Minkäikäinen lapsi voi aloittaa nyrkkeilyn?

6-vuotias poika haluaisi kovasti aloittaa nyrkkeilyn, mutta paikkakunnan nyrkkeilyseurat ainakin nettisivujen perusteella tarjoavat toimintaa vasta vähintään 8-vuotiaille.

Lapsethan ei ottele ennen kuin 11-vuotiaina, joten sellainen ei pelota mutta mietin että miksi nyrkkeilyseuroissa on tuollainen ikäraja kun moneen muuhun lajiin pääsisi jo 4-vuotiaana (jopa jääkiekkoon, jossa on kyllä paljon kontaktia ihan alusta alkaen)?

Kun kerran lapsi ei pääse nyrkkeilemään seuraan niin löytyisikö joku korvaavaa yksilölaji?
218343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Turha tuollainen ikäraja.
6v,han harjoittelee ikänsä mukaan.

Äänestä

Tapanilan erä on hyvä seura! Tosiaan onhan noita paikkoja ympäriinsä. Nyrkkeily opettaa lapselle kovuutta ja kurinalaisuutta muutenkin elämässä. Nyrkkeily on viisasten miesten laji. Ottelua on turha vielä kiirehtiä. Nyrkkeilykouluun siinä 9 vuoden paikkeilla. Siitä sitten kattelee eteenpäin miten tykkää. Ite otellu 68 ottelua amatöörinyrkkeilyssä ja alotin vasta 16 vuotiaana. Tosimiestrn laji jossa kunnioitetaan vastustajaa, tällä lajilla ei ole mitää tekemistä tappelemisen kanssa, tai no joillain on mutta tappelemalla en ole kehässä ikinä voittanut. Ei tarvii tuntee vihaa, eri ihmiset toki ottaa tän eri tavoilla.kova laji on ja edellyttää terveellistä elämää jos aikoo pärjää, ilmasiks ei saa mitää. Jääkiekko on kanssa hyvä mutta nyrkkeily tuo sen itseluottamuksen että ei tarvii tuolla pullistella isompana kun tietää että 60kg kaverikin joka on pitkään nyrkkeilly tiputtaa sekunneissa 120kg steroidimörkön:) tsemppiä

Äänestä

Hei boxer 84. Vai että 60 kg pudottaa 120 kg kaverin sekunneissa. Tää just osoittaa tollaisen nuijan ajatusmaailmaa. Jos sä 60 kiloisena meinaat pudottaa 120 kg steroidimörkön sekunneissa, niin ei siinä nyrkkeily auta. Silloin pitää jo tapella tosissaan ja kauan. Ensinnäkin tollaisten kavereiden pituusero on jo kymmeniä senttejä. Älä missään nimessä äitihenkilö ota vakavasti tollaisen luuserin puheita.
Laji on hyvä, jos treenaa kunnon valmentajan kanssa. Tää edellinen yritti aluksi selittää kuinka terveellinen laji on, mutta sitten sortui tyhmyyteensä. Nyrkkeilyssä ei muutenkaan ole kyse "tiputtamisesta" muuta kuin ammattinyrkkeilyssä ja siihen poikasi ei kyllä pitkään aikaan tähtää. Itse olen amatöörien SM kullan voittanut kolmasti ja ammattinyrkkeily otteluita on takana 20. Poikanyrkkeilyihin pääsee esim. Helsingin Tarmossa miltei ikään katsomatta, mutta kehään ei toki heti mennä ja jos mennään, siellä se on hyvin kontrolloitua.
Yleisesti väitän, että mikäli puhutaan lajien päävammoista niin jääkiekko on huomattavasti vahingollisempaa poikasarjoissa kuin jääkiekko.
Onhan toi nähty, jääkiekossa "pitää" ottaa hyvä pelaaja aivotärähdyksen saamana pelistä pois jos on liian hyvä tai rotta. Nyrkkeilyssä ei ikinä. Nyt puhun siis amatöörinyrkkeilystä, joka on täysin eri laji ammattinyrkkeilyn kanssa.

Äänestä
  • Siis vahingollisempaa kuin nyrkkeily, pakko korjata tule typeriä korjauksia.

    Äänestä

Koska pienten nassikoiden "treenaaminen" seurassa on ihan yhtä tyhjän kanssa. Onhan noita seuroissa pienenä pelaavia useissa eri lajeissa, mutta taidot heillä ei ole yhtään paremmat kuin ihan omatoimisesti "harjoittelevilla" lapsilla.

Jos lajiin on kiinnostusta niin sitä pystyy ihan hyvin harjoitella kotonakin. Osta pojalle säkki ja laita se kiinni kattoon. Siinä ilmenee aika nopeasti pojan kiinnostus lajia kohtaan.

Järjetöntä tuhlata rahaa liian pieniin lapsiin ja sitten varat ovat olemattomat niillä ikäryhmillä, jotka oikeasti tarvitsevat asiantuntevaa ohjausta.

Äänestä

Kuinka niin "lapsethan ei ottele ennen 11.v??

Äänestä

69 kilosissa on paljon 185 pitkiä nyrkkeilijöitä sm tasolla. En tiä onko ne ainakaan amatööripuolella ne 120 kiloset kymmeniä senttejä pidempiä?? Veikkaampa et korkeintaan 15 joku hujoppi voi olla. Kyllä mikään kaappi joka ei oo nyrkkeilly/otellu niin ei pärjää yhellekkään tosissaan otelleelle nyrkkeilijälle painosta riippumatta.

Äänestä
  • Nää on näitä kumpi voittais, mutta spekuloidaan:

    Otetaan hyvä, kovalyöntinen amatöörinyrkkeilijä, ikää 22 ja 60 kg 180 cm, ja 180 cm 120 kg steroidimörkö, joka ei nyt ihan täyttä lihasta kuitenkaan vaan fläsääkin.

    Katutappelukokemukset molemmilla joskus vähän teininä. Ei painitaitoja.

    Steroidimörkö voittaa useimmiten, jos ui liiveihin ennen kuin nyrkkeilijä osuu hyvin, mutta voittaa myös toisinaan oman lyönnin osuessa, koska siinä on voimaa yleensä aika paljon, vaikka tekniikka olisikin heikko.

    Jos menee iskujenvaihdoksi, se nyrkkeilijä voittaa ehkä yli puolet kerroista, jos siis on kovalyöntinen tapaus 60-kiloiseksi.

    (Aikuisen pystyy tyrmäämään kovalyöntinen 8-vuotias, kun annetaan löydä vapari sivusta leuan kärkeen, ja pidetään silmät kiinni. Kokeilkaa! Jotkut 8-vuotiaat lyövät yllättävän kovaa - kokemuksesta.)

    Äänestä

  • Hei nauraja. Sä panit n. 10 kg lisää tuonne aloittajan painoihin. Oli kyse 60 kg kaverista, ei 69 kg.
    Missä muuten otellaan 69 kiloisissa SM-tasolla?

    Äänestä

Tyhmien luusereien kakarat nyrkkeilee eli semmoset, joiden aivovammat ei näy älykkyydessä... siis joiden kallo on umpiluuta syntymästä lähtien. Nyrkkeily on valmiiksi kelopäiden laji.

Äänestä

Nyrkkeilijät on tän maailman eliittiä. Evoluution kehittyneimpiä luomuksia joille ei muut pärjää. Fightin solves everything. Nää niin sanotut fiksut ei uskaltas ees pukee hanskoja päälle ja uho täällä netissä on kovaa. Huh!

Äänestä

Eiköhän sinne pääse mukaan harjottelemaan jos on kovasti innostusta.
Nyrkkeily ei ole kyllä mikään luupäiden laji. Jos haluaa menestyä niin pitää treenata kovaa ja nöyrästi, taktinen äly on myös plussaa. Nyrkkeilysalilla poika varmasti oppii terveitä elämäntapoja.

Äänestä

Ai pienten reenaaminen seurassa on turhaa? Kyllä jos lapsi on nyrkkeilykoulu ikäinen niin siitä se lähtee. Säkkiä ilman opetusta ja taitoa lyövälle kehittyy jo alusta alkaen väärä tekniikka ja äkkiä luulevat vielä sitä tekniikkaa oikeaksi..se pitää alusta asti opetella hyvin ja sen oltava pohja muuten tulee sellainen nyrkkeilijä jota näkee tuola ammattikehissä välillä hakattavana. Ei tietoakaan nyrkkeilystä...

Äänestä

6v. lapsi kannattaa laittaa satujumppaan tai vauvauintiin.

Äänestä

Paul butlin..kvak lyönti kvak lyönti..tiiättekö sen?? Se on tänäpäivänä hyvä esimerkki kehien kiertolaisesta..ja se ääni kvak kvak..ja turpaan tulee..kvak kva

Äänestä

Oliko se 6- vuotias poika vai tyttö?

Äänestä
  • Sukupuolineutraali. Seuraisit aikaasi iskujen ottamisen lomassa.

    Äänestä

Ei sillä iällä väliä mutta jossain vaiheessa nyrkkeily on pakko vaan aloittaa. Se kuuluu elämään ja tuo tuohon arkeenkin paljon sosiaalisia taitoja. Myös koulukiusaus vähenee lapsen nyrkkeilyharrastuksen myötä. Saa olla rauhassa. Myös vanhemmalla iällä naapureiden kanssa ei tartte yleensä riidellä kun siihen asti kun kuulee sun nyrkkeilevän..sen jälkeen taputetaan selkään ja hymyillään:))

Äänestä
  • Nyrkkeily on juuri kaltaistesi älykköjen laji.

    Äänestä

Sehän on selvä juttu,
ettei lapset käytä ''voimataitojaan'' väärin

maybe :d

Äänestä

Noku ei nää joittenki 11-vuotiaiden kasvatus on menny iha tussutteluks voin ihan hyvin sanoa ku itse olen 11. Niiku herättäkää teidän lapset tähän maailmaan ne on siel sisällä pelaamassa fortnite nimistä peliä ja sit ku ne herää tähän oikeeseen maailmaan nii ne on jääny paljosta paitsi. Ja just tollaset lapset koputtelee sitä kun lyö.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Äiti-henkilö kirjoitti:

6-vuotias poika haluaisi kovasti aloittaa nyrkkeilyn, mutta paikkakunnan nyrkkeilyseurat ainakin nettisivujen perusteella tarjoavat toimintaa vasta vähintään 8-vuotiaille.

Lapsethan ei ottele ennen kuin 11-vuotiaina, joten sellainen ei pelota mutta mietin että miksi nyrkkeilyseuroissa on tuollainen ikäraja kun moneen muuhun lajiin pääsisi jo 4-vuotiaana (jopa jääkiekkoon, jossa on kyllä paljon kontaktia ihan alusta alkaen)?

Kun kerran lapsi ei pääse nyrkkeilemään seuraan niin löytyisikö joku korvaavaa yksilölaji?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu