Huoh..tämä raskaana olo tuntuu jotenkin kovin raskaalta, lisäksi on flunssa tällähetkellä..Minulla oli pitkään vauvakuume ennen raskaaksi tuloa, mutta nyt raskaana en välillä nauti olostani..siis rakastan vauvoja, mutta tuntuu että raskaana olo on todella raskasta..odotan sitä, että joskus saan olla vartalossani yksin..Unelmoin siitä, että oloni olisi kevyt, voisin mennä juoksemaan ym. Ja saisin hoitaa vauvaa.
Nyt on menossa rv 34 4 ja pitäis saada voimia jaksaa vielä noin 5-7 viikkoa raskaana..ellei vauva sitten synny jo aikaisemmin. Onko muita, joilla loppuraskausaika tuntuu hiukan turhauttavalta, vaikka vauva onkin kovin rakas?
Miten saisi tämän äitiysloman kulumaan nopeammin? Kovin tylsääkin on välillä..varsinkin nyt, kun on flunssassa, eikä viitsi hirveästi ihmisten ilmoilla olla. Paitsi koira toki pitää käyttää pihalla.
Nyt on menossa rv 34 4 ja pitäis saada voimia jaksaa vielä noin 5-7 viikkoa raskaana..ellei vauva sitten synny jo aikaisemmin. Onko muita, joilla loppuraskausaika tuntuu hiukan turhauttavalta, vaikka vauva onkin kovin rakas?
Miten saisi tämän äitiysloman kulumaan nopeammin? Kovin tylsääkin on välillä..varsinkin nyt, kun on flunssassa, eikä viitsi hirveästi ihmisten ilmoilla olla. Paitsi koira toki pitää käyttää pihalla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Täällä yks joka lähes päivälleen samoilla viikoilla.. :) itellä jo kaks, kolmas siis tulossa.. ja voin rehellisesti sanoa että raskaus ei ole mun juttu.. kaikilla se ei ole sitä "elämän parasta aikaa".. en tunne itseäni normaaliks, on kipuja, huonoa oloa ym... No, en tykkää olla raskaana. Synnytystä odotan ku kuuta nousevaa, se on mahtava kokemus, ja siihen jää koukkuun... ;) mutta itse raskaus... :/ ja vauvahan se tietysti parasta on!!! :) ite lasken kans päiviä että tämä poistuis yksiöstään, pääsee ihanille vaunulenkeille, uimaan, salille.. mulla niin kovat liitoskivut että kauppaan kävely on jo yhtä tuskaa... Jaksamista sinne!!!
Kiitos vastauksesta! Lohdutti kuulla, että kaikilla raskaus ei ole "elämän parasta aikaa". Itselläni on todennäköisesti vaikuttanut myös alakuloisuus, parisuhdeongelmat ym. jaksamiseen, mutta yritän kyllä parantaa elämänlaatua. Ehkä minulla on ollut liikaa pelkoja raskauden suhteen ja olen varmaan liikaakin rajoittanut elämääni. Onneksi tässä on kai vielä vähän aikaa laittaa elämää kuntoon ennen kuin pienokainen syntyy.
Mutta luulen, että en ihan heti toista lasta ala hankkimaan esikoisen jälkeen. Ehkä sitten, kun esikoinen on 2-3 vuotias tai sitten harkitsemme adoptiolasta. Tosin minun pitää vaan selvittää, voimmeko oikeasti saada adoptiota, koska olemme pystyneet tekemään biologisen lapsen. Ja miettiä olisiko adoptioprosessi myös todella raskas.
Jaksamista, voimia ja kaikkea hyvää sinne!! :)
Ekassa raskaudessa alku oli ihan kauheaa.. En niinkään voinut pahoin, mutta väsymys oli jotain musertavaa. Se alkoi helpottaa rv 17. Silloin mietin, että kuka hemmetti ihan oikeasti suostuu useampaan kuin yhteen lapseen. Sitten alkoi ongelmat selän kanssa ja viimeisellä kolmanneksella tuli turvotus kuvioihin. Synnytys kesti 48 tuntia ja synnytyssalissa taisinkin tuumata miehelleni, ettei hän tule enää ikinä saamaan seksiä.. Tosin sitten lievensin, että lapsenteko tarkoituksessa. :D
Kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä miehen kanssa yksissä tuumin heitettiin ehkäisy hiiteen :D ..tosin tärppäsi vasta kun tyttö oli 11 kk:n ikäinen lopetettuani yöimetyksen. Poika syntyy toivottavasti jouluun mennessä.
Never say never... ;)
Kyllähän se vaan niin on että ku se lapsi on siinä rinnalla, ni ei enää koko raskaudesta muista tuon taivaallista... kunnes taas se vauva kuume iskee ja positiivinen testi tulee... sillon tajuaa että voi vit**u, taasko tää alkaa... :D mutta se on niin lyhyt aika, raskaana olo siis... vaikka tämä ei se mun juttu ole, ni eipä sitä palkintoa mihinkään vaihtais... ja mua ärsyttää suunnattomasti kommentit joita saan ku sanon että vihaan olla raskaana.."jaa, no varmaan sitte vihaat sitä lastaki" "mulla se oli niiiiiin ihanaa aikaa, olo oli mitä seksikkäin ja naisellisin ja ja ja..." no kiva...mulla ei... jalat on kipeet, värkki on ku sinne olis työnnetty koripallo, turvottaa, närästää, oksettaa, nenä on ku potkupallo, liitoskivuista puhumattakaan, ja alotanko edes niistä armottomista ylläriraivareista?? että ei, raskaus ei ole mun juttu :D :D ja täällä muuten nyt vko 34 2... :)
Kyllä täälläkin alkaa hermot mennä loppukolmanneksen kanssa. Kylkiin sattuu, mahaan sattuu, selkään sattuu, nivelet särkee ja tuntuu kuin repeäsin kappaleiksi vatsan kasvaessa. Alusta lähtien on ollut kaiken maailman vaivaa, pahoinvointia viikolle 14 ja viikolta 17 alkaen liitoskipuja! Hiukset lähtee tukkoina päästä, tosin onneksi uusia kasvaa samaa vauhtia tilalle. Päätäkin särkee eikä parasetamoli kyllä ihan kokonaan vie sitä pois. Matala verenpaine ja hemoglobiini pistää vielä huippaamaan ja rautatableteista tulee aivan järkyttävä ummetus. Puhumattakaan jatkuvasta vessassa juoskemisesta. Närästys tulee välillä pelkästä vedestä, siihen nyt onneksi auttaa rennie/gaviscon.
Töistä jäin onneksi jo pois lääkärin lapulla, kiltti kun oli niin kirjoitti äippäloman alkuun asti sairauslomaa ja kotilepoa. Ei voi olla töissä, kun kierrokset nousee jatkuvasta kivusta ja tulee supistuksia jatkuvasta istumisesta.
Onneksi tämä on kohta lusittu, 6 viikkoa ja se on siinä-toivottavasti. Täysi ulossavustus kyllä alkaa, kun rv38 pyörähtää käyntiin.
Älytöntä joltain sanoa, ettei voi rakastaa lastansa jos inhoaa raskaana olemista! Kyllä tämä lapsi on minulle se kaikista tärkein tällä hetkellä, vaikka odotusaika onkin ollut kaikkea muuta kuin kivaa ja hehkeää aikaa.
Odotan synnytystä jo innolla, sitä kipua ei sentään tarvi kestää melkeen 40viikkoa vaan pari päivää, korkeintaan!
Mutta ei, uusi raskaus ei todella ole suunnitelmissa. Vaikka ylläri oli tämäkin (enpä luota e-pilleriin toista kertaa...)