Kunhan vaan puran sanoiksi tänne.
Vituttaa vituttaa vituttaa vituttaa vituttaa...
Hetki sitten kun rakas avovaimoni taas jaksoi muistuttaa mua kuinka paska olen, en ole tarpeeksi töissä enkä saa tarpeeksi rahaa, en saa sitä aikaan enkä saa tätä tehtyä. Ajatuksena mielikuva kun kävelen viereiselle autotielle. Mielikuvat itsemurhasta vaan aina voimistuu enkä olisi ikinä voinut kuvitella että edes ajattelen niinkin itsekästä tekoa. Tosin olen kyllä kuullut toisenkin näkökannan itsemurhan tekemiseksi, ei kuulemma vain näe valoa tunnelin päässä eikä ulospääsyä paskasta. Ehkä se on niinkin.
Nykyään joka kerta kun olen surullinen niin kuuluu vain että minä taas mökötän eikä hän jaksa tällaista vitun mökötystä. En mä mökötä silloin kun en saa sanaa suustani ja yritän hillitä kyyneleet. Aikasemmin kaikki oli hyvin, ei mulla koskaan ole ollut mitään.
Oon mokannu oman elämäni, luottotiedot menny ja jossain vaiheessa vielä uskoin että minustakin voi tulla normaali ihminen, sellainen kuin kaikki muutkin. Tuskin, luultavasti todennäköisempää että samanlainen asunnoton juoppopaska kuin isäni. Miks tän pitää tuntua niin vitun pahalta...
Hyvin meni tämäkin itsenäisyyspäivä. Voi vittu...
Kettu kuittaa ja vetää vitun päähänsä.
Olipa taas järkevää.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Koita jaksaa sinnitellä, kyllä mokailut AINA voi vielä korjata yms. askel kerrallaan.
Välitätkö avopuolisostasi edelleen? Jos toista rakastaa, ei silloin ole toiselle ilkeä. Varsinkin jos hän tietää sinulla oelvan vaikeaa, ei hän saisi sinua moittia ja haukkua. Moni meistä muistakaan ei saa tarpeeksi rahaa yms.
Voimia sinulle!
Jos tarvitset tukea:
Auttavat puhelimet:
- Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin
tel 01019 5202
Soittoajat ma 9 - 22, ti - pe 9 - 06, la 15 - 06 ja su 15 - 22
- Internetissä: Mielenterveysseuran SOS -keskus
- Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palveleva puhelin
tel 10071 suomenkielisille,
- 10072 tai 0800-19072 ruotsinkielisille (Församlingarnas samtalstjänst)
Soittoajat Paikkakunnasta riippuen 17-21 - 24-01
Hyvä että sait kirjoitetua pahaa oloa ulos. Kivessä kipeä kuin toisessa. ei vierellä oleva usein osaa tuntea mitä toisesta tuntuu: älä kuitenkaan tuhoa elämääsi vain sen takia että sinua ei toinen sokea ymmärrä. Kumppanillasi ei ole ollut sitten vielä elämässään vaikeuksia. Älä pakene alkoholiin. Muista et ole sittenkään ainoa, jolla välistä tuntuu samoin. Ei elämä aina helppoa ole. Olet loppujen lopuksi ihan normaali immeinen: kaikki teemme virheitä, mutta opitaan niistä.