suurin haaveesi/toiveesi, jonka toivot/uskot toteutuvan?
Mikä on
kerrohan
28344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
"saan" sinut
Ei se eka toteudu. Toinen saattaa vaikka toteutakin, että saan sen työ kun harjoittelu on mennyt hyvin :)
Häneen tutustuminen ja se että saisin nukkua sylikkäin edes yhden yön. Työpaikkakin olisi kyllä kiva. Jännä juttu itsekkin olen harjoittelussa en varsinaisessa työssä. Ja ehkä myös jonkilainen kyky elää nykyhetkessä enemmän. Olen vähän liian taipuvainen elelemään omissa maailmoissani. Eli kai jonkilainen rauhallisuuskin.
Tuntuu että tässä ei haaveet toiveet ja uskot toteudu. miksi toteutua jos aikaakin on jo mennyt aivan tarpeeksi ja liikaa. Hänellä taitaa olla jo muutekin joku muu mielenpäällä. Ja sen sanon ettei olisi edes aihetta uskoa jos nyt oikein realistisia ollaan ja laskeudutaan hötön päältä maanpinnalle irliä katsottuna ja uskottuna. Erittäin erittäin vaikea on uskoa koska ei ole annettu mihinkään uskoa tai toivoa realistisesti.
mennyt aikaa?
Olen saanut käsityksen et sua ei kiinnosta.
Halusit etten pidä mitään yhteyttä.
saaha sitä kuvitella kaikkee kun ei vaivaudu ottaan selvää.
Selvennettäköön että olen ottanut selvää---> ei ole/olisi aihetta uskoa.
kirjoittanut olisi.... et siis ole kuitenkaan varma asiasta. otahan nyt iisisti.
Olen 98% varma ja se jäljelle jäävä osa on sitä harhoissa eleilyä ja harakatkin nauraa tälle harhailulle, välillä oudoksun itsekin sitä että miksi vielä tänäänkin tässä?
mieti onko hän sanonut siihen jonkun syyn jota voisit kunnioittaa tai muuttaa itseäsi ja mukautua tilanteeseen vai eroavatko tienne täysin, jos näin, et vain ymmärrä.
mieti millaista hänen elämänsä on ollut ja mitä hän mahdollisesti haluaa vrt sä ?
mikä sinussa voi olla ongelma ettei aloitus ole pidemmän päälle fiksua?
Ei tarvitse miettiä. Hän on varattua poikaa. Ja varattuihin en koske pitkällä tikullakaan. Siksi. Päästän hänestä kokonaan irti vuoden loputtua, vielä saa vähän aikaa haaveilla.
Mitä oot ottanut selvää? Onko muka suoraan sanonut ettei kiinnosta? Vai mikä tökkii?
Ensimmäisiä omia toiveitani: kunnon keskustelu. Miten se voisi muka olla liikaa pyydetty? :( Voin kyllä syyttää itseäni ihan yhtä lailla... ja toisaalta häntä siitä että mitäs on niin pääni sekoittava, niin ihana. Mutta osaan olla rohkeakin.
Olen niin ikävissäni. :(
No ainakin se et jos jossain vaiheessa vaiheessa saisin opinnot loppuun, ennemmin tai myöhemmin. Ja ehkä sekin et uskaltaisin tehdä jotain ihastukseni suhteen.. Jos vain saisin jonkunlaisen varmuuden toisen tunteista/ajatuksista.
Sellaista.. :)
Hyvää itsenäisyyspäivää..
(Minulta ei ole tänne muita viestejä tämän lisäksi tänään.)
jatka? mitenkään...;)
No ei kai minulla sen ihmeempää lisättävää tuohon ole.. Se vain et meinasin tehdä jo jotain tällä viikolla mut en sit tehnytkään kun en ole ollut oikein varma mistään.. Niin kuin tuossa ekassa kommentissa mainitsinkin..
Ja siinä ympäristössä on vähän vaikea toimia.. Mut ei kuitenkaan mahdotonta.. :) (Aikakin alkaa olla aika vähissä jo..)
Mut mukavaa loppuiltaa.. Heippa..
(Nämä 2 on ainoat viestit minulta tänne tänään.)
Minun toiveeni on, että saataisiin selvitettyä solmut, ovat sen verran tiukassa
Toivon, että sais ainaki jonku näistä mun unelmista toteutettua, että valihtisin tulevaisuuelle oikian tien, että saisin tehtyä jottain rakentavaa tämän mun ihastuksen kannalta.
Nähdä hänen peräaukkonsa.
unohdan hänet, kokonaan.
Saisin aikaseen laitettua txtviestin, vastauksen siihen tai toisinpäin, saisin viestin, vastaisin, saisin fb kaverin, juttua, höpöttelyä, näkeminen, kivaa ajankulua vaikka vaan vartti, tunti, 5... kaikkea alusta eteenpäin...............................
Olla kuutamolla 6-0
Elän niin onnellista elämää, ettei tarvitse lueskella S24-viestejä
Toivon löytäväni miehen, joka olis musta aidosti kiinnostunut. En edes etsi mitään nk. vakavaa, vaan kevyttä seuranpitoa. Kaipaan niin kovasti sitä tunnetta, kun on menossa vaikka ravintolaan.. joku on siellä odottamassa juuri minua eikä ketään muuta. Ilahtuu minut nähdessään. Ei tarvitse riidellä. Kertoo kiinnostavia juttuja. Halii ja pusii. Ja jotain muuta sitten myöhemmin. Haluaisin olla haluttu. Olen tosi onneton nyt.
paha kysymys?...tähänmennessä kaikki haaveet on toteutuneet, tällähetkellä ehkä
suurin haave..että vielä joskus kohtaisin hänet, tai hänenkaltaisen.Mutta tärkein
kuitenkin, että saisin tuntea olevani onnellinen, ja nuo edellämainitut kuuluu
siihen tuuttiin.
on valitettavasti aika iso :(
haaveeni = hän rakastaisi minua
toiveeni = me
uskon = kyllä
toivon = pitkää, rakkaudentäyteistä ja yhteistä rentoa loppuelämää hänen rinnallaan