Kuka korvaa?

Kuka on vastuussa jos kusen housuuni nauraessani kun luen niiden Lindelöfistä riippuvaisten tahojen lausuntoja Lindelöfin luottamuksesta. Viimeinen pidätysongelma oli aamulla kun luin lehdestä, että Salminen esittää kaupunginhallitukselle luottamuslauseen antamista Lindelöfille. Tottakai Salminen esittää luottamuslausetta. Mitä muuta hän voisikaan. Kaiken kaikkiaan millään muulla lausunnolla kuin Risto Virtasen lausunnolla ei ole oikeasti merkitystä. Virtanen kun ei ole enää riippuvainen Lindelöfistä lainkaan. Että semmoista teatteria tällä kertaa. Selvää on, että kaupunginjohtaja ei vaihdu ennen kuin Lindelöf jää eläkkeelle.
6114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Älä pakkasessa kusase. Hetken lämmittää mutta jäätää lopulta. Vakuutus korvaa
jos on kaiken kattava? Ehkä? Kannattaa vielä kysästä vakuutusyhtiöltä.

Äänestä
  • En uskalla kysyä. Kuolevat vielä nauruun kun kuulevat tästä luottamusfarssista. Kukas sitten korvaa? Saan vielä syytteen murhasta.

    Äänestä

Ei he voi Linden vahinkoja korvata. Se olis pankrotti vakuutusyhtiölle.

Hätäapuna puutarhaletku sinipesäisellä lemmarilla lertsinvarteen ja lahkeesta ulos.

Äänestä

Sitä ei moni arvaa mitä tuo konu on tullut Kotkalle maksamaan,ja mitä maksaa ennenkuin taas ollaan kasvu-uralla.

Äänestä
  • no äläs nyt. Punkun ystävät on hienoja miehiä.

    Äänestä

Mullakin pyrkii tirkatamahan lahkeesee, mutta se johtuu Jenny Haukiosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaippako? kirjoitti:

Kuka on vastuussa jos kusen housuuni nauraessani kun luen niiden Lindelöfistä riippuvaisten tahojen lausuntoja Lindelöfin luottamuksesta. Viimeinen pidätysongelma oli aamulla kun luin lehdestä, että Salminen esittää kaupunginhallitukselle luottamuslauseen antamista Lindelöfille. Tottakai Salminen esittää luottamuslausetta. Mitä muuta hän voisikaan. Kaiken kaikkiaan millään muulla lausunnolla kuin Risto Virtasen lausunnolla ei ole oikeasti merkitystä. Virtanen kun ei ole enää riippuvainen Lindelöfistä lainkaan. Että semmoista teatteria tällä kertaa. Selvää on, että kaupunginjohtaja ei vaihdu ennen kuin Lindelöf jää eläkkeelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu