Kuinka moni häpeää tätä sairautta? Kertokaa. Itse häpeän joka kerta kun joku näkee kohtauksen (saan poissaolokohtauksia) ja selittelen kaikenlaista.
Häpeästä
tämä on vaikeaa
8331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kyllä häpeän valtavasti
en häpeä. Jos en jollekkin tällaisena kelpaa katsokoon toiseen suuntaan
En häpeä.Miksi pitäisi hävetä? Epilepsia on pitkäaikais sairaus siinä missä diabeettes tai sydän sairaudetkin tai mikä muu sairaus tahansa. Asiat pitää vaan hyväksyä vaikka kuinka pahalle tuntuis. Kukapa meistä ihan terve on, kaikki ei vaan näy päällepäin.
Erehdyin kertomaan esimiehelle poissaolokohtausten mahdollisuudesta. Sen koomminei ole kutsuttu asiakaspalavereihin mukaan ja työtehtävät ovat muuttuneet yksinkertaisemmiksi. Palkkaa ei sentään alennettu.
En häpeä. Korkeintaan nostan syytteen, jos en saa apua, jos en saa apua kohtauksen tullessa ja minua luullaan jopa sairaalassa hulluksi.
Stigma kyllä varmasti tässä sairaudessa on, mutta on paljon muitakin sairauksia, joissa ja vammoja joita leimataan... kunnes itse sairastuvat.
En häpeä. Olen aina suoraan kertonut kaikille sairaudestani, niin läheisille ja työkavereille kuin pomoillenikin, jos se on tullut jossain kohti keskusteluissa esille. En kuitenkaan ole toitottanut sitä ympäriinsä, kuten eivät ihmiset yleensäkään tee sairauksistaan. En muista että koskaan kukaan olisi muuttanut suhtautumistaan minuun. Eihän se tietenkään mukavaa ole saada kohtauksia julkisilla paikoilla, mutta häpeä ei ole koskaan ollut yksi tunteista.
Neurologit ovat aina halunneet syöttää minulle epilepsialääkkeitä, mutta minä sanon etten tarvitse niitä,koska minulla ei ole epilepsiaa. Hiljattain lääkäri sitten sanoi, ettei epilepsiaa tarvitse hävetä. Minä sanoin että jos Dostojevskille kelpasi epilepsia, niin kyllä se minullekin kelpaisi. Perussairaus on kuitenkin aivoissa ja se näkyy, kolmen ns aivotapahtuman jälkeen kävely on tosi surkeata; toispuolihalvaus ja rolaattori eivät oikein sovi yhteen. Mutta en viitsi sitäkään hävetä. Mutta kerron kyllä mitä riskejä minulla on, jos tulee tilanne että tarvitsen apua. Ja olen tarvinnutkin. Ja aina pyytäessäni olen saanut apua
Tuo häpeä menee ohi, ja voihan sitä aina sanoa et sori, poissaolokohtaus. Ei vakavaa. Itse voi valita, jaksaako aina hävetä vai ei. Suoraan puhuminen auttaa monesti.