Kuka julkkis

saa polvet veteliksi ja mielen kirkkaaksi? Kenellä on reteä ote elämään ja kansainvälistä famea?
23290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Samuli Edelmann totta kai..pääsi ihan Hollywood leffaan..

Äänestä
  • Samuli Edelmann
    Lehtiä ja televisiota liike-elämän lisäksi hyväksikäyttää myös epärehelliset henkilöt. Jos huijausten määrää ja laatua alkaisi analysoimaan tarkemmin kuluisi siihen useamman kuin yhden tarkastelijan työpäivä.

    Journalistien syväluotauksessa nyt henkilö: Samuli Casimir Edelmann s.21 heinäkuuta 1968 Pori)

    Samuli Edelmann markkinoi itseään lehdille ja televisiolle esiintyen laulajana sekä näyttelijänä.

    Nykyisen verkon valtakauden aikana miehen pyrkimykset alkavat paljastua kupliksi jotka puhkeava mätäpaiseen lailla nopeammin kuin roskalehden muste ehtii edes kuivua.


    Journalistien tehotarkastus on todennut ja todistanut että Edelmann ei ole valmistunut koskaan oikeaksi näyttelijäksi teatterikorkeasta virallisen lopputodistuksen kera näin ollen hänen ammattinimikkeensä siltä osin on kyseenalainen. Kun lisäksi tarkastelee miehen suoritteita näyttämön puolelta on ne on varsin vaatimattomia, kouluarvosanalla todettuna Edelmann on "näyttelijänä" alle tyydyttävän tason -7.

    Edelmann on käsittänyt että näyttämötaide on itsensä esittelemistä tekoviikset nenässä vaikka todellinen näyttämötaiteen filosofia on aivan päinvastaista. Näin ollen miehen käsitys alasta on typerän tietämättömyyttä.

    Edelmann osti ulkomaisesta proggiksesta miniroolin kusetti median hölmöjä kuten pösilö-Rita Tainolaa ja möhö-Matti Rönkää "olen suuren elokuvan suuressa näkyvässä roolissa päätähden Tom Cruisen kanssa" ja hölmöt uskoivat kaiken. Kuka tahansa voi ostaa minityngän tai pienroolin esimerkiksi Hollywood-tuotannosta.

    Kun nyt totuus on nähty niin eipä näy jätkää DVD:n kannessa eikä identifioidu mitenkään kyseisen filmin "pääosan esittäjän kakkosmieheksi" niinkuin on antanut ymmärtää. Se siitä sitten puheet "suuresta näkyvästä pääosasta päätähden kanssa". Todellisuudessa oikean pääosan esittäjän keitossa uiskenteleva kärpänen oli "näkyvämmässä" osassa kuin Samuli Edelmann.

    Laulajana Edelmann on noviisi ja tavallisen karaokelaulajan tasoinen. Instrumentteja hän ei 100% hallitse tai edes sen vertaa että voisi sen perusteella hankkia itselleen toimeentulon. Kitaran rämpyttäminen kolmisoinnulla ei tarkoita instrumentin täydellistä hallintaa. Mitään konkreettista esim. viisuvoittoja hän ei ole saavuttanut. Hän on käärinyt karaokeesityksensä folioon ettei ostaja varmasti pääse tarkastamaan tuotetta ennen ostotilannetta ja onnistunut kauppamiehenä markkinoimaan ne kuuroille korville. Levyjen platinamyynnit kertovat ainoastaan että asialla on ollut liero kauppamies eivätkä kerro tuotteen laadusta yhtään mitään.

    Edelmann esiintyy "taiteilijana" vaikka hänen tulot ovat vuositasolla pelkkää myyntimiehen palkkausluokka. Viimeisimmän julkisen verotiedon mukaan hän ei ansaitse kuin neljätonnia kuussa. Harmillistä sinänsä sillä oikeat taiteilijat kuten Juhani Palmu ansaitsevat töillään useiden satojen tuhansien vuosiansiot.

    "Taiteilijana" Samuli Edelmann näyttääkin olevan pelkkä mopoilija joka on eksynyt raskaan liikenteen väylälle.

    Edelmann elää fantasiassa jonka hänelle on luonut ne tyhmät toimittajat joille on saanut valheensa myytyä.
    Edelmannia voisi verrata teinipissikseen joka itsekin kuvittelee olevansa jo tähti kun pääsi samaan fotoon
    suuren rocktähden kanssa konsertin tauolla lavan takana. Tuskin se teini kuitenkaan sellaista fantasiaansa markkinoi lehdille

    Jätkän olisi täytynyt valita toinen ammatti vaikka käytettyjen autojen kauppiaana kehä kolmosen varrella tai ovelta ovelle kiertävänä kirjakauppiaana. Noin vakuuttavalla itsensä markkinoinnilla kun saa myytyä sumutuksensa vaikka kuurosokeille satavuotiaille vaikka kaikki tajuavat jo tyypin haihattelut eikä kukaan enää niihin edes usko.

    Katso tästä minkälaisessa julkaisussa Samuli Edelmann markkinoi itseään

    Posted 27th July by tutkivaa journalismia ajan hermolla
    http://www.sumuttaja-edelmann.blogspot.fi/

    Äänestä

B-listan poju!

Toki kuvaus on yli vedetty rajusti.

Äänestä

Oiva Lothander?

Äänestä

Elkää edes puhuko tuosta Oivasta, meikä tyttö yrittää syödä täällä :-/ Harvahiuksinen vanhus mässäili ruualla siinä vaalivideossa, vieläkin tekee pahaa.

Minun polvet saa veteliksi kotimaiset Extremetaiteilijat ja todella taitavia ei ole montaa.

Äänestä
  • Syöppä meikä tyttö rauhassa mutta älä unohda että vanhaksi tulet sinäkin ja tunteekohan koko suomi sinut ja arvostaa tehdystä työstäsi?Ja mikähän se työ mahtaa olla?

    Äänestä

  • Ainoat extremet suomessa on Iiro Seppänen ja Duudsonit..muita ei pahemmin ole..

    Äänestä

Suomen onnettomat NS. julkkikset BuaaaH..DDDDD.

Äänestä

SAMULI EDELMAN

Äänestä

Samuli Edelman se on IHQ

Äänestä

Arttu Wiskari!!

Äänestä

Martti Mahatatska!

Äänestä
  • Mr.Lothar on tietysti paras tässä meriitit


    1 41-vuotias
    2 Strippauksen ikäluokkansa EM pronssimitalisti
    3 Tuottanut katseltavaa aikuisviihdettä ja paljon
    4 Tuottanut jännittävää aikuisviihteestä kertovaa kirjallisuutta
    5 Levyttäntyt kolmesti
    6. Hyvin toimeentuleva ajaa ferrarilla ja suu villassa
    7 Tuhansia palstamillimetrejä raudanlujaa tavaraa
    8 Tuhansia kaatoja
    9 Perusti maan aikuisviihteen aktiivimman yrityksen
    10 Maan hallitseva virallinen originell pornokunkku

    http://www.youtube.com/watch?v=fE9RO71Ms2A

    Äänestä

Kuvakaappari sinä sejaksat jauhaa samaa kakkendaalia vaikka kaikki sinun Lothar ketjut poistetaan.

1 41-vuotias= Näyttää kymmenen vuotta vanhemmalta

2 Strippauksen ikäluokkansa EM pronssimitalisti=Lähde?

3 Tuottanut katseltavaa aikuisviihdettä ja paljon= Sukreaa amatööri kotipornoa johon pystyy kuka vain.

4 Tuottanut jännittävää aikuisviihteestä kertovaa kirjallisuutta= Kuten mitä?

5 Levyttäntyt kolmesti= Levuttänyt mitä?

6. Hyvin toimeentuleva ajaa ferrarilla ja suu villassa= Elää perinnöllään koska ei tienee kuukaudessa kuin noin 759e
.
7 Tuhansia palstamillimetrejä raudanlujaa tavaraa= Naurun aihe kaikkialla.

8 Tuhansia kaatoja= Eipä ole. Voi väittää mitä vaan. Lothar on tunnetusti epärehellinen.

9 Perusti maan aikuisviihteen aktiivimman yrityksen= Lotharilla on vain köykäinen toiminimi joka tekee kotipokea ja amatööristippareita.

10 Maan hallitseva virallinen originell pornokunkku= Kotipornon tekijä ei ole mikään pornokunkku.

Lothar ei ole päässyt edes kunnon julkkikseksi vaikka kuinka yrittää.

Äänestä

Lothar on kade kun Edelmann pääsi Hollywood elokuvaan..saavutus mihin Lotharon kaltainen ei koskaan pääse..

