Eikö kukaan ole selvinnyt yksinäisyydestä?

Miksi en ole saanut lukea tai kuulla ollenkaan tarinoita siitä, kuinka joku olisi ollut lapsuudesta saakka yksin ja myöhemmin muuttunut ja saanutkin ystäviä? Ei kai tämä helvetti nyt oikeasti voi seurata lapsuudesta vanhuuteen? Minulla ei muuten ole minkäänlaista aikomusta HYVÄKSYÄ yksinäisyyttäni! Haluan siitä eroon! Miksi se ei muka voisi onnistua? En ole edes täysi-ikäinen vielä!
11298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä hyvin usea varsinkin nuoruudessa, kokee yksinäisyyttä. ajattelee olevansa ainoa, johon sattuu, on yksin, kukaan ei hyväksy, kaikilla muilla näyttää menevän hyvin, on kavereita...... Mutta sitä ei kerrota toiselle. Ja siksi luullaan, että vain minä itse olen yksinäinen. Jos siitä juteltais toisten kanssa, niin huomattais, että on muitakin samassa tilanteissa olevia. Samat ongelmat useammalla eli en poikkea toisista. On raskaampaa kun yksin on, kuin että huomaisi että samassa veneessä on muitakin samassa tilanteessa.

Yksinäisyys on omalla tavallaan helppoa ja taas toisaalta kivuliasta.
Ystävyys on myös omalla tavllaan helppoa ja taas toisaalta kivuliasta.
Haluaako antautua alttiiksi, vereslihalle ystävyydessä. Kun antautuu alttiiksi, voi sattua. Ystävä voi aiheuttaa tahtomattaan kipua. Voi olla hyväksikäyttöä, selkään puukotusta yms. Mutta myös todella vahvaa yhteyttä, vahvuutta.

Voi olla, että välillä pitää pureskella, kasvaa, etsiä ongelmanratkaisua, keinoja, välineitä ja sitten kun ne löytyy mennään taas eteenpäin. Kokeillaan ja harjoitelaan uusilla välineillä. Se on sama kuin ostaisi kaupasta uuden rakennustyökalun ja harjoittelee sen käyttöä. Aluksi kiinnittää innoissaan verhotangot tiettyyn paikkaan, sitten huomaa kauempaa katsottaessa valmista tulosta, että ai juku patteri näkyy verhon reunasta metrin ulospäin. eiku tangon irrotukseen ja uus yritys.

Olin lapsena ujo ja epävarma. Johtui varmaan osaksi siitä että vastakkainen sukupuoli mielestäni kiusasi minua. Olin estynyt, vaikea ilmaista itseäni joukossa. Ja paras kaverini toimi mielestäni tylsästi minua kohtaan. Se aiheutti luottamuspulaa. Nuoruuteen kuuluu, kuului tietty epävarmuus. Ei vielä tiedä riittävästi. Toisaalta en haluaisi olla enään nuori. Haluan olla se mikä olen, vaikka sitten ikää mittarissa ehkä joidenkin mukaan jopa liikaakin senssimaailmassa :) Kannattaa hyväksyä jotkin tietyt asiat, kuten yksinäisyys, koska jokatapauksessa tietulla tasolla/ tavalla me aina olemme yksin. Mutta meitä kannetaan. Ja se hyväksyminen tuo ongelmasta puolet voittoa. Ei siihen tarvitse jäädä. Siitä sitten eteenpäin.

Kyllä se voi onnistua ja onnistuukin, mutta ei kaikki seura aina tee hyvää.
Jos jossain seurassa ei ole hyvä olla, kannattaa miettiä miksi ei ole.

Kyllä itse kannattaa olla aktiivinen seuran hankinnassa, mutta pikku hiljaa hyvää tulee. Ei väellä eikä voimalla.

Äänestä
  • niin ja vielä. ....
    Voi vaikka hakeutua johonkin vapaaehtoistyöhön auttamaan. Kun auttaa toisia, on mukana ja omat ongelmat jotenkin haalistuvat pienemmiksi. Härkäsestä tulee kärpäsiä. Minulla moniin yksinäisiin taitekohtiin on tuonut apua ja päässyt eteenpäin, kun toiminut noin.

    Äänestä

  • 7+17 kirjoitti:

    niin ja vielä. ....
    Voi vaikka hakeutua johonkin vapaaehtoistyöhön auttamaan. Kun auttaa toisia, on mukana ja omat ongelmat jotenkin haalistuvat pienemmiksi. Härkäsestä tulee kärpäsiä. Minulla moniin yksinäisiin taitekohtiin on tuonut apua ja päässyt eteenpäin, kun toiminut noin.

    Kiitos hyvästä vinkistä. Muiden auttaminen kieltämättä kiinnostais.

    Äänestä

Syy on yksinkertainen, jos olisin selvinnyt yksinäisyydestä, en kirjoittaisi tänne mitään, koska olisi muutakin tekemistä.

Äänestä

Mä olin yksin koko kouluajan. En itsekään haluanut hyväksyä yksinäisyyttä osaksi loppuelämää. Lukion jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja ajattelin, että siellä sitten saan paljon uusia ystäviä. Uudella paikkakunnalla kukaan ei tuntis mua eikä mun historiaa, eikä kiusais ja siellä ois paljon muitakin uusia opiskelijoita, jotka etsii ystäviä. Voisin aloittaa elämän tavallaan uudelleen alusta.

No, näin ei sitten käynyt. Olin jotenkin jäänyt sen vanhan roolini vangiksi ja jättäydyin syrjään muista ja niinpä olin taas täysin yksin ja rupesin jopa kuvittelemaan, että sielläkin mua kiusattiin. No, tästä sitten masennuin täysin ja meni se eka opiskeluvuosi melko synkissä tunnelmissa.

Sit kun kesä alkoi lähestyä ja puhe kesätöistä niin ajattelin, että en todellakaan jää tänne samalle paikkakunnalle kesäks yksin. Päätin sitten repäistä ja lähdin ulkomaille kesätöihin. Olin tosi ujo ja hiljainen ja en tollasta mahdollisuutta ollut koskaan edes voinut ajatella, mutta jotenkin tuohon aikaan olin niin pohjalla, että oli ihan sama. Oli pakko vaan tehdä jotain ihan muuta.

Olin ihan paniikissa ennen matkaa ja toki siellä ulkomaillakin sitten aluksi olin melko hiljainen muiden seurassa ja yritin taas vaistomaisesti vetäytyä syrjään. Mutta siellä oli kuitenkin erilaista, ihmiset tuli melkein väkisinkin juttelemaan ja siihen oli vaan sitten paljon helpompi lähteä mukaan. Kielimuuri auttoi myös, koska jos en joskus heti keksinyt johonkin asiaan sanottavaa, niin ihmiset kuittas vaan sen sillä, etten osaa kieltä, eikä silleen, että ai toi onkin jotenkin omituinen.

No, sieltäpä sitten löysin itselleni miehen ja loppujen lopuksi jäinkin asumaan. Olen nyt asunut ulkomailla kolme vuotta ja melkeinpä täysin eri ihminen. Olen vahvistunut todella paljon ja en voi enää sanoa olevani yksinäinen. Olen todella kiitollinen sille entiselle minälleni, joka uskalsi kerran repäistä.

Tämä tarina siis rohkaisemaan, että kaikki on elämässä mahdollista. Mä olin ennen varmaan maailman ujoin, hiljaisin ja syrjäänvetäytyvin ihminen mitä voi olla. Mutta niin vaan elämä on muuttunut. Kukaan ei uskois jos nyt näkis entisen minäni, että se on sama ihminen.

Äänestä
  • No tää juttu rohkas kyllä todella paljon! Kiitos, että jaoit sen täällä!

    Äänestä

  • Jo vain tekstisi sai minullekin uusia tuulia ajatuksiini! :) Olen todella iloinen puolestasi kun olet vahvistunut ja päässyt nykyiseen elämäntilanteeseesi. Kävi kyllä mielessä että voiko tuo olla edes mahdollista? Mutta taitaa vain olla (:

    Mulla on ollut joskus haaveissa että lähtisin ulkomaille vaihto-oppilaaksi tai opintojen ohella työharjoitteluun mutta en ole raottanut kovaa kuortani (jossa elän) senkään vertaa jotta olisin saanut tuollaisia haaveita toteutettua, saatika sen suuremmin niitä ajatellutkaan.

    Nyt tekstisi luettuani koen asiaa hieman uudella tavalla. Pitäisi ottaa riski ja uskaltaa tehdä elämässä jotain nimenomaan vähän radikaalimpaa joka itselle tällähetkellä tuntuu täysin mahdottomalta.
    Näin olen aina ajatellutkin mutta nyt asia vahvistui taas entistä enemmän. (:

    Äänestä

  • Oletko käynyt ulkomaille lähtemisen jälkeen Suomessa? Miltä suomalaiset vaikuttavat sinusta, pystyisitkö nyt olemaan sosiaalinen heidän seurassaan, vai ovatko ihmiset täällä niin juroa tuppisuuporukkaa, ettei maksa vaivaa?

    Äänestä

Oon mä aika hyvin selvinnyt tähän saakka. Ei ole mua kukaan rakastanut ikinä. Aika monta kertaa vedin muita turpaan nuorena kun ne vit.tuili ja kiusasi. Siitä poliisit eikä opettajat ei ole kovin iloisia ollut.

Äänestä

Oliskohan tähän ketjuun lisää tarinoita tai mietteitä nimenomaan tost selviytymisestä? Monella on varmaan suuri hätä just sen takii, et tuntuu, että yksinäisyys on loputon suo.

Äänestä

Mulla on ollut paljon ystäviä nuorena. Vuosien varrella ihmiset on perheellistyneet ja pariutuneet, niillä ei ole aikaa mulle, mä taas olen eronnut ja jäänyt yksin. Että näinkin päin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihainen nuori kirjoitti:

Miksi en ole saanut lukea tai kuulla ollenkaan tarinoita siitä, kuinka joku olisi ollut lapsuudesta saakka yksin ja myöhemmin muuttunut ja saanutkin ystäviä? Ei kai tämä helvetti nyt oikeasti voi seurata lapsuudesta vanhuuteen? Minulla ei muuten ole minkäänlaista aikomusta HYVÄKSYÄ yksinäisyyttäni! Haluan siitä eroon! Miksi se ei muka voisi onnistua? En ole edes täysi-ikäinen vielä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu