Ensi-ihastukseni myötä tuli järjettömän suuri alemmuuskompleksi. Niin käy aina. Ajattelen, että ihminen keneen ihastun kokee olevansa tällaisen säälittävän ihmisenkuvatuksen "uhri". Niin toisaalta oli ennen. Mutta nykyinen ihastuksen kohteeni ei tunne minua kunnolla, vaan sen verran mitä n. 4kk:en aikana voi yksilöstä oppia.
En sano, ettäkö oisin ihastuksestani päässyt yli, koska sitä en todellakaan ole, enkä varmaan ikinä tulekkaan olemaan. Minulla on aina semmoinen jännä tunne monien vuosienkin takaisten ihastuksieni läheisyydessä. Mutta jokatapauksessa, olen edelleen ihastunut. Koen nyt vain sillä tavalla, etten ole riippuvainen ihastuksen kohteestani, hänen mielipiteistään, hänen näkemisestään alinomaa. Tunteet eivät myöskään ole hiipuneet. Sen sijaan ehkä jopa voimistuneet.
Silti joka kerta kun näen hänet, kuulen hänen äänensä, näen hänen hymynsä tai silloin kun hän katsoo minua suoraan silmiin niillä jäätävän kirkkailla sinisillä silmillään, tunnen ihanaa lämpöä sisälläni. Kuinka monta kertaa nuissakin tilanteissa on tehnyt mieli alkaa kihertää tyhmän lailla, olen silti hillinnyt itseni ja kiherrellyt yksin kotonani:). Hih, reaktioni oli muuten erikoinen kun ensimmäisen kerran kyseinen laittoi minulle facebookissa viestiä.
En oikein tiedä itsekkään motiiviani, miksi tämän kirjoitin. Ehkä halusin päästää vaan ilmoille sen helpotuksen joka tuli tuon alemmuuskompleksin ylittämisen myötä. Ja ehkäpä kyseinen saattaa tunnistaa itsensä tästä tekstistä jos näillä palstoilla liikkuu.
Anyways, nään kyseistä taas huomenna, enkä ole varmaan ikinä odottanut maanantaita näin innolla:)
En sano, ettäkö oisin ihastuksestani päässyt yli, koska sitä en todellakaan ole, enkä varmaan ikinä tulekkaan olemaan. Minulla on aina semmoinen jännä tunne monien vuosienkin takaisten ihastuksieni läheisyydessä. Mutta jokatapauksessa, olen edelleen ihastunut. Koen nyt vain sillä tavalla, etten ole riippuvainen ihastuksen kohteestani, hänen mielipiteistään, hänen näkemisestään alinomaa. Tunteet eivät myöskään ole hiipuneet. Sen sijaan ehkä jopa voimistuneet.
Silti joka kerta kun näen hänet, kuulen hänen äänensä, näen hänen hymynsä tai silloin kun hän katsoo minua suoraan silmiin niillä jäätävän kirkkailla sinisillä silmillään, tunnen ihanaa lämpöä sisälläni. Kuinka monta kertaa nuissakin tilanteissa on tehnyt mieli alkaa kihertää tyhmän lailla, olen silti hillinnyt itseni ja kiherrellyt yksin kotonani:). Hih, reaktioni oli muuten erikoinen kun ensimmäisen kerran kyseinen laittoi minulle facebookissa viestiä.
En oikein tiedä itsekkään motiiviani, miksi tämän kirjoitin. Ehkä halusin päästää vaan ilmoille sen helpotuksen joka tuli tuon alemmuuskompleksin ylittämisen myötä. Ja ehkäpä kyseinen saattaa tunnistaa itsensä tästä tekstistä jos näillä palstoilla liikkuu.
Anyways, nään kyseistä taas huomenna, enkä ole varmaan ikinä odottanut maanantaita näin innolla:)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.