No terve Michael tässä! Kirjoitan vaihteeksi kakkoskielelläni, mikä on, ja on pienenä salaisuutena, suomi.
Voisin antaa Kimille muutaman neuvon menestykseen formula-maailmassa, niin ettei tarvitsisi niin hirveesti yrittää varsinaisesti ajon aikana.
Ensinnäkin tee sellainen sopimus että tallikaverisi ei saa ohittaa sinua, jelppaa sinua ja uhraa oman menestyksensä sinun hyväksesi. Näin on yksi vastustaja vähemmän ja jopa oma pikku apuri radalla.
Tallin pitää myös sitoutua ensisijaisesti sinun menestykseesi ja voi sitten tilanteen mukaan väännellä säätimiä mikäli tallikaveri on jostain syystä saanutkin autonsa parempaa trimmiin ja yrittää ohittaa suoralla. Ja testaaminen sarjan aikana on tärkeää, tallikaverisi hoitaa sen ja muutama keskeytys hoitaa myös osaltaan ettei tarvitse pelätä tallikaverin menestystä.
Jos tallisi osoittautuu sillä kaudella parhaaksi niin MM-pytty on varma. Kun vielä tiedät että talli käyttää autoon rahaa eniten, tuplaten kuin toisena oleva ja noin 50 kertaa enemmän kuin mitä peräpään tallit niin ei se ainakaan haitaksi ole.
Hyvät mekaanikot ovat tärkeitä. Jos onnistut saamaan sellaisia niin tallimuutosten yhteydessä sisällytä heidät mukaan sopimukseen. Niitä tuskin kannattaa jättää "b-luokan" kuskien käyttöön.
Tämä taustatyöstä ja sitten kisaamiseen. Muista valittaa aina kun joku ohittaa sinut että väärin ohitettu tai jos ei päästä sinua ohi niin valita myös siitä. Aikaa myöten kaverit päästävät helposti ohi kun eivät kestä katsoa itkemistäsi. Lisäksi kierrokselta ohitettavat suorastaan hyppivät pois tieltä.
Lisäksi maine on tärkeää formuloissa. Siinä auttavat formulaselostajat, jotka tunnetusti eivät ole sieltä fiksuimmasta päästä. Tärkeintä on tuoda esille että voitat koska olet vain niin hemmetin hyvä kuski. Tiedäthän tämän ilmiön? Mika Häkkinenhän ei menestynyt Lotuksella, koska hänellä oli huono auto, mutta Baumgartner taas ei menesty Minardilla, koska on huono kuski.
Ja lisää ilmapiirin muokkausta. Kun joku kuski (esim. Sato) joka on väärin ymmärtänyt formula 1:n luonteen, että on mukamas tarkoitus ajaa kilpaa, ohitella ja näin ottaa riskejä pääsee aika-ajoissa lähelle lähtöruutuasi niin muista antaa kovaäänisiä lausuntoja, mieluummin managerisi välityksellä, kuinka tämä on riskikuski. Myös vähä-älyiset toimittajat saattavat uskoa että todellakin formuloissa pitääkin ajaa kuin sunnuntaiajelulla ja tämä myös saattaa vaikuttaa ks. kuljettajan että muiden kuljettajien suoritukseen.
Joka tapauksessa menestystä ja mukavia hetkiä jonossa-ajon maailmanmestaruussarjaan. Eihän tämä mitään urheilua ole, mutta hyvin tästä liksaa saa, ja toivottavasti ehtii tienata tarpeeksi ennenkuin joku toimittaja tajuaa ettei tämä ole enää sitä formulasarjaa jossa oli tarkoitus oikeasti kilpailla niin kuin jokunen vuosi sitten.
Schumi, urheiluhistorian suurin vitsi?
5
521
Vastaukset
- aha
Ensinnäkin tee sellainen sopimus että tallikaverisi ei saa ohittaa sinua, jelppaa sinua ja uhraa oman menestyksensä sinun hyväksesi. Näin on yksi vastustaja vähemmän ja jopa oma pikku apuri radalla
-eikös tämä ollut käytössä myös häkkisen kohdalla siis tallikaveri joutui päästämään ohi?- ..oli
...asian laita kait ainakin yhdessä kisassa. Myös on tieto että tämä oli Coulthardin oma ratkaisu ei tallipäätös. Schumi on kuitenkin tainnut viedä tallin sisäiset nokkimisjärjestykset ihan uuteen ulottuvuuteen. Tietääkseni McLarenilla tai millään muullakaan tallilla ei myöskään järjestystä ole kirjattu jo molempien ajajien sopimukseen.
Ymmärrän hyvin kirjoittajan ajatuksen. Kun on tallilla rahaa lähes rajattomasti ja tallin sisällä järjestys päätetty etukäteen, niin pitäisikö ennemminkin ihmetellä silloin jos Ei voita näillä eväillä maailmanmestaruutta ....ja homma jatkuu ja Schumin maine senkun kasvaa.
Ei ole formulat enää sellaista hupia kuin Sennan aikoina, joka näilläkin sivuilla on nyt jo pudotettu "suuren" Schumin alapuolelle pelkkien tilastojen varjolla. Eilen tuli Urheilukanavalta DTM kisoja. Oli kyllä mukava katsoa oikeata kilpa-ajoa. - aha
..oli kirjoitti:
...asian laita kait ainakin yhdessä kisassa. Myös on tieto että tämä oli Coulthardin oma ratkaisu ei tallipäätös. Schumi on kuitenkin tainnut viedä tallin sisäiset nokkimisjärjestykset ihan uuteen ulottuvuuteen. Tietääkseni McLarenilla tai millään muullakaan tallilla ei myöskään järjestystä ole kirjattu jo molempien ajajien sopimukseen.
Ymmärrän hyvin kirjoittajan ajatuksen. Kun on tallilla rahaa lähes rajattomasti ja tallin sisällä järjestys päätetty etukäteen, niin pitäisikö ennemminkin ihmetellä silloin jos Ei voita näillä eväillä maailmanmestaruutta ....ja homma jatkuu ja Schumin maine senkun kasvaa.
Ei ole formulat enää sellaista hupia kuin Sennan aikoina, joka näilläkin sivuilla on nyt jo pudotettu "suuren" Schumin alapuolelle pelkkien tilastojen varjolla. Eilen tuli Urheilukanavalta DTM kisoja. Oli kyllä mukava katsoa oikeata kilpa-ajoa.ei ymmärtääkseni ollut ainoa kerta, muulloin on ollut nimenomaan kyse tallilta tulleesta määräyksestä että häkkinen on päästettävä ohi. pitäisiko alkaa netistä kaivamaan lisätietoa asiasta.
no, jääköön sikseen. tosiasia kuitenkaan on se että schumi sitä autoa on ajanut ja ollut kehittämisessä testaamisessa ym vahvasti koko ajan mukana, joten nuo voitot hänelle suotakoon - ruubessi
aha kirjoitti:
ei ymmärtääkseni ollut ainoa kerta, muulloin on ollut nimenomaan kyse tallilta tulleesta määräyksestä että häkkinen on päästettävä ohi. pitäisiko alkaa netistä kaivamaan lisätietoa asiasta.
no, jääköön sikseen. tosiasia kuitenkaan on se että schumi sitä autoa on ajanut ja ollut kehittämisessä testaamisessa ym vahvasti koko ajan mukana, joten nuo voitot hänelle suotakoonminua kiinnostaa onko niitä niin paljon kuin annat ymmärtää.samalla voisit kaivaa esiin tiedot monestiko sumi on päästetty ohi salaa tai ihan selvästi.muidenkin kuskien "ohitukset" kiinnostaa.
- Masa
Jos sä olisit ottanut selvää yhtään mistään niin sä varmaan tietäisit, että Ferrarin budjetti ei enää ole sarjan suurin. Williams ja McLaren hääräilee isommalla budjetilla. Syy tähän Ferrarin varojen leikkaukseen on se, että Ferrarin omistavan FIATIN talous on niin kuralla ettei niillä ole enää tosiaankaan varaa panostaa samanlaisia rahasummia kuin 2-4 vuotta sitten. Juuri tuona aikana kun budjetti oli vielä suurin Ferrari pääsi nykyiselle kehitystasolle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206