Äänestä
  • Elokuvan ala on bisnestä kuka tahansa voi ostaa miniosan ulkomaisista produktioista niin teki myös Samuli Edelmann joka joutuu turvautumaan valuuttaan saadakseen töitä ulkomailta eikä se ole mikään saavutus. Eikä sitäpaitsi jätkän huonolla näyttelijäntaidolla tai naamalla naurateta muualla kuin Lauritsalan kesäteatterin esityksessä ei edes sen vertaa vaikka ei mene edes komiikan piikkiin eli Edelmann joutuu asumaan Maltalla sen takia kun Stadissa jätkälle nauretaan täysillä

    Uskotko edes unissasi että tälläinen pallinaama on Bondin vastanäyttelijänä Bondin kakkosmiehenä
    http://static.iltalehti.fi/helsinki/rooperisamuliAML_hi.jpg

    Äänestä

  • SALLI NAURAA kirjoitti:

    Elokuvan ala on bisnestä kuka tahansa voi ostaa miniosan ulkomaisista produktioista niin teki myös Samuli Edelmann joka joutuu turvautumaan valuuttaan saadakseen töitä ulkomailta eikä se ole mikään saavutus. Eikä sitäpaitsi jätkän huonolla näyttelijäntaidolla tai naamalla naurateta muualla kuin Lauritsalan kesäteatterin esityksessä ei edes sen vertaa vaikka ei mene edes komiikan piikkiin eli Edelmann joutuu asumaan Maltalla sen takia kun Stadissa jätkälle nauretaan täysillä

    Uskotko edes unissasi että tälläinen pallinaama on Bondin vastanäyttelijänä Bondin kakkosmiehenä
    http://static.iltalehti.fi/helsinki/rooperisamuliAML_hi.jpg

    Mikä "näyttelijä Samuli Edelmann"

    Kuka tahansa voi tarkastaa asian yliopistolta Samuli Edelmann ei ole koskaan valmistunut näyttelijäksi sieltä mistä oikeat näyttelijät valmistuvat virallisen lopputodistuksen kera.

    Äänestä

  • SALLI NAURAA kirjoitti:

    Elokuvan ala on bisnestä kuka tahansa voi ostaa miniosan ulkomaisista produktioista niin teki myös Samuli Edelmann joka joutuu turvautumaan valuuttaan saadakseen töitä ulkomailta eikä se ole mikään saavutus. Eikä sitäpaitsi jätkän huonolla näyttelijäntaidolla tai naamalla naurateta muualla kuin Lauritsalan kesäteatterin esityksessä ei edes sen vertaa vaikka ei mene edes komiikan piikkiin eli Edelmann joutuu asumaan Maltalla sen takia kun Stadissa jätkälle nauretaan täysillä

    Uskotko edes unissasi että tälläinen pallinaama on Bondin vastanäyttelijänä Bondin kakkosmiehenä
    http://static.iltalehti.fi/helsinki/rooperisamuliAML_hi.jpg

    Salli nauraa sinä puhut täyttä paskaa jos luulet että tuollaisen osan voi ostaa. Et taida tietää yhtään mitään alasta. Oletpa oudon vihainen menestyvälle sampalle..olisiko kateutta? Miten Bondi tähän liittyy?

    Äänestä

  • Tarkistaa kaikki kirjoitti:

    Mikä "näyttelijä Samuli Edelmann"

    Kuka tahansa voi tarkastaa asian yliopistolta Samuli Edelmann ei ole koskaan valmistunut näyttelijäksi sieltä mistä oikeat näyttelijät valmistuvat virallisen lopputodistuksen kera.

    Tarkistaa kaikki ja SALLI NAURAA on sama pelle...

    Äänestä

Älä Anssi viitsi.
Sinä myrkytät itsesi tuolla kateudella Samulia kohtaan ja joudut ennenaikaiseen hautaan. Omien kateusmyrkkyjesi takia !
Totuus taitaa olla se että SAMULI on vienyt naisen turvaan virittämältäsi ansalta. Etkä osaa sitä arvostaa.
SAMULI omistaa kaikkea sitä sitä mistä voit vain haaveilla. Hän tarjoaa muutakin kuin kalapuikoja ja pakaste pitsaa.
Kirjoitin tuonne muualle vanhankansan sanonnan sinun kohdallesi sopii- Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten -
Peräkylän hikisillä kaljakuppilan nurksassa voit vain ja ainoastaan elää olematonta kuvitelmaa nimellä joka ei merkitse minulle mitään.
maagikko

Äänestä

Hoitikohan Mister Teijan BB voittajaksi o_O

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


minä vaan kysyn kirjoitti:

saa polvet veteliksi ja mielen kirkkaaksi? Kenellä on reteä ote elämään ja kansainvälistä famea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu