtuu mahdollisesti liian nopeasta bentsojen alasajosta. Toisaalta kun olen muutaman kerran itse lopettanut bentsojen käytön useiksi viikoiksi niin ei mulla kyllä mitään tällaista tunnetta ole ollut koskaan.
Tää vähän nyt hämmentää mua. En haluais lääkäriinkään lähteä ennenkuin on ihan pakko. Tää on nimittäin todella häiritsevää ja jotenkin pelottavaakin. Oisko kellään tietoa kuinka kauan tälaainen olo voi kestää? En tiedä kuinka monta päivää tätä oikein jaksaa. Ei mua kuitenkaan huvita alkaa uudestaan syömään bentsoja, jos tää nyt vaikka liian nopeasta alasajosta vaikka johtuukin.

6

455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitoksia jos joku jaksoi lukea ton ja vielä isompi kiitos jos saisin jotain infoa siitä kuinka kauan tässä pitää kärvistellä.

    • eibentsoja

      Sinun kroppa alkaa heräämään ja tulet varmasti kärsimään omituisista oireista vähän aikaa.
      Mihin vaivaan aloit käyttämään bentsoja? Ironista mutta toivottavasti oli vain huvikäyttöä siitä on helpoin päästä irti.
      Kiva että sinulla on tukijoita kun itse lopetin tein sen yksin ja kerrasta poikki.
      Ei ollut kivaa eikä suositeltavaa.

      Ei tuohon sinun tilanteeseen taida auttaa kuin aika mutta ehkä kannattaisi varata lääkärinaika ja kaikki perusjutut ja verikokeet saat ainakin mielenrauhaa.
      Jos tuntuu että käyt liian täysillä niin propral on auttanut minua ihan pikku annoksellakin eikä ole huumelääke.

      • Aloin käyttää bentsoja aikanaan ensimmäisen kerran unettomuuteen. Vuosia käyttö oli vaan satunnaista mutta lopulta siitä tuli melkein päivittäistä. Huono homma että näin hoitsuna on niin helppo päästä käsiksi lääkkeisiin ja turruttaa niillä työstä johtuvaa pahoinvointia. Rvasin kyllä enimmäkseen yksityislääkäreillä hakemassa reseptejä. Toisinaan psyk.poliltakin sai reseptillä lääkkeitä ja terveysaseman omalääkärikin uusi niitä että ei niitä hirveästi työpaikalta tullut vietyä. Ymmärsin että tämä rebound-ilmiö mikä minulla nyt ilmeisesti on johtuu siitä että bentsot on ajettu alas liian nopeasti ja että oireet muistuttavat samoja oireita joiden takia olen niitä naamaani vetänyt. Tätä en kyllä allekirjoita, mulla ei koskaan ole ollut näin kummallisia tuntemuksia. Mut onneksi eilinen ilta oli helpompi ja tänään ei nyt ainakaan tähän mennessä ole ollut tätä tunnetta.
        Uudelleen en kyllä ala kolmilääkkeitä napsimaan vaikka kuka tarjoais, nyt tuntuu että aistitkin on parantuneet, varsinkin hajuaisti on hirveän hyvä nykyään vaikka tupakkaa poltankin. En nt toistaiseksi ole menny lääkäriinkään kun oon jotenki pärjäilly tän oudon tunteen kanssa. Täytyy kyllä myöntää että eilen oli tosi hädissäni. Kiitos vaan sulle nikki eibentsoja vastauksestasi :)


      • Veljeni joka on kanssa napsinut bentsoja arvelki että tämä tuntemus johtuu siitä että tällä viikolla on ollut ihan liikaa tapahtumia ja sit todella se yhdistettynä bentsojen lopettamiseen. Se että tää johtuu lääkkeistä ja menee ohi autto, eipä oo semmonen tunne että onkohan tää joku merkki sekoamisesta, tyyliin aistiharha ja kohta alkaa sitten pikku-ukot pomppimaan hangilla ja menen psykoosiin.


    • eibentsoja

      Olet varmasti oikeassa tuossa että aistit alkaa palautumaan.
      Sama homma minullakin esim. makuaisti palautui niin etten voinut enää sietää valkosipulia jota bentsoaikoina rakastin.

      Olen kyllä kuullut useammastakin suunnasta ettei bentsoja saisi ajaa liian nopeasti alas. Sanotaan myös että paremmat mahdollisuudet päästä irti on hitaalla vieroituksella mutta omalla kohdalla se ei toiminut. Minun oli pakko kärsiä ne rajut viekkarit että pelästyisin ja saisin pienen opetuksen tyyliin: "muista kuinka paljon kärsit viekkareissa". Toimihan se ei tee mieli bentsoja.

      Nuo kummalliset tuntemukset ovat kai ihan tavallisia. Saatoin jopa kärsiä samasta vaivasta kuin sinä en enää muista. Päällimmäisenä oli epätodellisuuden tunne,
      Olenko minä todella tässä, olenko minä minä?
      Menee varmaan liian hienoksi mutta ehkä sinä ihmettelet sitä että seisot omilla jaloillasi ilman kemiallista kävelykeppiä.
      Voisi melkein sanoa että mikä tahansa vaiva/tuntemus on mahdollista jos on käyttänyt vuosikausia bentsoja ja kun pääsee fyysisistä oireista alkaa taistelu pääkopan kanssa et hei, "minä olen liian selvä ja tunnen liian selvästi".

      Ehkei tekstissäni ollut mitään järkeä mutten osaa sitä paremmin selvittää ja tuntuu hieman oudolta vastata kun olet hoitajalle mutta käyttäjänä on kokemuksia.

      Minun tätini oli myös hoitaja ja käytti ajoittain bentsoja mutta sillä pysyi homma hanskassa tietääkseni.

      • Ymmärsin kyllä mitä tarkoitat. Mulla tuo epätodellisuuden tunne on ihan tuttua kun kärsin dissosiaatiohäiriöstä joka tekee vähän sellaisen epätodellisen tunteen. Olen tavallaan kuplassa ja välistä tuntuu siltä että onkohan tämä nyt totta vai olenko unessa. Nyt on oikeastaan väliin sellainen tunne että haluais tuntea enemmänkin olonsa epätodelliseksi, tää häiriöhän on tavallaan mielen suojamekanismi, se tekee esimerkiksi ahdistavat tilanteet helpommin siedettäväksi. Tässä viime vuosina olen bentsojen avulla pitänytkin itseäni vielä voimakkaammin tuon kuplan suojissa. Toisaalta tää häiriö heikentää lähimuistia ja aiheuttaa keskittymisongelmia. Käyn nyt parasta iakaa terapiassa jotta tokenisin ja kestäisin todellisuutta paremmin.
        Kiitoksia sinulle kovasti siitä että helpotit oloani ja jaksoit vastata. Nyt tuntuu siltä että tuo outo olo kesti vaan tuon pari päivää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5426
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3721
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3273
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2535
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2132
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2057
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1876
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1358
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1352
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1154
    Aihe