Kellojen keräilijät

Satojen tuntien kellofoorumien selailu sessioiden jälkeen olen huomannut että tämä harrastus ei ole levinnyt Suomeen. Vai onko? Olit sitten taskukellojen, armeijan käyttämien kellojen tai jonkin erityisen kellomerkin keräilijä, kerro toki harrastuksesstasi ja siitä kuinka päädyit harrastuksen pariin ja pystyykö harrastusta harrastamaan käyttämällä pelkästään kotimaisia kanavia? Itseäni en vielä voi väittää keräilijäksi muuta kuin ajatuksissani. Olen kuitenkin vahvasti hengessä mukana ja ehkä sitten kun pääsen varallisuuden suhteen omilleni voin esitellä muutakin kuin huonosti perustelutuja mielipiteitäni.
21481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni kellojen keräilyinto on varmaankin peruja siitä kun sain pienenä leikkiä vaarin taskukellolla. Siitä lähtien olen ollut kiinnostunut kelloista, nehän ovat hienointa hienomekaniikkaa mitä voi olla (Olen aikoinaan käynyt hienomekaanikon koulutuksen). Uskomatonta miten pieneen tilaan saa ujutettua niin monimutkaisen mekanismin. Minua kiinnostaa lähinnä mekaaniset kellot, vedettävät ja automaatit, mutta on minulla jokunen quartz kellokin. Minun koelmani on suhteellisen pieni (n. 30 kpl) verratuna joihinkin huippukeräilijöihin. Mielelläänhan sitä keräilisi Rolexeja tai Omegoita tai jotain Cartier- kelloja, mutta harvallapa sitä varat riittää. Mutta näinkin kellojen keräily on tavattoman mielenkiintoinen harrastus.

Äänestä
  • On vihreen värinen matkakello, joka on kotelossa, mikä aukeaa, Kellossa on ne "Jewels" merkinnät, Siinä on herätyskellokin ja toimii khyl.
    Jos haluat kuvia, voin laittaa sähköpostiisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Green kirjoitti:

Satojen tuntien kellofoorumien selailu sessioiden jälkeen olen huomannut että tämä harrastus ei ole levinnyt Suomeen. Vai onko? Olit sitten taskukellojen, armeijan käyttämien kellojen tai jonkin erityisen kellomerkin keräilijä, kerro toki harrastuksesstasi ja siitä kuinka päädyit harrastuksen pariin ja pystyykö harrastusta harrastamaan käyttämällä pelkästään kotimaisia kanavia? Itseäni en vielä voi väittää keräilijäksi muuta kuin ajatuksissani. Olen kuitenkin vahvasti hengessä mukana ja ehkä sitten kun pääsen varallisuuden suhteen omilleni voin esitellä muutakin kuin huonosti perustelutuja mielipiteitäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu