Tilasin kokeeksi kalevan määräajaksi,siitähän ei liene kenellekään haittaa.
Tilasin Kalevan
tavallinen syntinen
20378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kielsit sitten uskon.
No joo just !
Etkö rakas sisko usko SRK.n ja Olavi Voittosen vihaboikottiin? Itse noudatin vihaboikottirakkaudenneuvoa, enkä ole vieläkään tilaustani uusinut!
Minäkin olen huolissani Hemestin sieluntilasta, koska hän ei hyväksy enää jumalanvaltakunnan armoneuvoja vaan kuittailee jo niihinkin jotain ynseää.
Onko Hemestikin jo joutunut laiteille.
Tulleeko Lääkön Matille vielä Kaleva?
tuleeko Matti Lääkölle Kalevaa, koska Kaleva uskalsi kirjoittaa kesällä 2011 hieman ennen suviseuroja lahkon sisällä piilossa pidetystä pedofiiliasta ja insestistä. Tiedoksenne muuten, että Kalevalle vihje asiasta tuli liikkeen sisältä.
Kyseisissä suviseuroissa Matti Lääkkö aivan julkisesti julisti asiaan tutkineitten VL-lahkon sisältä lähtöisin olevien naisten olevan "isänsä häpäisijöitä".
Kuinka musta ja paatunut sielu ja sydän on tuollaisella "uskovaisella", joka pimeyden tekoja noin raivokkaasti puolusti? Matti Lääkkö häpäisi itsensä aivan julkisesti noissa suviseuroissa omalla julistuksellaan.
Eihän ne boikotit koske näitä johtohemmoja, telekkarikin niillä saa olla mutta rivijäsenet ei saa harrastaa Kalevaa ja Tv:tä
Milloin olet nähnyt yhdelläkään rauhanyhdistyksen johtokunnan jäsenellä taikak SRK.n johtomiehellä kotona television?
Ei pidä levittää vääriä tuommosia pahoja puheita!
Nimenomaa Voittonen Kalevassa sanoi liikkeelle lähteneen boikotin olevan VÄÄRIN. Taas te väännätte mustan valkeaksi. Sama nettii ja tv keskusteluun liittyen. Ei synnille ole koskaan lupa. Samalla lailla kuin kirjallisuuden ja musiikin suhteen on uskovaisell valvomisen paikka. Jotka näihin syntilistaa eli sääntöjä hinkuvat,ovat kyllä sulkeneet korvansa Pyhän Hengen äänelle sydämistään. Ei tv edelleenkään juuri mitää rakentavaa tarjoa. Samaa syntielämää eri versioin kuin alusta saakka.
Oletko nähnyt itse ettei ole? Itse en luota jos sanovat ettei ole, pieni valhe isojen valheiden joukossa ei enää mitään. Yhtään kertaa Srk ei ole korjannut julkisuudessa niitä asioita joista heitä syytetään valehdelleen.
En ole voinut kuvitella, että on olemassa tällainen keskustelupalsta, jonka keskeinen sanoma on ihmisille: vihatkaa, uhkailkaa, juoruilkaa ja kiroilkaa. Kalevalla ei ole mitään tekemistä vanhoillislestadiolaisen uskon opin kanssa. Kaleva on uutisoinut totuudenmukaisesti asioista, jotka koskevat vl-piirissä esiintyneitä pf-rikoksia.
Kaleva on Pohjoisen ainoa suuri lehti. Aiotteko elää mediapimennossa vl:t. Kalevan journalismi on saavuttanut kannatajia myös muualla Suomessa. Jos vl:t ovat todella boikotoineet lehden tilauksia, osoittaa se, ettei aito usko ole heidän sydämessään. Päivämies ei ole uutislehti. Se on uskonnollinen kirjekokelma eri lehtiavustajilta. Pääkirjoituksissa on vl:n uskonkäsityksiä.
1. Viha, boikotointi ja 2. lähimmäisen rakkaus ja lämpimät ihmissuhteet. Kysyn: mikä on vl:n arvomaailma suhteessa Kaleva-lehteen. Jos se on ensimmäinen, on kunkin syytä tutkia sydämen uskoa ja sydämen kristillisyyttä.
Mantila kertoi avoimesti tästä radiohaastattelussa, Voittonen ei ole kiistänyt koska ei ole kiistämistä. Uskon enemmän Mantilaa kuin Voittosta.
Olin Lumijoen suviseurojen jälkeen isäni luona käymässä, niin hänelle soitti kaksi vl-ihmistä ja he sanoivat, että nyt pitää boikotoida Kalevaa, koska se on mustamaalannut vl-liikettä. Kumpikin aikoivat lopettaa Kalevan tilauksen.
Olavi Voittonen pönötti Kalevan painotalon juhlissa.
Monia ei naurata erään kaksinaismoralistinen käytös. Boikotti ja Kalevan juhlat; konsettikielto ja itse kirkkokonsertissa; alustus ja karkea suunsoitto urkurille, kun ei totellut johtajaa yhdellä ry:llä; kuuntelu samanmielisten kanssa ja kieltäytyminen mennä kärsijän, uhrin, sairaan luokse jne. Ovatko tuttuja asioita sinulle matkalainen. Me seuraamme vain yhtä Johtajaa, joka ei ole tästä maailmasta, mutta on kanssamme. Pyydän anteeksi alkulauseita, mutta haluan niillä tukea Sinua, joka kärsit rikosten uhrina ja sailalun pakottamana.
Kaleva lehden tarjoilu ja antimet. Oli ukolla otsaa mennä samoihin juhliin Mantilan kanssa, mutta VL:t ovat tunnetusti kuin kameleontit:D
Oliko Olli tyytyväinen Kalevan tarjoiluihin ja ilmoitti tilaavansa jälleen Kalevan:D
Te rivijäsenet - tiukatkaa Ollilta, mitä hän on päättänyt. Entäs Lääkön Matti - eikö Mattia näkynyt niissä karkeloissa, olisi saanut syödä mahansa täyteen!
USKOMATONTA PASKAA! JAUHATTE LESSUISTA! SUURIN OSA EI PIDÄ OLLENKAAN PAIKKAANSA MITÄ TÄÄLLÄ JAUHETAAN..
ETTEKÖ SIIS PISTÄNEET PYSTYYN BOIKOTTIA
Syntiä teit.