Hei, toisessa keskustelussa puhutaan vanhoillisten vilkuttelusta seuroissa. Minulle jäi epäselväksi, mitä tällä tarkoitetaan. Kiitos tiedosta etukäteen.
Vilkuttelusta?
kkk
8551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...sitä, että seuroissa voi seuravieras penkissä istuessaan halutessaan pyytää kättä nostamalla tai seisomaan nousten puhujalta syntejään anteeksi. Sekin riittää, jos pyytää hiljaisesti vieruskaverilta anteeksi.
>>
keskustelussa puhutaan vanhoillisten vilkuttelusta seuroissa. Minulle jäi epäselväksi, mitä tällä tarkoitetaan.
>>
Kaikkien lestadiolaisten seuroihin kuuluu "äänellinen synninpäästö", eli saarnaaja saarnaa saarnatuolista "synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä". Jokainen voi halutessaan kuulla tuon julistuksen henkilökohtaisesti juuri itselleen. Joissain tilaisuuksissa muistan usein kuulleen lauseen että "saanhan minäkin uskoa?". Tällöin puhuja julistaa henkilökohtaisesti että juuri pyytäjälle on kaikki synnit anteeksi.
Varsinkin vl-liikkeessä tuo on korostunut siten että tavaksi on muodostunut nostaa käsi pystyyn merkiksi tällaisesta julistuksen pyynnöstä kohdalleen.
Erikoiseksi tavan tekee se että samakin ihminen saattaa saman puheen aikana nostaa kätensä pari-kolmekin kertaa, kun taasen muualla riittää se että sydämessään ottaa vastaan ja uskoo kun kuulee julistuksen että Jeesus on lunastanut meidän kaikkien synnit. Tästä johtuen vl-seurojen tapakulttuuri jossa vilkutellaan seurakunnan ja saarnaajan välillä tuntuu hieman koomiselta meissä muissa uskovaisissa;)
Mikään ehto tuo saarnaajalle vilkuttelu ei kuitenkaan vl-liikkeessäkään ole, vaan kuka vl-tahansa voi kenelle tahansa pyytävälle julistaa synnit anteeksi...
Yleensä se on vähän vanhempien ihmisten tapa hoitaa omaatuntoa. Nuoremmat yleensä hoitavat omantunnon kaverin/vaimon ja jne.
Sitä en vain ymmärrä, että jos loukkaa toista ihmistä niin ei tarvitse muuta kuin laittaa kädet ristiin illalla ja homma on siinä??? (tarkoitan NUIN, Jampen ja muiden heidän tavallaan uskovien tyyliä)
Ei tietenkään vilkuttelu ole pakollista, vaikka kulttuuri herättääkin hieman hilpeyttä.
Sanana "vilkuttelu" voi tietysti olla hieman vinoileva, mutta sellaisen kuvan siitä saa... Ei sinänsä että asiassa mitään pahaa olisi.
>>
Sitä en vain ymmärrä, että jos loukkaa toista ihmistä niin ei tarvitse muuta kuin laittaa kädet ristiin illalla ja homma on siinä???
>>
Kyllä mielestäni kristityn ensisijainen velvollisuus on korjata asiansa niitä kohtaan, joita vastaan on rikkonut.
Näin hoitipa asian Jumalan puoleen sitten vilkuttelemalla toisille ihmisille tai kuten Jeesus Raamatussa opetti:
Pyytämään rukouksessa Jumalalta: "Anna meidän syntimme anteeksi..."
Pääasiahan on että katuu ja haluaa laittaa asian Jeesuksen sovintotyön alle jatkaessaan kilvoittelua ja pyrkien syntiä välttämään:)
Kiitos viesteistä ja selventävistä tiedoista. Vielä kysyisin, onko tapana, että seuroissa tai vaikka sitten ystävän / puolison kanssa käydyssä keskustelussa kerrotaan, mistä synnistä on tarkkaan ottaen kyse. Vai voiko synnin yksityiskohdat pitää omana tietonaan (mikä poikkeaa esim. katolisen kirkon rippiperiaatteesta).
Lutherin Katekismuksen yksinkertainen selitys.
Kysymys:
Mitkä synnit meidän pitää tunnustaman?
Vastaus:
Jumalan edessä pitää meidän tunnustaman itsemme kaikkiin synteihin vikapääksi, niihinkin joita emme tunne eli tiedä, niinkuin me teemme Isämeidän rukouksessa; mutta rippi-isän edessä pitää meidän nimittää ainoastaan ne synnit, jotka me tiedämme ja tunnemme meidän sydämmissämme ja omaa tuntoa vaivaavat.
Luther-lainaus yllä oli hyvä. Vielä vähän käytännönläheisemmin:
Syntien tunnustamista ei vaadita. Synninpäästön saa jokainen uskoa kohdalleen syntejään yksilöimättä. Yksittäisten "nimellisten" syntien poispaneminen yksityisessä ripissä rippi-isän kanssa (joka voi siis olla kuka tahansa vl-uskovainen ihminen, puoliso, ystävä, nainen tai mies) käsitetään armoeduksi, johon meillä on OIKEUS mutta ei velvollisuutta.
Itse olen ainakin kasvanut siihen uskoon, ettei syntejään tarvitse Jumalalle ääneen ja kovin tarkasti luetella. Riittää että tunnen katumusta ja pahaa oloa jostain asiasta, joka voi olla niin vaikea ja ikävä asia että sitä on hankala tarkasti eritellä, ja Jumala näkee tämän katumuksen sisälläni ja antaa syntini anteeksi kun sitä rukoilen.