Eräs omavanhurskas vaati palstallamme että autuus on hänen viiteryhmältään kerjättävä rähmällään. Tässä taas törmäsimme samaan VALTAAN joka kiinnostaa omavanhurskaita aivan tavattomasti. Halu kontrollioda, hallita ja valluita koko kristikuntaa, on häpeällisellä tavalla pesiytynyt osaksi esikoislestadiolaisuutta.
Raamattu ei puhu sanaakaan toisiin ihmisiin oksastamisesta, vaan jokainen oksa joka ei ole KIINNI JEESUKSESSA Kristuksessa (totisessa viinipuussa) , kuivaa pois ja heitetään tuleen.
Ja jokainen oksa joka on kiinni Jeesuksessa Kristuksessa, kantaa hedelmää. Ylimmäinen puutarhuri hoitaa oksia niin, että ne yhä runsaamman hedelmän kantaisivat.
Raamattu ei puhu sanaakaan toisiin ihmisiin oksastamisesta, vaan jokainen oksa joka ei ole KIINNI JEESUKSESSA Kristuksessa (totisessa viinipuussa) , kuivaa pois ja heitetään tuleen.
Ja jokainen oksa joka on kiinni Jeesuksessa Kristuksessa, kantaa hedelmää. Ylimmäinen puutarhuri hoitaa oksia niin, että ne yhä runsaamman hedelmän kantaisivat.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä , mutta kristillisyys on silti menossa kohti oksakonetta , jossa ei
enää ole paluuta , kun oksa on irti ja henehakkeeksi ei ole mitään enää
tehtävissä , oi jos kaikki ajattelisi kuin sinä , tokkopa meillä enää sellaisia
olisikaan jotka pullikoisi , en paremmin sano .
Jes. 32:17 jakeessa on ensimmäiset sanat "Vanhurskauden hedelmä on rauha ,
ja vanhurskauden palkkana on hiljaisuus ja turvallisuus , aina iankaikkiseen asti.
"Ei yksikään ihminen tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain teoista".
Room 3:20 ,,jollei meillä ole mitään muuta parempaa vanhurskautta kuin kuin se, mikä tulee laista ja teoistamme , niin ei Jumala milloinkaan tunnusta meitä.
Mutta ylistetty olkoon Jumala ja siunattu iankaikkisesti , joka Pojassaan valmisti
meille todellisen vanhurskauden , "NIMITTÄIN SEN jUMALAN VANHURSKAUDEN ,
JOKA TULEE JEESUKSEN KRISTUKSEN USKON KAUTTA KAIKKIIN JA KAIKILLE
JOTKA USKOVAT ", ROOM.3:22.
Tätä vanhurskautta seuraa rauha , apostolin sanojen mukaan : "KOSKA ME SIIS OLEMME USKOSTA VANHURSKAAKSI TULLEET , NIIN MEILLÄ ON JUMALAN
KANSSA MEIDÄN HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN KAUTTA ", ROOM .5:1
OI ARMOA ,OI AUTUUTTA !
OI RAUHAA , VANHURSKAUTTA .
NE MULLE JEESUS LAHJOITTI
SOI HENGEN VIELÄ PANTIKSI .
Meillä kristityillä on ihana mahdollisuus todistaa toinen toisillemme pyydettäessä
rauhan evankeliumia, sanomaa syntien anteeksiannosta Jeesuksessa Kristuksessa.
Tämä on tykkänään eri asia kun paljaspäälakisten esikoislestadiolaisten munkkisäännöt, lapinluottamuksineen, itse keksittyine syntiluetteloineen ja muine ihmisoppeineen.
Näitä kahta asiaa ei koskaan saa sekoittaa toisiinsa.
Jumala on antanut meille saarnatun ja luetun Jumalan sanan lisäksi heikon uskon vanhvistukseksi armovälineitä. Niissä puhuu Jeesus Kristus ITSE, eivät paljaspäälakiset seurakuntavahtimestarit leikkuuveitsineen ja giljotiineineen joita mm. nimimerkki eslesta täällä edustaa.
Rippi
Herran Pyhä Ehtoollinen
Saarnattu Jumalan sana
Luettu Jumalan sana
Kaikki nämä todistavat syntien anteeksiantamuksesta ja sovinnosta Jumalan kanssa. Ne ovat yhtä päteviä kaikki, niissä puhuu Jeesuksen nimi ja veri.
Millään ei ole mitään merkitystä, jos ihmiseltä puuttuu USKO jolla Jumalan pelastyshyvyydet otetaan vastaan. Ja nimenomaan uskon puuttumisesta todistaa pyrkimys tulla vanhurskaaksi enemmän taikka vähemmän tekojensa kautta.
Me OLEMME vanhurskaat, silloin kun me USKOMME. Vanhurskas on Jumalalle kelvollinen.
- Uskovat elävät ja toimivat VANHURSKAUTETTUINA.
- Uskovat eivät toimi TULLAKSEEN TOIMINTANSA KAUTTA VANHURSKAIKSI.
Ero näyttää pieneltä mutta se on todella suuri.
Rauhan lapsi on aivan eri ihminen, kun seurakuntamestari syntikyttä, joka
roikkuu koko ajan veljien ja sisarien niskassa syntejä etsien ja luetteloiden.
Kun Jeesuksen omat ylistävät kuorossa Herraansa Jeesusta, syntikyttä
huutaa nurkan takana ja kateedereilta, synti synti synti synti synti synti.
On siinä piruparoilla hommia kytätä muiden "syntejä", kunhan ymmärtäisi
tehdä parannuksen omista oikeista synneistään, ennen kun kuolee.
Jumala on antanut meille omilleen tykkänään erilaiset tehtävät seurakunnassa. Kuunnellaan mitä Paavali asiasta kertoo.
Hepr. 10:18-24 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
Kuinka moni esimerkiksi mielenterveyspotilaista on ajettu ahdinkoon, kun heille on Kristuksen vapauttavan ja parantavan evankeliumin asemasta julistettu syntiluetteloita ja peloteltu kaiken maailman uhkakuvilla.
Olkaa ystävät rakkaat tarkloina, että erotatte Kristuksen evankeliumin ihmisen minuutta rikkovasta ja halveksivasta manipulaatiosta. Manipulaation ainoa tavoite on pitää ihminen omanvanhurskauden orjuudessa. Manipulaation ydin on luottamuksen horjuttaminen Kristukseen, ja pelastavaan evankelimiin, johdattamalla ihminen tuijottamaan omaan napaansa ja keksittyihin syntiluetteloihin.
Sinun syntivelkasi on jo kokonaan maksettu, tämä on se ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta. Sinun tulee ainoastaan USKOA se todeksi.
Syntiluettelidensa kanssa laahustavat omanvanhurskauden rakentajat eivät ole uskoneet tätä evankeliumia todeksi, tai ovat ehkä alussa uskoneet, mutta ovat väärän opetuksen vuoksi langenneet pois sovituksesta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa.
On sääli kuunnella sellaista saarnaajaa, joka itsesäälissä vaikeroiden valittaa syntiensä suuruutta seurakunnan edessä. Tekisi mieli huutaa, etkö sinä uskokkaan Jeesukseen, joka maksoi sinun syntivelkasi?? Jotkut luulevat että Jumala näkee heidät paremmin kun he oikein valittavat kaikken nähden ja kuullen, mitätöivät itseään vähättelevät itseään, todistavat pelostaan ja häpeästään. Aivan oikein me OLEMME syntisiä, ...
... MUTTA MEILLE ON SYNTYNYT VAPAHTAJA JOKA ON KRISTUS HERRA DAAVIDIN KAUPUNGISTA!! JEESUS EI KUTSUNUT MEITÄ UIKUTTAMAAN KURJUUTTAMME LOPPUELÄMÄMME AJAN, VAAN OTTAMAAN EVANKELIUMIN ILOSANOMAN USKOSSA VASTAAN JA YLISTÄMÄÄN HÄNTÄ PAIVIN JA ÖIN HÄNEN RAKKAUDESTAAN JA HYVISTÄ TEOISTAAN. Hallelujaa kiitos Jeesus!
Tämä on äärimmäisen tärkeätä sen tähden, että Jumalan lapset jotka Jeesus on pessyt puhtaisi pyhällä verellään, pääsisivät pois tästä oman vanhurskauden vankilasta, - jossa moni ei ikävä kyllä edes tiedosta elävänsä.
Olen kokonaan samaa mieltä , koska se viimeksi kuultu Oulun saarna , oli
päin vastaista huutamista , eli siellä huudettiin , JOS SINÄ JUOT ,ET VOI USKOA ,
JOS SINÄ OLET KUOROSSA ET VOI USKOA , SIIS OTETTIIN IHMISELTÄ USKO POIS , NIIN EI ELE ENNEN SAARNATTU / AI NIIN TÄMÄ OLIKIN HUUTOA , .
muistan hyvin ,kun VO:saarnasi hän sanoi , jos mihin tahansa synttiin joudtkin ,
älä lakkaa uskomasta , ilmeisesti ymmärsit miten kaukan siitä nyt mennään ..
Hebrean kirja 10:1-18 sel .; 19:20 ,:21-24. lis tarjolla. .
Mat, 27:51. - sel. T'm' pelastus tie on pääyArmoon on " vihitty."/luvattu/tehty,
kaytettäväksi Kristuksen lihan /ruumiin uhrin kautta .
Näinhän sitä opetetaan silloin kun autuuden perustus ei ole uskossa vaan omassa vanhurskaudessa. Omavanhurskaushan perustuu juuri siihen, etten ole tehnyt sitä enkä tätä, ja olen tehnyt niin ja niin, enkä Jumalan kiitos ole sellainen kun nuo muut ihmiset.
Kristuksen rauhaa!
"Sinun syntivelkasi on jo kokonaan maksettu, tämä on se ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta. Sinun tulee ainoastaan USKOA se todeksi"
Aamen!
Epäilys on synti, joka kasvaa epäuskosta. Epäusko onkin kuoleman synti ja kaiken pahuuden juuri.
Pitää korjata vähän ;sanat: Mat, 27: 51. Ja katso, Temppelin esirippu repesi kahtia Ylhäältä alas asti , ja maa järisi ja kalliot halkesivat ,
52. Ja haudat aukeni , ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös . 53. Ja helähtivät haudoistaan ja tulivat Hänen ylösnousemuksensa jälkeen pyhän kaupun- kiin ja ilmestyivät monelle.
Sel. Mat. 27:51, ja Hebr. 10:19-20 on selitys sama . Näkee temppelin "pyhän" ja "kaikkeinpyhimmän viittauksena siihen , että Jeesuksen veren kautta on syntisille
avautunut ,uskonkautta Häneen , pääsy ,Armonvaltakunnan , ja sitten kirkkauden kodin, kaikkeinpyhinpään . ka. Hebr. 10:19-20. .
Mat 27:52-53 Monien kuolemaan nukkuneiden pyhien ylösnousemus mainitaan vain tässä . Pyhien yleinen ylösnousemus on oleva Kristuksen toisen tulemisen yhteydessä ( 1 Kor. 15:23,). Nämä pyhät nousivat ylös "ennakkona" . Heidän ilmestymisensä joillekkin ihmisille -- kuten Jeesuksin ilmestyi ylösnoustuaan --
oli Jumalan erityinen teko..
Olen näistä kirjoittanut yleensä ennen kiirastorstaita , mutta ne on poistettu .
joka kerta erään vanhan sefun toimesta.. katsotaan nyt kuin äijänkäy .
koska tuo Mat. 27:51-53 oleva teksksti noin on vain Raamatun tässä kohtaa
ei oleihme vaikkei sitä ole jokainen lukenyt..
Kiitos avauksen tekijälle, ajattelen ja uskon juuri samoin.
Esikoisuus on silti rakas. Siellä ovat juuremme ja siellä olemme kuulleet Hyvästä Paimenesta jo lapsena. Siellä ovat sukulaisemme ja ystävämme. Itse olen kokenut kasvuympäristöni hyvin turvallisena siinä yhteisössä.
Kasvatuskristillisyys on kasvatuskristillisyys.
Se riitti aikansa.
Siellä on paljon hyvää ja oikeaa, monet ovat uskossa Herraan Jeesukseen saaneet lähteä taivaan kotiin.
Mutta tämä lappibuumi, se on saanut monet jättämään koko yhteisön.
Itsekin käyn enää harvemmin tuttuja tapaamassa, koska koskaan ei voi olla varma, kuuleeko raamatun mukaista Sanaa, vai lappioheita. Niitä en halua olla kuuntelemassa, enkä varsinkaan tekemässä.
Eikös se omavanhurskaus juuri ilmene uskovaisuuden lestadiolaisuudessa noilla kriteereillä, Etten ole tehnyt niin ja näin, sitä sun tätä kuin nuo uskottomat ihmiset , ja Jumalalle kiitos kun en ole noin syntinenkään. Vai olenko käsittänyt omavanhurskauden väärin.
Tärkeätä ymmärtää että AIKA koskee vain tässä elämässä eläviä.
Kuoleman jälkeen kaikki tapahtuu ajassa jota ei voida mitata, eli alle miljardiosa sekunnissa.
Kun silmäsi kuolon uneen suljet, avaat ne SILMÄNRÄPÄYKSESSÄ joko taivaassa taikka helvetissä, riippuen siitä onko ollut Jeesukseen uskova vai ei.