KONNEVESI YMPÄRITÖLAUTAKUNTA

Kirkonk. Naturisti

Konnevesi on yksi näistä ehdotetuista Luonnonsuojelualueita?
Kävelin katselemassa tätä kaunista järveämme, otin muutaman luotokuvan rantojen alkavasta jääpeitteestä.
Käväisin myös Rappaatlahden rannassa ja näky minkä kohtasin ei todellakaan muistuttanut luonnonsuojelualuetta!
Rantaa maisemoitti lahonneet järveen luhistuneet venevajat.
Ihmetellä täytyy , että tälläiselläkö maisemalla Konnevesi hakee luonnonsuojelu aluetta järvensä rannoille?
Ympäristölautakunta on koko nykyisen istuntokauden osoittannut kyvyttömyytensä hoitaa sille kuuluvia tehtäviä? Miksi näin saamatonta. Onko syy välinpitämättömyys. Vai mistä tämä johtuu, tuossa aikaisemmassa ketjussa ollut Konnevesi vaipui talvihorrokseen. Näyttää kyllä siltä Ympäristölautakunnan toimintaa seuratessa että tämä horros on jatkunut koko vaalikauden.
Vuodenvaihteessa valittavalta uudelta lautakunnalta toivoisi että nämä kahvikuppi kokoustajat jääväisivät itsensä vapaaehtoisesti pois.
Pitäisikö tehdä kunnalle palvelus ja lähettää nämä venevaja raaskujen kuvat Ympäritöministeri Ville Niinistölle,([email protected]).
Meniköhän hyvin valmisteltu työ luonnonsuojelu alueeksi Konnevedeltä puihin
tämän saamattoman Ympäristölautakunnan uneliaisuuden vuoksi.
Kokouspalkkiot on varmaankin nostettu ajallaan, senverran ollaan kai oltu hereillä.
Kohtaamme pian myös vuoden Valoisimman Juhlan,Joulun: Hyvää Joulua ja Siunattua Vuotta 2013.
Ps. Kaikille Konneveteläisille.

42

691

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jotain tolkkua taas

      Uuh! Kerrankin jotain positiivista kylälle tulossa, niin eikö löydy näitä muita parempia ihmisiä. Aina löytyy asioita joita olisi voinut tehdä paremmin myös ko. lautakunnalta. Eiköhän tämä yhden rannan koppelihässäkkä saada siivottua, kunhan sen aika on. Melko mielikuvituksetonta vetää se jokaiseen kuntaa koskevaan keskusteluun. Rakentavuutta tässä tarvitaan, eikä pelkkää nakertamista.

      • Ei unohdeta vielä

        Ei koppelirähinää joka asiaan tarvitse yhdistää. Silti se peilaa yhtenä näkyvänä esimerkkinä muutaman ihmisen aiemmin piiloon jäänyttä vastuuttomuutta, epäluotettavuutta, pahaa tahtoa, kiusamielisyyttä ja toisaalta päättäjien päättämättömyyttä, sivuun katselua vähintään, ehkä muutaman osalta taudiksi edennyttä hyväveliongelmaakin.

        Jokin on mennyt varmasti pieleen, kun asiaa on puitu ympäristötarkastuksen jälkeen olikohan se jo 5 vuotta yhteen soittoon. Silti siellä niitä hylättyjä ja luvitta rakennettuja rötisköjä vaan edelleen on, kuten naturisti on käynyt toteamassa.

        Siivouksen aika olisi varmaan ollut jo kauan sitten, mutta asiaa on viety valitus-anoumus-hakemustehtailuna. Sen mielettömyys kuvastaa ymmärtääkseni sopan pyörittäjien ja hännystelijöiden mielenlaatua. Jos koppelirähinästä löytää jotakin hyvää on se juuri kylän ja pitäjän kaunaisimpien ja harhaisimpien ihmisten paljastuminen. Minkähänlaisen rumban laittavat luonnonpuistohanketta, puiston kehittämistä ja matkailualan yrittäjien hankkeita vastaan.

      • Että näin
        Ei unohdeta vielä kirjoitti:

        Joko se Rappaatlahti taas rupeaa hankaamaan? Kuten "jotain tolkkua" kirjoittaa;se on sotkettava joka asiaan! MINKÄHÄN TAKIA??????

      • Ristiriitaista puhe
        Että näin kirjoitti:

        Joko se Rappaatlahti taas rupeaa hankaamaan? Kuten "jotain tolkkua" kirjoittaa;se on sotkettava joka asiaan! MINKÄHÄN TAKIA??????

        Onko se asia sitten jotenkin ohitse?

      • jauhoilla pärjään
        Että näin kirjoitti:

        Joko se Rappaatlahti taas rupeaa hankaamaan? Kuten "jotain tolkkua" kirjoittaa;se on sotkettava joka asiaan! MINKÄHÄN TAKIA??????

        Minä rupean nyt leipomaan, älkää sotkeko siihen koppelia!

      • Miten nii
        Että näin kirjoitti:

        Joko se Rappaatlahti taas rupeaa hankaamaan? Kuten "jotain tolkkua" kirjoittaa;se on sotkettava joka asiaan! MINKÄHÄN TAKIA??????

        Että näinille; Mihkä joka asiaan tuo on sotkettu. En oikein tajuu minkä takii sais tai ei sais sotkee ja mitä mihi. Kertositko mitä mieltä ite oot jostaki.

      • Sahansoittaja
        Miten nii kirjoitti:

        Että näinille; Mihkä joka asiaan tuo on sotkettu. En oikein tajuu minkä takii sais tai ei sais sotkee ja mitä mihi. Kertositko mitä mieltä ite oot jostaki.

        Huvittaa kun koko ajan tosiaan sotketaan asia joka kohtaan...ja kun ollaan saatu ns.selkävoitto asiasta niin ollaan rinta rottingilla tänne kirjoittamassa.Eiköhän niitten Sirkkamäen poikien pitäisi viimeinkin katkaista se napanuora äitiinsä eikä olla äänessä aina miten äiti käskee...vai mitä Mansikki ja Mustikki....=)

    • harmittaa vaan

      Aivan asiallinen huomautus näistä koppeliraaskuista.
      Pointtihan oli Konneveden luonnonpuistosta.
      Todellakaan nuonäkymät Rappaatlahdessa eivät puolla sitä.
      Mikäli konnevesi jää rannalle tässäkin yrityksessä, niin keitä pitäisi siitä kiittää. Kysyn vaan?

    • theodor3

      Ennen oli konnevesi,nyt on koppelivesi.:(

    • Lukihäiriö?

      Millainen on YMPÄRITÖLAUTAKUNTA? Mistähän päättää?

      • Lukija

        Etköhän saa selvyyden lautakunnan tehtävistä, kun lueskelet pöytäkirjoja kunnan sivuilla. Katso naapurikuntien vastaavia niin näet onko eroja. Koppeliasiat eivät lehtijuttujen perusteella ole kuuluneet ympäristölautakunnalle vaan lupajaostolle. Senkin pöytäkirjat ovat kunnan sivuilla. Siihen en ota kantaa mihin noiden asioiden pitäisi kuulua, mutta lehtien ja palstan aikaisempien kirjoitusten perusteella veikkaisin oikeaksi käsittelypaikaksi mielenterveyslautakuntaa.

    • Vilkaise tuolta
    • Talous tasapainoon

      Keski-Suomalainen 14.8.2012
      Pisti silmään tämäelokuinen uutinen.
      Nykyisessä kunnan taloudessa kun on ollut pakko tinkiä ja ehkä lopettaakin mm. kyläkoulujja.
      Tekisi kuntalaisille ehkä oikein tietää paljonkokunnan rahoja on palanut, vaikkapa tämän Keski-Suomalaisen uutisen mainitsemassa projektissa.
      Olisikomeidän kuntalaisina ottettava tämä rahan haaskaus tulevassa valtuustossa käsittelyyn. Seraavassa uutinen Keski-Suomalaisesta 14.8.2012
      Rappaatlahdessa on myös toinen sortunut koppeli, joka kunnan ympäristölautakunnan lupajaoksen päätöksellä pitäisi purkaa huomiseen keskiviikkoon mennessä. Tänään sen ympärillä oli kuitenkin hiljaista. Kunnassa on jo mietitty, mitä seuraavaksi tehdään, ellei jätteeksi luokiteltuja koppelinjäänteitä siivota.

      - Kunta lähtee toteuttamaan hallintopakkomenettelyä. Tämä on aika pitkä tie, mutta kunnalla ei oikein ole muita vaihtoehtoja, sanoo Konneveden vs.ympäristönsuojelusihteeri Niina Koivula.

    • Pienten puolesta

      - Kunta lähtee toteuttamaan hallintopakkomenettelyä. Tämä on aika pitkä tie, mutta kunnalla ei oikein ole muita vaihtoehtoja, sanoo Konneveden vs.ympäristönsuojelusihteeri Niina Koivula.

      Jotain pitäisi tehdä, että nämä kunnantaloutta nakertavat saataisiin aisoihin.
      Kunnan virkamiehet joutuvat pyörittämään näitä itsestään selvyyksia vuodesta vuoteen.Kun tuon ajan voisi käyttää monin verroin hyödyllisemmin.
      Toivotaan että nämä kunnan varojen haaskaajat tulisivat edes jouluna toisiin ajatuksiin. Niinkuin tuossa ketjun aikaisemmassa kirjoituksessa todettiin, kouluja joudutaan syrjäkyliltä lopettamaan että saadaan kunnan talous pidettyä jotenkin kurissa.
      Samaan aikaan verovaroja valuu näihin koppelirähjien siivouskehoituksiin.Tekisi mieli sanoa näille sankareille jotka omien turhautumiensa pönkittämiseksi jatkavat vuodesta vuoteen tehtailla rahaa kunnalta nielevää valituslinjaa.
      Mitätulee tälläisen sankarin mieleen, kun hän pakkasaamuna kirkolle ajaessaan näkee pikkutytön odottavan taxi kyytiä keskuskoululle, koska oman kylän koulu on lopetettu.
      Pienten lasten äitinä en voi kuin ihmetellä niitä jotka kateuksissaan ovat laittaneet tämän pikkutytön pakkasessa odottamaan kuljetusta kouluun.
      Toivottavasti täällä meilläkin Konnevedellä heräisi lämpöisemmät tunteet lähimmäisiämme kohtaa.
      Kohta kokoonnnumme Joulukirkkoon jouluJumalanpalveluseen.,istummeko kirkon penkkiin lämpimin tuntei lähimmäisiämme kohtaan. Vai kuuntelemmeko JouluEvankeliumin kuuroin korvin ja kateus mielessämme?.

    • toivotaan1

      Koppeleistako nyt johtuu koulujen lakkautuminen, olen ymmärtänyt että lasten vähyys siihen johtaa?

      Tuo koppeleiden johdosta virinnyt ja kestänyt riita ei unohdu ainakaan tältä sukupolvelta, niin syvälle on asiassa menty.
      Ne koppelirähjät on vetämällä kaadettu ja ei kai ainakaan omistajien tahdosta, jätteiden korjaus kuuluu rikkojille.
      Kaikki se kiusa mitä tästä rannan käytöstä (sen käyttämistä estoista) on asukkaille tullut saa kiittää rannalla asuvia ja nythän valtuustoon on päässyt ainakin yksi heistä, varmaan asiat nyt kuntoon saadaan.

      Joulurauhaa on pakko toivottaa ja toivoa, ihmeeltä tuntuu jos onnistuu Rappaatlahden rannalla.
      Toivotaan, toivotaa,,,,

      • Haloo11

        Rannan omistajat ovat alunperinkin lähteneet viemään rantojensa siivoamista ilman mitään yhteistyön häivää. Selän takana vehkeilivät ja pyrkivät hoitamaan asian asenteella: "koppelit pois ilman mitään vaihtoehtoista paikkaa". Vaihtoehtoinen koppelipaikka taisi sitten löytyä, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Koppelimiehet kokivat tulleensa loukatuksi ja selkäänpuukotetuksi. Ratkaisu alunperinkin olisi pitänyt hoitaa keskustelemalla ja sillä ymmärryksellä että kukaan ei halua rasitteettomia koppeleita omalle rannalleen. Veneille löytyy paikka nyt muualta, mutta näköjään se ei vanhan venerannan omistajien vielä riitä kun tuntuvat sätkynukkiensa avulla tehtailevan valituksia siitäkin.

        Aiemmin rannanomistajien kiusanteko on tosiaan ollut tuota koppeleiden kaatamista ja ohikulkijoiden sairaalloista kyttäämistä, mutta millään asiaa ei voida todistaa kun silminnäkijöitä ei ole ja rannanomistajat toimivat saumattomasti yhdessä. Näistä huolimatta sympatiat ovat rannanomistajien puolella.

        Mitä tulee koulujen lakkautukseen niin aika värikäs mielikuvitus pitää olla, että saa ympäristölautakunnan toimimattomuuden ja koppelien olevan syy lakkautuksille.

      • Ehkä oppivat joskus
        Haloo11 kirjoitti:

        Halloo 11 on tainnu kuulostaa vähän liikaa toista osapuolta. Tapahtumie alakuvaiheista tunnut ommaavan epätoellisen käsityksen. Kysypä joskus joltaki syyllistämäs osapuolen evustajalta tai kunasta miten asijat tovellisuudessa mänvät.

        Lookkaantumiset ja tuohtumiset voiki olla iha totta, mutta ne ovat taitavie kiihottajie tekosia. Sammaa ol kiista kaikinpuoline käristäminen ikkunoihe särkemisillä, räyhäämisilä, syytöksil, keskisormeheilutteluilla, ammuskelulla, tappouhkauksilla, rikosilmotuste ja valituste tehtailula ym. On myö Hymylehet ja muutki sekä suomi24 luettu.

        Sitte ovat olevinnaan niin hymypoikaa ja asiallista että. Pien osa on pilanna muihenki asiat eikä oo miestä tarjota sovu kättä, mutta jooluraaha heijäki sieluille.

    • Rauha Sopu Toivo

      Koppeleilla ja kouluilla ei todellakaan ole mitään yhtymäkohtaa, paitsi ehkä asiassa vaikuttaneet ihmiset. Koulujensa säilymistä tukivat varmaan kaikki konnevetiset. Kun perusteita jatkolle ei ollut, hirtti muutamilla hihna kiinni. Se oli väärä tie. Julkisuuteen tulleiden nimien perusteella näistä osa on mukana koppelirähinässä ja tappelee samoin keinoin : valituksia, valituksia, valituksia .... Missähän on näiden ihmisten yhteistyökyky, kun muutoksia on kuitenkin tehtävä, sen ymmärtää lapsikin.

      Jos olen oikein ymmärtänyt pesiytyi Sirkkamäkeen koulukiistan kaveriksi metsästysrähinät. En ymmärrä mitä syvälle menemisellä tarkoitetaan, mutta ei koppelirähinä ole todellakaan Konneveden ainoa erimielisyys. Ei se ole ainoa, jossa ei ole edes pyrkimystä sovintoon. Lehdet ja kunnan päätökset ovat kertovat kerta toisensa jälkeen yhden sopeutumattomien sakin kamppailusta kaikkea vastaan, käräjilläkin .... ihan hullua.

      Vetämisiä ja muita mielikuvituksen tuotteita, siis silkkaa paskaa on lentänyt korkealla kaarella aivan kuin yhden lammion levittimestä pellon vuokraajan seinään .... eikä anteeksi osata pyytää. Jos kerran on ollut joku sopimus pellon vuokrauksesta tai jostakin muun alueen käytöstä ja se lakannut, niin sitten vaan on sopeuduttava. Ihan sama kuin koulun kanssa. Kun ne lakkasivat oli lapset annettava johonkin toiseen kouluun. Kun ei ole perusteita pakolla veneillä toisten rannoilta eikä pakolla viljellä toisen peltoja eikä pakolla käydä olematonta koulua niin vene, traktori ja lapset on sitten vaan vietävä jonnekin muualle, vene vaikka omaan rantaan ja traktori omalle pellolle ja lapset kirkonkylän kouluun.

      Kyllä kaikki nuo tosiasiat tietävät, kielteiset suojelupäätökset, rasitetoimitukset ja ties mitkä. Saahan sitä silti selittää ja keksiä kaikenlaista, mutta ei se tosiasioita muuta. Oleellista on, että kaikki, jotka ovat Konnevedellä veneillä halunneet, ovat vesille päässeet kautta aikojen, tietääkseni myös ihan siitä samalta riitarannaltakin ja vieläpä koko ajan. Kun siellä syksyllä vierailin jututinkin yhtä kalaan lähtijää. Ihan oli tyytyväinen ja ihmetteli miksi ja mistä riidellään.

      Olenkin saanut kuvan, että ainoa todellinen ongelma kylään ja kuntaan katsomatta on ollut sopeutumattomuus maailman muuttumiseen, kiusanteko ja riiteleminen puhtaasta riitelemisen ilosta. Sellaista johtavat kylien katkeroituneet lammiot, joilla ei ole muuta annettavaa kuin riita riidan, selitys selityksen ja valhe valheen perään. Ilman niitä poloilla ei olisi mitään.

      Joulumieltä kaikille ja toivotaan, että taivaan isä tuo kaikille joulun ja järjen valon, myös ymmärryksen mikä on todellisuutta ja mikä vain näkyjä.

    • Toivotaan1

      Sanot että silkkaa '''''''' on puhuttu, pakko muistuttaa.
      Oliko satua se, että koppeli tyhjennettiin tavaroista rannalle ja sitten se romahti, yhteen suuntaan kallelleen ja onko valetta, että poliisi kävi paikalla vähän väliä, milloin tiet tukittu tai kalalla olleita ei laskettu rantaan. Ym.ymmuuta.

      Ei nämä jutut keksittyjä ole ja paljon lisää olisi, mutta olkoon.
      Kovin yksipuolinen on näiden rannan eläjien muisti.
      Puhu vaan valheista omalta kohdaltasi,älä jätä asian toista puolta huomioimatta, kas muisti pelaa, aika hyvin vielä.
      Jätän näin joulun alla jutustelun tähän, toivotaan että maailma näiltä osin muuttuu, jäähän ranta ilman veneitä,,,,, rantarakentajien näköalaksi.

      • Turhaa veivausta

        Keksittyjä tai ei, mutta asiat voi kertoa monella eri tavalla. Maailman sivu on manipuloitu, sen osaavat ipanatkin. On tietääkseni totta, että poliisi sai tarpeekseen huuhaahälytyksistä, kuten höperöt vesillekulun turvaamiset ja lumikökkäre tiellä. Niin ja kukahan ne tiet tukki ja kuinka monta kertaa ja mitäpä poliisi lopulta asiaan sanoi. Se taisi sanoa että "mene sinä ukko jo siitä kotiisi" ja niin vaan loppui sekin luvaton toiminta.

        Luultavasti ainoa asia mikä on oikeasti totta on tuo manitsemasi yhden koppelin tyhjennys ja sitä seurannut tuho. Ikävä ja selittämätön tapaus. Mutta ihan humpuukia on levitetty senkin asian ympärille suuntaan jos toiseenkin, kuten saadut huimat vakuutuskorvaukset.

        Minun tietääkseni ranta ei ole ollut aikeissa jäädä vapaaksi veneistä vaan niitä on siellä parhaillaankin luvallisesti eikä kenenkään olisi tarvinnut lähteä alueelta. Mahtaileville ei vaan ole kelvannut se mitä joku toinen haluaa tarjota. Silkkaa riidan haastamista ja kiusantekoa, ei siinä muuta ole takana. Siltä se näyttää ainakin kauempaa katsoen.

    • Toivotaan1

      Kesällä lumikokkare, ,,, eikö omatunto kolkuta asioiden vääristelystä, mutta tämä tästä, eipä totuus näy hevillä esille päästä.
      Asiat ei taida muuksi muuttua, sinulla näkyy olevan aivan erilaisia ymmäryksiä, mitä minun tietoon on tullut ja varmalta taholta.

      Olkoon joulusi rauhallinen ja hyvä mielinen!

    • Höpöttäjiä piisaa

      Onko tuo rähäkkä ollutkin vain kesäaikaista? Minä olen kuullut ihan muuta ja todella varmalta taholta. Olisikohan kaikkien tietolähteenä muuten justiinsa se sama varma taho, joka puhuu yhtä toiseen ja toista kolmanteen suuntaan. Hyvää joulua.

      • Lopettakaa!

        Voi herraisä, mitä porukkaa! Pitikö tännekkin tulla riitelemään? Lopettakaa jo, tai pitäkää edes joulurauha. Metsän elikoillekkin julistetaan joulurauha, mutta ei varmaan koske sirkkamäen elikoita.

      • Kohti valoa
        Lopettakaa! kirjoitti:

        Voi herraisä, mitä porukkaa! Pitikö tännekkin tulla riitelemään? Lopettakaa jo, tai pitäkää edes joulurauha. Metsän elikoillekkin julistetaan joulurauha, mutta ei varmaan koske sirkkamäen elikoita.

        Missä tässä ite keskustelussa on joku riita? Keskustelu on keskustelua olivatpa siinä osalliset samaa tai eri mieltä.

        Minusta kirjoittajat ovat tuoneet eriävät näkemyksensä julki aika hyvin. Eikä me siltikään olla ihan varmoja siitä, mistä tuo viittailtu ite riita on johtunut. Joskin vähän yksinkertainenhan se kieltämättä on, jos ei noista ja aiemmista selostuksista yhtään mitään osaa päätellä.

        Olisi tosi hyvä, että kunnan ja meidän muiden kylien asioista ja miksei koko valtakunnan asioista oikeasti keskusteltaisiin vähintään samaan tapaan. Aiheita löytyy. Voisi puhua vaikkapa narsistien aiheuttamista vahingoista.

        Keskustelu sopii joulun alla ja joulujen välillä, iloisena tai ilveillen. Minä ainakin seuraan suurella mielenkiinnolla miten ja milloin sirkkamäkiset kykenevät saamaan rivinsä kuntoon ja valvomaan etujaan yhdessä. Löytyisikö sieltä kaikkien hyväksymiä tervejärkisiä naisia tai miehiä, jotka johtavat kansan takaisin kuivalle maalle. Toivotaan, että löytyy. Se olisi mitä hienoin joululahja noille kulmakunnille.

      • Jouluista mieltä ets
        Kohti valoa kirjoitti:

        Samaa mieltä, ei tosiasioiden esiin tuominen ole riitaa, siitä löytyy vaan useammanlaista totuutta tai valetta.

        Kesällä se kivi tielle vieritettiin, ehkä talvella olisi vaikeampaa ollutkin.
        Tämä taho joka väittää kaikki konnankoukut mitä on tapahtunut, olemattomaksi ja kuitenkin poliiseja juoksutettiin apuun vähän väliä.

        Sanot tuossa viestissäsi mistä löytyisi sellaiset naiset ja miehet jotka sovun aikaan saisi, niinpä.
        Muistiin on tallentunut paljonkin ja ne loukkaukset ei hevillä unohdu, mutta ihmeitäkin voi tapahtua.

        Turha varmaan on näitä täällä enää puida, ja minkäs sanotuille ja tehdyille mahtaa, ihmismieli vaan ei kaikkea suodata.
        Ikävää, että välit ovat ja tulevat olemaan kauan poikki, yhteinen kylähenki on takkuuksien takana.

    • us" kiinni vaan.

      Anna heijän otella. Ne,kun ovat sellaisia KUOHISEMATTOMIA MULLIKOITA.

      • rIITAA, JA RIITAA

        No kun lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia!

      • sopua jouluna
        rIITAA, JA RIITAA kirjoitti:

        No kun lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia!

        Hyvää joulua riitapukarit!

      • sopuilija
        sopua jouluna kirjoitti:

        Hyvää joulua riitapukarit!

        Jokos on oltu kilttejä tarpeeksi, vai eikö enää aiheita löydy, edes Rappaatlahdesta.

        Eikö ole ilmennyt mitään uutta, vai onko valtuutetulla varovaisuutta.
        Ei riidellä, muuten vaan kinataan.

        Hyvvä Uutta Vuotta Sirkkamäen kyläläisille, kuin koko Konneveteläisille.

      • puotti vai vene
        sopuilija kirjoitti:

        Jokos on oltu kilttejä tarpeeksi, vai eikö enää aiheita löydy, edes Rappaatlahdesta.

        Eikö ole ilmennyt mitään uutta, vai onko valtuutetulla varovaisuutta.
        Ei riidellä, muuten vaan kinataan.

        Hyvvä Uutta Vuotta Sirkkamäen kyläläisille, kuin koko Konneveteläisille.

        Ei Konneveteläisille vaan Konnevetisille. Että silleen.
        Ja eikö sanonta, oma tupa oma lupa,ole aina paikallaan meille kaikille.

    • näin se menee

      Poliisi kehottaa pilkkijöitä kunnioittamaan kotirauhaa

      Jokamiehenoikeus ei anna lupaa mennä pilkkimään toisen rantaan.
      Poliisi muistuttaa pilkkijöitä kohtuullisesta etäisyydestä mökkirantaan. Poliisi saa ilmoituksia kalamiehistä, joiden ranta-asukkaat kokevat tulevan liian lähelle pihoja.
      Ongelmia on etenkin pienissä vesistöissä, joissa tilaa on vähän. Vaikka jokamiehenoikeus sallii pilkkimisen, se ei anna oikeutta kalastaa hyvin lähellä toisen omistamaa rantaa. Vesillä liikkumisesta ja kalastamisesta ei saa aiheutua tarpeetonta vahinkoa, haittaa tai häiriötä.

      Poliisi muistuttaa kotirauhasta myös vesialueella.
      — Säännökset saattavat ulottaa kotirauhan turvaaman piirin sellaiselle vesialueelle, joka sijaitsee asunnon tai loma-asunnon välittömässä läheisyydessä ja on rinnastettavissa piha-alueeseen, poliisi linjaa tiedotteessaan.

      Käytännössä tämä tarkoittaa, että pihassa tai laiturilla pitää voida saunoa, uida, grillata ja keskustella rauhassa.

      Poikkeuksena venekoppeli, sen saa jopa rakentaa toisen rantaan, eikä poliisi edes pahoittel.

      • tiedosta kiitos

        Voisitko julkaista sen poliisin reklamaation,että kaikki voisivat sen lukea?

    • harmittelija1

      Kumpikos se olikaan ensin, koppeli vai "toisen ranta"?
      Kaavoittajalle sattui suuri moka, kun kylän vuosikymmeniä olleen rannan kaavoituksen teki ja salli rakentamisen.

      Ei aihetta enempään, vahingot on tapahtuneet, ei voi mitään.

      • Mikäpävahinkojakenen

        Aina joku maat ja rannat on omistanut ja tilkullaan tahtipuikkoa heilutellut. Ja entäs sitten? Minkähänlaisia mokia kaavoittajalle eli kunnalle on sattunut? Kuulemani mukaan kaavan valmistelu kesti yli 5 vuotta. Kyläläiset ja kyläpäälliköt olivat mukana kuulemistilaisuuksissa ja lausuntopyyntöjen saajina. Kunnasta löytynee nimilistat ja paikallislehen sivuilta kuvat väestä istumassa tilaisuuksissa. Eiköhän ne saaneet Sirkkamäjessäkin just täsmälleen sen mitä silloin halusivat.

        Höpötys pois, sillä hyvää on ilmassa. Monet ovat huomanneet voivansa hoitaa veneilyasiansa ihan itse hankkimalla siihen sopivan alueen ja rakentamalla asialliset uudet rakennukset. Joillakin oli rantaa jo ennestään. Toivottavasti kaikkien mieli kirkastuu ja asialinjalle palataan.

        Ilmanpillaajat tekivät tekosensa, mutta ovat jäämässä paitsioon. Naurettavahan koko valtakunnan mitassa ainutlaatuinen suojelu-käräjä-anomus-hallinto-oikeus-rajankäyntihulluus on ollut. Ei mitään tolkkua eikä ainakaan hyötyä mistään kenellekään, ei kerrassaan mittään.

    • Urpona

      Joo eiköhän tää oo tässä. Korjataan rojut pois ja mennään Mämmilahteen.

    • Hesasta katsoen

      Ootte te Konneven asukkaat, en nyt sanoisi,että jälkijättöisiä mutta kuitenkin aika erikoisen onnistuneesti tipahtaneet kaikesta mikä vähänkin viittaa asuinyhteisön ja yksilön kotirauhan piiriin ja sen koskemattomuuteen.
      Kuinka kakstuhat luvalla voi ihmistä hassuttaa selvien lakiin perustuvien omistusoikeuksien polkemiseen. Kaiken huippu oli kun joku kertoi ,että oli oikein palkattu tuomari ajamaan näiden kellokkaiden kateuden kannustamia harhoja. Näitä suomalaiselle kuuluvia omistus oikeuksia pois.
      Tuskin tuohon olisi täältä pääkaupunki seudulta löytynyt yhtä ainutta ihmistä.
      Onko tosiaan näin nyky Suomessa, että sieltä maalaisyhteisöissä vielä löytyy näin manipuloituja ihmisiä jotka eivät eroita selviä lakiin perustuvia maan omistus oikeuteen kuuluvaa oikeuksia.Jyväskylästä kerrotaa että on ainakin yksi tuomari joka hymyssä suin on kiitollinen ,että löytyy vielä näitä vedätettäviä.
      onnittelut konnevedelle. Laskekaapa paljonko kunnalle maksoi ja maksaa tämä parin maalaiisännän vetämä episodi.

    • Kesäasukkaiden

      Valo, vali. Opettele Suomi ja oikein kirjoitus!

      • suolahtelainen

        Taas on yksi konnevetinen päässyt lomille suolahesta.

      • Hohhoijjaa
        suolahtelainen kirjoitti:

        Taas on yksi konnevetinen päässyt lomille suolahesta.

        Kesäasukkaiden valolla ei kestänyt kuin reilun 1½ vuotta hoksata, että pitää alkaa neuvomaan oikeinkirjoitusta jollekin hesalaiselle.

        Eipä se mitään, odotellaan taas saman verran, jospa keksii jotakin muuta sanottavaa ...

      • konnevetinen

        Suomi kirjoitetaan pienellä, kun tarkoitetaan kieltä ja oikeinkirjoitus on yhdyssana.

    • kesäasukas

      Roskaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6605
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2275
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1857
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      84
      1245
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1032
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      970
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      82
      927
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      833
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      830
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      147
      757
    Aihe