Onnistuiko valituksenne asianajajasta?

Onko teistä kukaan saanut kuluttajariitalautakunnassa läpi valitustaan asianajajastaan? Esimerkiksi valitusta siitä, että asianajaja on keneltäkään kysymättä moninkertaistanut palkkionsa tarjoukseensa verrattuna? Siis nimenomaan siitä, että ei ole asiasta informoinut, jotta osakkaat olisivat voineet luopua hänen liian kalliista "palveluksistaan" tai muuten nopeuttaa jakoa? Asianajaja tietysti latelee listat siitä, miksi hän muka oli oikeutettu kirkomaan moninkertaisen hinnan, mutta välttää mainitsemasta asian ydintä: hänen olisi pitänyt ehdottomasti saada päämiehensä lupa heti, kun tuli siihen tulokseen, ettei halua tehdä jakoa sovitulla hinnalla.

Onko kuluttajariitalautakunnalta yleinen käytäntö suositella valituksen jatkamista?

Miten käy, jos valitus ei mene läpi? Voiko ahne asianajaja lähettää valittajalle laskun siitä hirveästä työmäärästä, että joutui lopultakin lähettämään kuitit kaikista kuluistaan (vaikkei valitus edes koskenut sitä), ja voiko hän viedä asian oikeuteen, koska emme tietysti maksaisi?

Saako Suomessa oikeutta, jos on köyhä?
9337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä, mutta moraalinen voitto ei takaa sitä, että kelmi maksaa, minkä on velkaa. Tuon instanssin päätös kun ei ole osapuolia sitova.

Äänestä
  • Osapuolet vastaavat itse kuluistaan, joita käsittely kuluttajariitalautakunnassa heille aiheuttaa. Asianajaja ei siis voi lisätä laskuunsa niitä työkustannuksia tai muita kuluja, joita vastineen tai muun selvityksen toimittaminen lautakunnalle on hänelle aiheuttanut.

    Jos lautakunta katsoo laskun olevan joiltakin osin perusteeton tai kohtuuton, asianajaja voi siitä huolimatta velkoa koko laskuaan tuomioistuimessa. Mutta lautakunnan suosituksesta piittaamaton asianajaja riskeeraa siinä ainakin maineensa ja saattaa jutun hävitäkin.

    Äänestä

Asianajajaliitto on seuraava kohteemme, jos Kuluttajariitalautakunta ei näe asiaa meidän kannaltamme. Meidän käyttämämme asianajaja keskittyi odotteluun, vatkutteluun, jotta sai meidät aktivoitua lähestymään häntä kirjein, soitoin, käynnein ja sähköpostein, joista sitten laskutti meitä. Ei sanallakaan kuukausien kuluessa vihjannut, että aikoo moninkertaistaa tarjouksensa hinnan, ja nyt väittää, että me kyllä tiesimme, että hänen laskunsa olisi suurempi kuin tarjouksensa. Mikä on valhe. No, katsotaan, mikä on kuluttajariitalautakunnan mielipide; voiko kuluttajaa sumuttaa, jos kuluttajalla ei ole kokemusta asianajopalvelujen kuluttamisesta. Pitäisikö asiakkaan ensin palkata toinen asianajaja, jolta pyytää neuvoja, miten toimia seuraavan asianajajan kanssa, jotta ei tule höynäytetyksi? Ja sitten kumpikin laskuttaa hillittömästi.

Äänestä

Asianajajat laskuttavat aina aivan hillittömästi. Minullekin oli kyllä uutta, että näistä valitettaisiin kuluttajariitalautakuntaan, mutta kai senkin voi tehdä.

Asianajajliittoon tehdystä valituksesta asianajaja harvemmin saa muuta kuin huomautuksen. Todennäköisempää on, että Asianajajalliitto katsoo laskutuksen olevan kohdallaan.

Näin ainakin oman kokemukseni mukaan.

Äänestä

Ei siis ole niinkään kysymys laskun kohtuuttomuudesta, vaan siitä, että ei informoinut siitä, että aikoi laskuttaa moninkertaisesti tarjoukseensa verrattuna. Luottiko hän telepatiakykyihimme? Paremminkin ajatteli omaa pankkitiliään, ei asiakkaan menojen minimointia.

Äänestä
  • Asianajaja osaa aina selittää tilanteen niin, että pääsee pälkähästä. Väittää vaikka mitä ja läpi menee asianajajaliiton valvontalautakunnassa. Katsos, kun ikinä ei ole syytä epäillä sitä asianajajan lausumaa!
    Päätöksenteossa painaa AA:n vastaus ei niinkään se asiakkaan kertomus.
    Oikeuskanslerikin saa ihan väärän kuvan todellisuudesta, koska ei ne perehdy niitten mahdollisten kirjeenvaihtojen tutkimiseen.
    Varsinaista kuluttajan oikeuksien valvontaa ja turvaamista...
    Meidän lasku ei niin kohtuuton ollut, mutta se piti ottaa hyväksymiseni jälkeen oikeusturvavakuutuksesta, mutta asianajaja ottikin sen yllättäin vastapuolelta asiakasvaratilille tulleesta rahasta ja kun kyseenalaistin sen, sanoi asianajo tehtävänsä irti, koska tuli luottamuspula joka ei hänen mukaansa ole hänestä johtuva :)
    Valvontalautakunta on vaan semmonen muodollisuus, kuluttajariitalautakuntaa kannattaa kokeilla. Itsekkin aion tehdä sen seuraavaksi. Mielenkiinnolla odotan tuloksia.
    Asianajajan mukaan hän on toiminut sääntöjen mukaisesti. Mutta pointti onkin siinä että onko niissä asiakasvara jutuissa mitään järkeä. Pois asianajajalta oikeus sellaisen pitämiseen, ainakin niin kauaksi aikaa että säännöissä on järkeä ja asiakkaan ETU nousee AA:n edun edelle.

    Äänestä

Kun puhutaan moninkertaistamisesta, niin meinaatteko, että on muuttanut tuntitaksaansa, vai että on laskuttanut hillittömän monta tuntia?

Lähinnä itse olen työssäni huomannut, että esimerkiksi juuri pesänjakotapauksissa kaikki kakskytä sukulaista soittelevat/meilaavat minulle, milloin kysymyksin ja milloin valituksin. Joka kerta on mimun keskeytettävä se, mitä olin tekemässä, etsittävä oikeat paperit, ne selata läpi jotta olen kartalla, ja vastaus kirjoitettava/kerrottava. Ja sitten kun tulee laskun maksamisen paikka, niin nämä samat sukulaiset sitten rivissä itsevät, kun ei perunkirjoitukseen mennytkään arvioimani verran tunteja. Yritä siinä sitten selittää, että jos joudun yhden pesän osakkaiden juttuja hoitamaan kuudesti päivässä, niin aika kova potti siitä kertyy...

Toinen, mihin menee aikaa, on se, kun ollaan googletettu, että miten asiat menee, ja sitten ymmärretty ne väärin. Aletaan selittämään asianajajalle, että eikun näin minä olin tämän ajatellut, ja pian jo uhkaillaan laskun maksamatta jättämisellä, jollei lopputulos ole toivotun mukainen. Näitä on myös ajoittain mahdoton saada ymmärtämään, etten voi mitään sille, että heidän käsityksensä on ollut väärä, eika hommaa saada millään hoidettua niin kuin luulitte.

Ei siinä mitään, jos teitä oikeasti yritetän vedättää, niin sen kun vaan pistätte valitusta eteenpäin. On keljua, kun muutama mätämuna saa meidät kaikki näyttämään pissapäiltä, vaikka meistä enemmistö oikeasti yrittää saada hommat kunnolla hoidettua.

Aloittaja tosin kirjoittanut viestinsä pari vuotta sitten, eli tuskin tätä enää lukee, mutta muillekin jotka samaa miettivät. Kannattaa sopia, että kuka on asianajajaan yhteydessä, jottei tule päällekkäisyyksiä.

Äänestä
  • Vastapuolella oli tosi hyvä asianajaja, paneutui huolellisesti asiaan. Ihan katteeksi kävi että kaverilla oli niin hyvä tuuri.

    Joten tsemppiä vaan hyvät asianajat, kaikki sen tietää ettette te kaikki ole kusipäitä, mutta ne mätämunat täytyy saada vastuuseen ja kun valvontalautakunta ja oikeuskansleri ei sitä tee, joten jottain muutoksia tarttis systeemiin tehdä.

    Suurin osa väärinymmärryksistä yms. voitaisiin poistaa esim. pakollisen toimeksiantosopimuksen avulla.
    Toimeksiantotilaisuus tulisi olla riittävän hyvin perehdyttävä, vaikka kirjallisella ohjeella, jonka kaikki asianomaiset saavat yms.
    En ole kateellinen perikunta asioiden selvittäjille!

    Muutamien mätämunien selkeät väärinkäytökset asiakasvaratilien kanssa pystyttäisiin estämään selkeämmällä pakottavalla ohjeistuksella! Nykykäytäntö ei toimi, koska on niitä mätämunia joukossa, joita ei saa edes vastuuseen millään.
    Traagista jos "uhrin" pitää oikeudenkäynnin jälkeen haastaa vielä edunvalvojakin oikeuteen väärinkäytöksistä.
    Ja siitähän hommasta ei mitään tule.
    Saisiko siihen edes asianajajaa joka oikeasti ajaisi asiaa asiakkaansa etua ajatellen? Kuinka paljon painaa virkaveljeyden asettama lojaalisuuden taakka?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vedätetty kirjoitti:

Onko teistä kukaan saanut kuluttajariitalautakunnassa läpi valitustaan asianajajastaan? Esimerkiksi valitusta siitä, että asianajaja on keneltäkään kysymättä moninkertaistanut palkkionsa tarjoukseensa verrattuna? Siis nimenomaan siitä, että ei ole asiasta informoinut, jotta osakkaat olisivat voineet luopua hänen liian kalliista "palveluksistaan" tai muuten nopeuttaa jakoa? Asianajaja tietysti latelee listat siitä, miksi hän muka oli oikeutettu kirkomaan moninkertaisen hinnan, mutta välttää mainitsemasta asian ydintä: hänen olisi pitänyt ehdottomasti saada päämiehensä lupa heti, kun tuli siihen tulokseen, ettei halua tehdä jakoa sovitulla hinnalla.

Onko kuluttajariitalautakunnalta yleinen käytäntö suositella valituksen jatkamista?

Miten käy, jos valitus ei mene läpi? Voiko ahne asianajaja lähettää valittajalle laskun siitä hirveästä työmäärästä, että joutui lopultakin lähettämään kuitit kaikista kuluistaan (vaikkei valitus edes koskenut sitä), ja voiko hän viedä asian oikeuteen, koska emme tietysti maksaisi?

Saako Suomessa oikeutta, jos on köyhä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu