eli millainen on kissan pitävä aita? tahtoisin joskus tulevaisuudessa aidata pihan sellaiseksi että kissa saisi siellä vapaana oleskella ilman että tarvitsisi huolehtia auton alle jäämisestä tai karkaamisesta. miten iso investointi se olisi rahallisesti, koska pihamme on iso?
kissan pitävä aita...
3
586
Vastaukset
- Luca
ei helposti synnytetä - kissa kun pääsee kiipeämään korkeankin aidan ylitse. Aidan täytyisi olla melkoisen korkea ja yläreunat sellaista materiaalia mikä kissan kynsiä pidättelee, yläreunat voisivat olla sisäänkäännettyä kanaverkkoa (mikä ei ole erityisen kaunis näky, ehkäpä)
mutta minä kääntyisin ulkotarhan puoleen. Ulkotarhankin voi tehdä ison, johon tulisi kattokin ja ratkaisu voisi olla sellainen että tarha tulisi aivan ikkunan/oven tykö, jonka kautta kissat voisivat kulkea avoimesti päivän mittaan. Meillä on pihassa tällainen tarha, ei se kovin iso ole mutta kissojen kyllä kelpaa - tarhassa on puu, mökki, erilaisia lautatasoja ja kissanluukku, josta kissat voivat päivän mittaan kulkea. Hinnaksi taisi tulla markoissa 700, puukehikko ei ollut kallis, mutta verkko oli hintava, sellainen muovipinnoitettu verkko vaikka kanaverkkokin ajaa saman asian ja on halvempi. - Tina
kissanäyttelyssä sellaisen hyvän ja monipuolisesti sisustetun ulkoaitauksen, jonka katto oli myös verkkoa. Hinta taisi olla n. 600 euroa.
- jkarha
Me saatiin vaimon kanssa just valmiiksi ulkohäkki, joka tuli maksamaan n. 170 euroa kaikkinensa. 205x200c125cm on koko, sijainti rivitalon takapihalla, ja kissa pääsee "tunnelia"
pitkin tuuletusikkunasta sinne silloin kun haluaa.
Projekti alkoi siitä kun kissa karkasi ja tuli
vuorokauden kuluttua takaisin etutassuilla raahautuen, lonkka murtuneena. Lääkärikuluihin meni n. 300 euroa, sitten piti hankkia häkki jossa kissa ei pääse hyppimään tai muuten vahingoittumaan jotta lonkka pääsee luutumaan rauhassa, 90 euroa, ja nyt tämä ulkohäkki 170 euroa, että kalliiksi tuli tämä "tavallinen maatiaiskissa" mutta eipä siinä muu auttanut.
Saatan laittaa kuvan /linkin häkistä tänne viikonlopun aikana. Oli siinä paljon miettimistä miten sen tekee mutta lopputulos oli ihan siisti
ja kissakin on hirmu tyytyväinen. Ei enää yritä
karata joka ovenavauksella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283