Yleensä kuulee muslimien suusta, että uuden testamentin kirjoittajat ymmärsivät väärin jumalan poika sanan merkityksen.. noh.
Jumalan Poika –sanalla on VT:ssa neljä merkitystä. Ensiksi, se viittaa Israeliin kansana. 2Moos.4:22: "Sano silloin faraolle: ´Näin sanoo Herra: Israel on minun esikoispoikani´." Hoosea 11:1 mainitsee: "Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani."
Ajatus on, että Jumala on valinnut tämän kansan erityiseen tehtävään ja heiltä odotetaan täyttä kuuliaisuutta.
Toiseksi, Israelin kuninkaita nimitetään samoin. Daavidin liitossa Jumala sanoo tarkoittaen kaikkia Daavidin kuninkaallisia jälkeläisiä: " Minä olen oleva hänen isänsä ja hän on minun poikani…", 2Sam.7:14.
Myös kuningas on valittu, "poika" ja Jumalan tehtäväänsä asettama.
UT:sta käy ilmi, kuinka sen kirjoittajat näkivät nämä ja muut VT:n jakeet viittauksina Jeesukseen. Vertaa Psalmia 2:7 ("Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: ´Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin´"), Heprealaiskirjeen 1. lukuun jakeeseen 5, jonka kirjoittaja viittaa tähän psalmiin.
VT:ssa Israelin kuninkaille annettu nimitys on UT:ssa liitetty tarkoittamaan Messiasta.
Kolmanneksi varhaiset heprealaiset tekstit käyttävät joskus tätä sanontaa enkeleistä. Tämä käy ilmi erityisesti Jobin kirjasta, 1:6, 2:1 ja 38:7. Psalmissa 89:7 on sama ajatus. Monet näkevät tämän merkityksen myös 1Moos.6:2:ssa.
Neljäs merkitys on, että nimi liitetään Messiaaseen. Jesajan 9:5 ilmoitus syntyvästä poikalapsesta antaa hänelle jumalallisia arvonimiä, koska Hänen alkunsa on jumaluudessa. "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas."
Sananlaskujen 30:4 mainitsee: "Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on sitonut vedet vaipan sisään? Kuka on kohdalleen asettanut maan ääret kaikki? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, jos sen tiedät?"
VT:ssa nimi siis viittaa Israeliin kansana, kuninkaaseen tai enkeliin.
Mutta vain Messiasta voidaan kutsua sanan täydessä merkityksessä Jumalan Pojaksi. Juutalainen ajatus Jumalan Pojasta käsittää valinnan, kuuliaisuuden ja lopulta myös jumalallisen alkuperän. Viimeinen piirre on merkittävä Jumalan Poikaa koskevissa UT:n kuvauksissa. Jumalallinen alkuperä oli se, joka vakuutti Jeesuksen opetuslapset uskomaan, että heidän keskellään, yksi heidän kansastaan, on Jumalan Poika.
Jumalan pojista vielä
2
168
Vastaukset
- taas
5.116. Ja kun Jumala sanoo: »Oi Jeesus, Marian poika! Oletko sanonut ihmisille: »Ottakaa minut ja minun äitini kahdeksi jumalaksenne Jumalan ohella», hän (Jeesus) vastaa: »Ylistys olkoon Sinulle, en voinut sanoa sellaista, johon minulla ei ollut oikeutta; jos olisin niin sanonut, Sinä olisit varmasti sen tietänyt; Sinä tiedät, mitä on minun mielessäni, mutta minä en tiedä, mitkä ovat Sinun aivoituksesi: totisesti olet Sinä suuri näkymättömien asioiden tuntija.
5.117. En minä sanonut heille muuta, kuin minkä Sinä minulle uskoit: »Palvelkaa Jumalaa, minun Herraani ja teidän - Herraanne! ja minä pidin vaarin heistä niin kauan, kuin minä olin heidän keskuudessaan, mutta kun Sinä annoit minun kuolla, Sinusta tuli heidän kaitsijansa, ja Sinä olet kaiken tapahtuvan todistaja.- Tergo
Miten muslimin saisi edes uskomaan raamattua?
Heidäthän on aivopessyt jo tuo koraanin ''jeesus''.
Ota huomioon, että koraanin jeesus ei ole sama Jeesus kuin raamatussa esiintyvä Jumalan Poika.
Molemmat eivät ole oikeassa.
Jeesuksen sanoja: Kunnioita poikaa, kuin Isää
''Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. 20 Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. 21 Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo. 22 Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle, 23 jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt.
''
Ja minulle on sitten turha antaa enää koraanin jakeita .
Vanha Testamentti puhuu kahdesta liitosta jumalan ja ihmisen välillä.
Ensimmäinen liitto on vanha testamentti ja toinen Uusi testamentti.
Koraanilla ei ole minusta mitään tekemistä asian kanssa( Huom. vain minun mielipiteeni ).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082834Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672511Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait271952Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768