Tänä aamuna melkoisen tuhkero keli. Kalevalantien kevyenliikenteen väylät auraamatta. Joko säästöt iski. Mummot ei pysty potkuroimaan asioille apteekkiin tai kauppaan kun tie on lumen tuhkerossa. Miksi ei edes yhtä puolta voida aurata. Nuoret kepeäjalkaiset pääsevät eteenpäin, mutta mummot ja papat on unohdettu. Aurat liikkeelle.
Missä aurat?
Kuntaveroa maksava
24366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kyllä jossain mättää pahasti, jos ei puoleenpäivään mennessä ole aurattu kevyenliikenteen väylää edes yhdeltä puolelta, keskustan pääväylällä. Peltilehmille väylät avataan mutta mummot = ihmiset jäävät hopialle. Järjen käyttö olisi suotavaa, myös heille jotka suunnittevat aurauksia ja niiden priorisointia. Veroja peritään, mutta vastine on pielessä muissakin asioissa.
valittakaa aurauksista destiaan sieltähän ne käskyt urakoitsijoille lähteä auraamaan tulevat. ei aurakuski itse saa päättää milloin auraa ja milloin ei!!!!
hankalaa elämää joutuu kärsimään,jos joutuu muutaman sentin lumessa tarpomaan! nykypäivän trendi tuntuu olevan: Kaikesta valittaminen...!
Kuuleppas sinä kiroileva änkeröinen, häppii. Kun aikanaan olet vanha ja sairas saat maistella itse muutaman sentin lumessa tarpomista, sitten tiedät miltä se maistuu. Vanhukset hoidetaan kotiin ja osa vielä pääsee itsekin liikkumaan potkurilla tai rollaatorilla, mutta jo parin sentin tuhrus pitää mummot ja papat kotona. Ei tässä olla nykytrendiä jakamassa vaan asiasta valitetaan. Kyllä on kylmä ja kova maailma ja ilkeitä ymmärtämättömiä ihmisiä, mutta sehän toki tiedetäänkin.
Veroja sitä mekin syrjäkylillä maksetaan, mutta aurasta ei tietoa koko viikolla.
Lopeta häräkkeenä olo, tartu lapioon ja luutaan ja käy mummojen ja pappojen portaat puhdistamassa. Tulisi edes kerran tehtyä rehellistä työtä.
Siis parin sentin lumikerros ja aura pitäisi saada paikalle!!!? Olette todella menettäneet järkenne! Jos tällä kylällä aletaan auraamaan kiviäkin, niin loppuu veronmaksu minulta ja varmasti! Ja hei, minä sentään olen töissä ja maksan veroja, toisin kuin te parin sentin lumikerroksesta valittajat! Missä järki, haloo!!!
faktahan on se että kakkosluokan tiellä kuten ilomantsin päätiet ovat suurin osa, raja on 5cm jolloin kaluston pitää lähteä liikenteeseen. sitten pienemmillä esim sorateillä raja onkin vasta 7-8cm jolloin pitää kaluston olla liikenteessä... nämä ovat siis ihan destian tekemiä rajoja ja heidän ohjeiden/käskyjen mukaan tiet pidetään auki. ja myös sade-ennusteet vaikuttaa siihen millon aurataan ja millon ei, jos tiellä on muutaman sentti niin ei varmasti kalusto lähde minnekkään ja varsinkin jos on lunta luvannu lisää, yleesä odotetaan aina että se kuuro loppuu ennen ku tointaa aurata. samaan kategoriaan kuuluu myös liikennemerkkien puhdistaminen. tietyn tuntimäärän sisällä aurauksen loputtua pitää merkit olla lumesta pois. kun siitäki tuntuu ihmiset valittavan kun ei näy mitä missäkin merkiss lukee. on se kumma tekipä tien hoidossa niin tai näin niin aina on väärinpäin!!!!
ja oletteko ajatellut että se joka auraa ne peltilehmien tiet auraa myös ne jalkakäytävät, ja jos ne jalkakäytävät aurattas ensin tulis jumalaton valitus kun tiet on aukasematta. ei se auraajakaan joka paikkaan ehdi samaan aikaan. jostainhan se aurausreissu alkaa ja johonkin päättyy. yleesä ensin tiet auki ja sitten jalkakäytävät!!!!
Kyllähän se niin on että auraajan virka on paksua nahkaa vaativaa, koska lunta tulee tupaan teki niin tai näin. Osa haluaisi teitään aurattavan heti kun lumihattara maahan leijuu ja osa narisee kun joka sentti aurataan ja maksaahan ei saisi mikään mitään. Ja nuo Destian hoidossa olevat tiethän edellyttävät aina lähtöluvan ennenkuin mitään tehdään. Kun on kunnon myräkkä niin aivan varmaan on tiet paikoin tukossa koska reitit ovat ainakin maalla niin pitkiä, että kun olet toisen puolen aurannut niin paluureitillä on jo sama pätkä ummessa auratulta puolelta. Kalustoa ei tietenkään kannata kenenkään hankkia näitä muutamia tosi tuiskuja varten niin paljoa että kaikki tiet olisi yhtäaikaa auki. Meidän maalla asuvienkin pitää ymmästää realiteetit. Itse nostan hattua auraajille jotka viitsivät meidän tyytymättömien kansalaisten naputuksesta huolimatta aurata teitä. Varmaankin moni auramies jos muuta hommaa talvella löytäisi niin mieluusti antaisi homman jollekin muulle. Olisihan se auramiehenkin josku mukava uuninpankolta käsin narista, että kurjaa on tienhoito jne....
Aurausjärjestys on ihan oikein. Liikenneturvallisuus ensin! Kolareita sattuu harvemmin jalkakäytävillä.
paitsi että Ilomantsin Kunta vastaa itse keskustan auraamisesta ei destia!!!Että kunnan ne autot pitäs liikkeelle laittaa kun tarvetta on!!!
möhkön tie pidetään ainakin hyvässä kunnossa kiitos siitä.mutta hattuvaaran tie kuuluu olevan joka talvi kauhu kunnossa.
jos autoväylä aurataan jalkakäytävien jälkeen niin jalkakäytävät jouduttaisiin auraamaan taas uudestaan minnekkä se lumi muuten menisi?
Lähtöraja linkomiehillä on yleisesti suomessa 5 cm pienemmän lumimäärän auraus on mahdotonta/turhaa traktori/konekalustolla. Toki jotkut hankaavat tuollaisia 2-3 sentin lumiakin mutta melko turhaa se on. Kolaamiseen tottuneet eivät välttämättä osaa ajatella minkälaista on konekalustolla tehtävä lumen puhdistaminen.
Ja lähtöraja tarkoittaa lumimäärää jonka saavutettua tiestölle lähdetään liikkeelle. Auramiehen lenkki voi olla hyvinkin 10-16 tuntia jopa enemmänkin, niin jokapaikkaan ei yksinkertaisesti pääse heti. ja turha sitä on täällä vinkua miksi ei aurata tietyllä tavalla , kuntaan yhteys ja ystävällisesti antaa palautetta, voi olla että asioiden laita selviää sitten kysyjälle ja vastaajalle ja varmasti asioita voidaan muuttaakkin asiakkaiden ehdotusten mukaan.
Koirillakin on paremmat oltavat kuin auramiehillä = Koirat nukkuu kopeissaan yöt ja haukkuu ohikulkijoita. Auramiehet valvoo kopeissaan yöt ja niitä haukutaan koko ajan...
Saa jokainen kokeilla lumihommia,helpompikin aloja on olemassa!
Ja kukaan ei maksasi mitään moisesta koiranvirasta vert sähkömies jolla muutaman tonnin tojota haisu, tonnin työkalut ja pieni nippelivarasto ja hintaa 70 € tunti kun rattorimiehellä 100 000 juron traktori, epäsäännölliset työt ja maksaa 50 € tunti
Aika paljon virheitä kirjoituksessasi.
Tiiä teidän liksoista, mutta tule helkkarissa sen "rattorisi" kanssa vääntämään duunia, äläkä länkylä liksoista. Lunta tulee mutta rattoria ei vaan näy. Kukaan ei hommaasi kadehdi eikä palkkaasi, mutta miksi massiinaa vaan ei näy, varsinkaan silloin kun lunta on tullut reilustikin. Onko sittenkin säästökampanja menossa, joista ei tiedä edes rattorin omistaja eikä varsinkaan siihen palkattu renki.
Kyllä varmaan traktori ja tekijä löytyy, jos on töitä ja sitten vielä löytyy laskulle maksaja, vai oletko persaukinen ikkunasta katsoja ja haluat teettää töitä, mutta et halua osallistua laskun maksuun. Jos taas aurausvastuu kuuluu Destialle tai kunnalle, niin oikea itkun suunta on sitten niille. älä täällä päde!
Jos taas on yksityistie niin kerro suoraan sille kuka auraa ja keskustelkaa kuinka on aurauksista sovittu, joskus ei vaan asiallinen tieto kulje toiveista auraajalle saakka. Kysyisin mikä epämääräinen mitta on "reilusti" ?
Missä se rattori ei ole käynyt? Onko pihassasi lunta 1cm vai 2cm?
ennen työt tehtiin ja homma hoitui,nykysin vain rahastetaan tekemättömästä työstä tai käydään vähäsen sorkkimassa.
95% varmuudella tähänkin valitukseen liittyy todellisuudessa "terve jalkainen" 20-50 vuotias sossun leipää nauttiva, naapurinkin asioista perillä oleva urpo. Ja toki aikaa jää inistä joka ainoasta mieltä kismittävästä ja mitättömästä asiasta kun töihin ei tarvitse eikä missään herrannimessä edes kannata hakeutua. tahtoo tosiaan olla niin että iän karttuessa jalka ei enää niin jaksa nousta mutta silti harvoin sen ikäpolven ihmiset valittavat kyseisistä asioista vaikka joskus aihettakin olisi.
tänään oli aurat liikenteessä :-O
No näin se kunnan kuorma-auto työllistää kuljettajan, mitäpä muutakaan tekisi :)
Käykääpä Helsingin loskassa. Siihen nähden teillä on hyvin asiat.