Ala hukassa

Tarvitsisin apua, sillä ongelma pyörii kokoajan ajatuksissani. En millään keksi alaa, joka vastaisi vaatimuksiani. Haluaisin opiskella yliopistossa, sillä pidän opinnoista, jotka painottavat teoriaa. Ongelma on kuitenkin, ettten tiedä mitä aineita hakisin opiskelemaan. Haluaisin alan, jolla työllistyn melko varmasti ja jossa palkka on kohtuullisen hyvä. Oikeustieteellisen, lääkiksen ja kauppatieteet olen sulkenut pois, sillä ne eivät hirveästi kiinnosta.

Mikä siis olisi ala, jonka työllistymisnäkyvät olisivat kohtuulliset, palkka melko hyvä ja siäänpääsy mahdollinen? Ihmisläheinen ala tuntuisi kaikkein omimmalta, mutta mikään opettajan virka taas ei. Olen miettinyt sosiaalipsykologiaa ja fonetiikkaa yhtenä vaihtoehtona, mutta työllistyminen vähän mietityttää. Olkaa kilttejä ja auttakaa miettimään mahdollisia vaihtoehtoja!
Ehdottakaa alo
7235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älkää antako kirjotusvirheiden häiritä. Lopussa olevan lauseen lopusta jäi puuttumaan "ehdottakaa aloja"

Äänestä

Mites puheterapeutti? Ala olisi siis logopedia.

Äänestä

Hmm.. täytyy tutustua alaan. Olen myös miettinyt sosiaalityötä sosiaalipsykologian sijaan, mutta en tiedä olisiko se kannattavampi valinta?

Äänestä

Sosiaalityö on ehdottomasti kannattavampi valinta kuin sosiaalipsykologia, ainakin jos ajattelee työllistymistä. Sosiaalityö valmistaa tiettyyn ammattiin, ja pätevistä sosiaalityöntekijöistä on pula, joten työllistyminen olisi aika varmaa. Palkka vaan ei ole kovin hyvä. Puheterapeutin palkasta en osaa sanoa, mutta työllisyystilanne heilläkin on ilmeisesti hyvä.

Äänestä

Entäpäs luokanopettaja? Myös lastentarhanopettaja voi työllistymisnäkökulmasta olla kova sana - tai ainakin se tällä hetkellä on.

Äänestä

Lisäänpä vielä: toimintaterapeutti. Vaikkei ole yliopistossa opiskeltava tutkinto, niin teoriaa pitää sisällään melkoisesti, ja kun kerran on kyse ihmisten kanssa tekemisestä, niin oikeastaan sitä teoriaa voi opiskella omaehtoisesti vaikka kuinka paljon erilaisista ihmis- ja sosiaalitieteellisistä näkökulmista.

Myös alan työllistymisnäkymät ovat hyvät, sillä toimintaterapeutti voi tehdä monenlaista työtä. Parikin tuttua on toimintaterapeutteja. Toinen on erikoistunut aivovauriokuntoutujien hoitoon, toinen mielenterveyskuntoutujien hoitoon. Edellinen toimii alalla omassa yrityksessä, ja opiskelee nykyisin työn ohessa psykoterapeutiksi. On lisäksi saanut työn ohessa paljon koulutusta aivovauriokuntoutukseen liittyen. Lisäksi on mahdollista opiskella vaikkapa työnohjaajaksi - jälkimmäinen noista tekee tätä työnsä ohessa.

Äänestä

Rohvessoori tai resitentti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


petu kirjoitti:

Tarvitsisin apua, sillä ongelma pyörii kokoajan ajatuksissani. En millään keksi alaa, joka vastaisi vaatimuksiani. Haluaisin opiskella yliopistossa, sillä pidän opinnoista, jotka painottavat teoriaa. Ongelma on kuitenkin, ettten tiedä mitä aineita hakisin opiskelemaan. Haluaisin alan, jolla työllistyn melko varmasti ja jossa palkka on kohtuullisen hyvä. Oikeustieteellisen, lääkiksen ja kauppatieteet olen sulkenut pois, sillä ne eivät hirveästi kiinnosta.

Mikä siis olisi ala, jonka työllistymisnäkyvät olisivat kohtuulliset, palkka melko hyvä ja siäänpääsy mahdollinen? Ihmisläheinen ala tuntuisi kaikkein omimmalta, mutta mikään opettajan virka taas ei. Olen miettinyt sosiaalipsykologiaa ja fonetiikkaa yhtenä vaihtoehtona, mutta työllistyminen vähän mietityttää. Olkaa kilttejä ja auttakaa miettimään mahdollisia vaihtoehtoja!
Ehdottakaa alo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu