Opettajana puutun havaitsemiini ongelmiin.

Opettajana kyllä huomautan kaikille lapsille ja nuorille jokaisesta havaitsemastani ongelma-asiasta kuten tupakoinnista, kaljoittelusta, mopoilusta, asiattomasta hengailusta kylällä, sylkemisestä kaupan eteiseen yms.

Kotikadullani lätkää ja jalitsua pelaileville nuorille toivotin tervemenoa kotipihalle, jäähallille tai liikuntahallille. Katu ei ole leikkipaikka.

Ojennan kesälomamatkoillani nuoria siellä missä liikun.

Nuorten asioihin puuttuminen on jokaisen aikuisen tehtävä. Ei ole niin pientä asiaa, etteikö voisi puuttua. Toisinaan huomauttelen myös opiskelijoiden vanhemmille ja muille ihmisille heidän käytöksestään. Uskon, että maailmasta tulee parempi kun ihmisiä ohjataan käyttäytymisessä oikeaan suuntaan. Aikuisen pitää olla aikuinen eikä lapsen kaveri. Sosiaaliset ja teoreettiset kasvatuspedagogiset oppaat ovat aivan oikeassa.
10954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

hieno homma :)))

Äänestä

Tosi on.

Äänestä

Oletpa tomera.

Minäkin ojennan vanhempia ihmisiä, jos he esimerkiksi pukeutuvat viimeisimmän muodin vastaisesti tai ovat niin luotaantyöntävän rumia, että maito happanee heidän lähellään.

Jos koskisit minuun, tekisin rikosilmoituksen pahoinpitelystä ja seksuaalisesta häirinnästä. Olisit sen jälkeen pelkkä -tar.

Äänestä

Ja joutuist putkaan perättömästä ilmiannosta!

Äänestä

Jihuu! Huutaminen, uhkailu ja lahjonta, siitä on kuri tehty! Kyllä ennen vanhaan tukkimetässä oli risusavottaa kaikille nuorille. Työttömät puuntekoon ja pulloja keräämään!

Äänestä

Opettajatar on puuttunut hyvin nuorten ongelmiin.

Äänestä

Opettaja on aina opettaja.

Äänestä

Ennen vanhaan pirttikoulussa opettaja ripusti häirikköoppilaan vyöstä länkinaulaan seuraamaan opetusta.

Äänestä
  • Pah, tuohan oli vallalla vielä 80-luvun lopulla.

    Äänestä

Nimenomaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Opetttajatar kirjoitti:

Opettajana kyllä huomautan kaikille lapsille ja nuorille jokaisesta havaitsemastani ongelma-asiasta kuten tupakoinnista, kaljoittelusta, mopoilusta, asiattomasta hengailusta kylällä, sylkemisestä kaupan eteiseen yms.

Kotikadullani lätkää ja jalitsua pelaileville nuorille toivotin tervemenoa kotipihalle, jäähallille tai liikuntahallille. Katu ei ole leikkipaikka.

Ojennan kesälomamatkoillani nuoria siellä missä liikun.

Nuorten asioihin puuttuminen on jokaisen aikuisen tehtävä. Ei ole niin pientä asiaa, etteikö voisi puuttua. Toisinaan huomauttelen myös opiskelijoiden vanhemmille ja muille ihmisille heidän käytöksestään. Uskon, että maailmasta tulee parempi kun ihmisiä ohjataan käyttäytymisessä oikeaan suuntaan. Aikuisen pitää olla aikuinen eikä lapsen kaveri. Sosiaaliset ja teoreettiset kasvatuspedagogiset oppaat ovat aivan oikeassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu