Tiedän, että en ikinä palaa enstiseni luo, johtuen monesta suuresta ongelmasta. Silti minut valtaa välillä järjetön ikävä ja kaipuu.. ja tuntuu, että tässä omassa elämässä ei millään pääse eteenpäin vaikka kuinka yrittää. Voi kun vaan voisin unohtaa, unohtaa koko ihmisen. Kytkeä tunteeni pois päätlä, lakata välittämästä, lakata rakastamasta... Unohtaa vaan..
Ikävä on valtava
minä vaan
5201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei sitä voikkaan unohtaa, se on kannettava sydämessään aina mukana.
Mut jos kumpikin aidosti rakastaa miksi
pitäisikään yrittää olla muuta kuin yhdessä..
Rakkauteen pitää myös uskoa.
ken toiselle kuoppaa kaivaa
se itse siihen lankeaa
Mä en usko enää rakkauteen, enkä halua rakastaa.. kun se tuottaa vaan tuskaa, pahaa oloa ja kipua. Ongelmana, suurimpana ongelmana tässä on alkoholismi, jonka kanssa minä en kykene elämään.. En vaan pysty, en pysty katsomaan vierestä miten rakastamani ihminen tuhoaa itsensä ja minut juomalla. Olen tukenu ja yrittänyt auttaa, mutta kun ihminen ei halua/kykene muuttumaan. Hetken pysyy vaan päätöksessään olla juomatta, kunnes taas retkahtaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Miten se alkoholi voikaan olla tärkeämpää kun ihminen jota väittää rakastavansa ja jonka vuoksi olisi valmis tekemään mitä vaan. Tiedän kyllä että alkoholismi on sairaus, mutta kyllä sitä pitää haluta taistella...
Kuulostaapa varsin tutulta, ihan kuin olisin itse tämän kirjoittanut.
Ole huoleti. Kyllä se loppuu. Ikävä ja ne muutkin tunteet. Ehkä kaikki ei pääse eteenpäin elämässään, mutta ihan varmasti tunteet kuolee.