Mitä näistä koetuloksista pitäisi ajatella

Minulta testattiin ensimmäisen kerran kilpirauhasarvot vuonna 2010, jolloin tsh arvo oli koholla (7.86) mutta t4v arvo oli normaali. Koska minulla ei ollut mitään selkeästi vajaatoimintaan liitettäviä oireita, niin lääkärin kanssa sovittiin, että kilpirauhaslääkitystä ei vielä aloiteta, vaan tilannetta seurataan (jos kyseessä on vain jokin väliaikainen häiriö).

Menin sitten uudelleen kokeisiin nyt syksyllä 2012 ja nyt sitten tsh-arvo oli noin 9, mutta t4v arvo oli edelleenkin normaalin rajoissa. Ja vieläkään minulla ei ole mitään selkeitä vajaatoiminnasta johtuvia oireita. No nyt tosin lääkäri ilmeisesti on laittamassa minua sairaalaan sisätautipoliknikalle tuttkittavaksi (ei tosin tiedä, onko kyseessä kilpirauhasarvot, vai minulla epäilty astma).

Mutta siis ne oireet. Minulla periaatteessa on samoja oireita kuin mitä löytyy kilpirauhasen vajaatoiminnan oireluettelosta. (ylipainoa, unettomuutta, hiusten kuivuutta, ja silloin tällöin joitain muitakin). Se nyt vain on ongelmana, että nuo oireet voivat tulla muistakin syistä, esimerkiksi omalla kohdallani joudun myöntämään esimerkiksi ylipainoni johtuvan todennäköisesti vääristä ruokailutavoista (ellei sitten kilprauhasen vajaatoiminta todistetusti aiheuta vastustamatonta suklaanhimoa :-) ). Ja samoin myös muut oireet saattavat tirtojeni mukaan myös johtua esimerkiksi siitä, että on syönyt huonosti, eikä ole saanut tarpeeksi vitamiineja ja muita välttämättömiä ravintoaineita.
3146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No kannattaisi varmaan kokeilla pientä painon pudotusta, ja vähän monipuolisempaa syömistä. Yksi helppo keino on että kun syöt esim kalaa, kanaa, lihaa, ja sen seurana yleensä riisiä, perunaa tai pastaa, mutta tälläkertaa ota seuraksi tomaattia ja kurkkua. (tee näin esim 4 kertaa viikossa, ja 3 kertaa viikossa voi herkutella kunhan ei lyö yli sitä. Nimittäin tuskin kukaan haluaa tyystin perunasta ja pastasta luopua :) en minä ainakaan halua) Kokeile muutama viikko ja katso alkavatko oireet hellittää. Kannattaa ottaa lisäksi esim. multi tabsia jos ruokavalio on kovin yksitoikkoista.

Äänestä

Minua kiinnostaa se mikä on toi normaali t4v lääkäris mielestä. itelleni viimeks yritti väittää että TSH 3 ja t4v 13 oli hyviä arvoja vaikka ne on päin persettä oikeesti.
Joo ei tarvii lopettaa perunan tai pastan syömistä. En ollenkaan ymmärrä miks noi pitäs lopettaa. Kuhan pasta on täysjyvää nii sieltä saa tarpeellista kuitua ja vitamiinejä. Kokeileppa magnesiumia suklaan himoon. Itelläni hillitsi ihan hirveesti. Suklaassa, kaakaossa ja kahvissa on hirveesti magnesiumia ja ite huomaan puutoksen suklaan himosta.

Äänestä

Siis en halunnu mitenkään sanoa että TÄYTYY lopettaa pastan syöminen. Kannattaa vaan nimen omaan vaihtaa huonothiilihydraatit hyviin hiilihydraatteihin. Ja kerroin vaan tälläisen tavan koska itse syön niin ja pudotin painoa 10 kiloa vaikka tsh arvo oli 59.

Mutta tosiaan jokaiselle ihmiselle sopii erilainen ruokavalio, kuin myös jokaisella ihmisellä nuo arvot on erilaiset. Ja parhaiten itse tietää milloin tuntuu hyvältä ja "terveeltä" :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anize kirjoitti:

Minulta testattiin ensimmäisen kerran kilpirauhasarvot vuonna 2010, jolloin tsh arvo oli koholla (7.86) mutta t4v arvo oli normaali. Koska minulla ei ollut mitään selkeästi vajaatoimintaan liitettäviä oireita, niin lääkärin kanssa sovittiin, että kilpirauhaslääkitystä ei vielä aloiteta, vaan tilannetta seurataan (jos kyseessä on vain jokin väliaikainen häiriö).

Menin sitten uudelleen kokeisiin nyt syksyllä 2012 ja nyt sitten tsh-arvo oli noin 9, mutta t4v arvo oli edelleenkin normaalin rajoissa. Ja vieläkään minulla ei ole mitään selkeitä vajaatoiminnasta johtuvia oireita. No nyt tosin lääkäri ilmeisesti on laittamassa minua sairaalaan sisätautipoliknikalle tuttkittavaksi (ei tosin tiedä, onko kyseessä kilpirauhasarvot, vai minulla epäilty astma).

Mutta siis ne oireet. Minulla periaatteessa on samoja oireita kuin mitä löytyy kilpirauhasen vajaatoiminnan oireluettelosta. (ylipainoa, unettomuutta, hiusten kuivuutta, ja silloin tällöin joitain muitakin). Se nyt vain on ongelmana, että nuo oireet voivat tulla muistakin syistä, esimerkiksi omalla kohdallani joudun myöntämään esimerkiksi ylipainoni johtuvan todennäköisesti vääristä ruokailutavoista (ellei sitten kilprauhasen vajaatoiminta todistetusti aiheuta vastustamatonta suklaanhimoa :-) ). Ja samoin myös muut oireet saattavat tirtojeni mukaan myös johtua esimerkiksi siitä, että on syönyt huonosti, eikä ole saanut tarpeeksi vitamiineja ja muita välttämättömiä ravintoaineita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu