Syyttäjä luki keskiviikkona nipun rikossyytteitä Satakunnan käräjäoikeudessa 45-vuotiaalle sairaanhoitajalle, joka pyöritti mielenterveyskuntoutujien ryhmäkotia Nakkilassa. Naista syytetään törkeästä velallisen epärehellisyydestä, törkeästä kirjanpitorikoksesta, liiketoimintakiellon rikkomisesta ja rekisterimerkintärikoksista.
Syyttäjä vaatii naisen liiketoimintakiellon pidentämistä ja tuomioksi ehdotonta vankeutta.
Syytteen mukaan nainen käytti päätösvaltaa Kultaniitty-ryhmäkodissa. Hoitokotia pyöritti aluksi yhdistys, joka meni konkurssiin maaliskuussa 2006. Syytetty sai tuon ajan talousepäselvyyksistä 9 kuukauden ehdollisen vankeustuomion elokuussa 2008.
Hän jatkoi työtä kommandiittiyhtiön nimiin jo keväällä 2006 saatuaan sukulaismiehensä vastuunalaiseksi yhtiömieheksi.
Syytteen mukaan nainen käytti Kultaniitty Ky:n omaisuutta lähes 150 000 euron arvosta kolmen vuoden aikana. Yhtiö meni konkurssiin huhtikuussa 2009.
Kultaniityn talousrikokset: tuomio koveni, kielto piteni
Satakunnan Kansa
Nakkilassa toimineen mielenterveyskuntoutujien ryhmäkoti Kultaniityn talousrikosjutussa sama vastuuhenkilö on tuomittu jo toistamiseen vakavista talousrikoksista.
Ensimmäinen tuomio vuonna 2008 oli vielä ehdollista vankeutta, mutta keskiviikkona tuomio koveni ehdottomaksi. Samalla Satakunnan käräjäoikeus pidensi 45-vuotiaan sairaanhoitajan liiketoimintakieltoa.
Syyttäjä vaatii vankeutta talousrikoksista hoitokodin vastuuhenk
Lisää on tulee Hovis
4
481
Vastaukset
- UUsia todisteita
Hovissa tulee lisää kakkua ...se on varma...
- ghfrdes
Toivottavasti!
- jaahas.....
ja entäpä sitten?
- Jahas vaan
Varo naista asuu ulvilassa, pöllii vielä sun muros!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583713Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j723085Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin532281Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141510Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651289- 861146
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23981Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55955- 47942