Menemme Tahkolle uudestaan!

Perheenäiti

Ei vain sen hyvän sijainnin takia, vaan kokonaisvaltaisen konsermin ja hyvän palvelun kanssa. Olimme viimeksi viimetalvena hiihtolomalla. Kun ensiksi pienen hakemisen sekä kyselyn jälkeen tuli tulosta, löysimme oman mökkimme jonne majoittauduimme. Mökki oli meille "iso" kun ajattelee että perheessä on 2 mukulaa mieheni lisäksi. Mökissä oli 3 isoa makuuhuonetta, joissa kahdessa oli parisänky ja kolmannessa kolmikerrossänky. Tänätalvena lähdemme talvilomanviettohon tälläkertaa mukanamme tuttavaperhe, jotka eivät ole käyneet Tahkolla myöskään ensimmäistäkään kertaa. Ensimmäinen aamu kun sarasti ikkunasta oli näkymät upeat, oli täysi näköyhteys suoraan rinteisiin. Olimme siis melkein Tahkon ytimessä suorastaan. Lämmin tunnelma oli jo tulopäivänä korvanvälissä, osasin aavistaa ja tokaisin miehelleni, että tästä tulee ikimuistoinen talvilomaviikko. Ihmisiä oli paikkapaikoin ruuhkautumiseksi asti rinteissä ja illalla ravintolassa, olimme tähän varautuneet. Meidän ehdottomaksi kokoperheen suosikiksi nousi taukotupa Pehkubaari aivan eturinteiden huipulla. Palvelusta huokui lämminhenkinen savolainen ystävällisyys ja palvelunalttius, kaikilla oli hymy kasvoilla ja posket punaisina muillakin hiihtoväellä. Minä yhdessä mieheni kanssa söimme päivän keittoannoksen, ja mukulat ottivat nakkikorin. Samanlaiset eväät söimmekin myös seuraavanakin hiihtopäivänä. Sääolosuhteiden suhteen meillä oli onnea. Aurinko paistoi jokaikinen päivä, yhtenä päivänä oli hirmu kylmä päivä jolloinka päätimme mennä Tahkospa nimiseen paikkaan kylpylään ja syömään.. Ruoat maistui meille ja lapsille mainiosti, tilasimme Ala carte listalta kalaa mieheni kanssa ja lapset söivät pizzaa. Lomamatka alkoi ja päättyi voisiko kutsua täydelliseksi. Ainiin, vuokrasimme mökin Tahkovaraamo.comista ja mökin hintaan kuului 4 päivän hissiliput. Kokohinnaksi 5 yötä maksoi 1700€ ruokineen ja hissilippuineen. Tänävuonna tulemme uudestaan joulunjälkeen heti 25 päivä joulukuuta. Suosittelen Tahkoa varsinkin lapsiperheille!

6

362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "KONSERMIN" ???

      Me käytiin perheen kanssa tahkolla muutama vuosi sitten. Kokemus ei ollut miellyttävä ja palvelussa oli toivomisen varaa. liekkö vaikuttanut lopputalvi (pääsiäinen) ja väsähtäminen turisteihin. Hinnat ovat todella kovat, 1700 € on todella kova hinta ainakin meille. Ravintoloitakin on vähän ja muita palveluja. Itse ruukaamme tehdä ruuat, mutta kauppapalvelutkin ovat melkoisen onnettomat Tahkolla. Kyllä Levin, Ylläksen ja Rukan seutu ovat meidän mieleen. Mökki mielummin muutaman kilometrin päästä rinteestä rauhallisesta paikasta ja omalla autolla liikutaan rinteille ja kauppaan.

    • Mannerheim's sten

      0/23
      RINTEET
      0/14
      HISSIT
      3 cm
      LUNTA
      0 km
      LATUJA

      Menkää Hankoon hiihtämään, Vartiomäeltä (Vaktbaska) pääsee laskettelemaan.

      • Tjugånde

        Kuule ihan on 4 rinnettä auki itsenäisyyspäivänä! Eikä sitä aikaisemmin ole taloudellista hyötyä että hissit pyörii auki mutta laskijoita on vain1/3 määrästä joka olisi todellisuudessa rahallisesti kannattavaa puuhaa, siis sinulle joka muuten vastaat aina vähintään kaksikertaa mutta erinimimerkillä voit keskenäsi lasketella yksinäsi siellä Rukan korson pulkkamäessä. Saat seuraksesi ehkä vuodenvaihteessa satiaisia sinne mukaan, ehkä ne lämmittää kenties kylmääkin kylmempää tummeliasi, vai kaipuutatko pakkelia lisää? Voi pieru sentään. " pakko haistaa kun vaaroiltapäin tuulee, pieraisist mielummin vastatuuleen "


      • Onko niin hiljaista
        Tjugånde kirjoitti:

        Kuule ihan on 4 rinnettä auki itsenäisyyspäivänä! Eikä sitä aikaisemmin ole taloudellista hyötyä että hissit pyörii auki mutta laskijoita on vain1/3 määrästä joka olisi todellisuudessa rahallisesti kannattavaa puuhaa, siis sinulle joka muuten vastaat aina vähintään kaksikertaa mutta erinimimerkillä voit keskenäsi lasketella yksinäsi siellä Rukan korson pulkkamäessä. Saat seuraksesi ehkä vuodenvaihteessa satiaisia sinne mukaan, ehkä ne lämmittää kenties kylmääkin kylmempää tummeliasi, vai kaipuutatko pakkelia lisää? Voi pieru sentään. " pakko haistaa kun vaaroiltapäin tuulee, pieraisist mielummin vastatuuleen "

        Eikö siellä riitä asiakkaita aikaisemmin, meillä Levillä on kyllä ollut säpinää rinteissä jo noin kuukauden päivät, eikä varmasti ole tappiolla pyörinyt, mutta onhan se tietenkin vaikea avata rinteitä ennemmin, jos ei ole lunta, sillehän ei voi mitään, toivottavasti siellä Savossakin riittää asiakkaita.


    • Laudalla ja lujaa

      Tahko on loistava paikka laskettelun ystäville jos ei halua kavuta lappiin asti. Matkakin sopiva melkein mistä vaan etelä-Suomesta. Rinteet ovat selkeästi isommat kuin missään enne Kuopion korkeutta. Tahko voisi käyttää vaikka nimeä pikkuLappi.
      Himokselle ei viitsi mennä kun se on S-liikkeen sopimussuhteessa. Ja rinteetkin aika loivat. Onneksi on muitakin paikkoja.

    • Lasse laskija

      Tuo ensimmäinen viesti oli hauska, niin läpinäkyvästi Tahkocomin mainos kirjoitus.
      No se siitä, mahtava paikkahan Tahko on. Itse käyn Tahkolla usein ja ainoastaan
      sijainnin takia. Helsingistä ei autolla muualle viikonlopuksi lähdetä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      75
      1200
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1117
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe