Minulla oli edellinen vuosi ensimmäinen AMK:ssa. Sain 29 opintoviikkoa. Joudunko nyt maksamaan KELAlle takasin opintotukea ja saanko ensi vuodelle tuen?
Opintotuki takasin?
9
1501
Vastaukset
- joo
kyllä!
- antaja
Kannattaa varmuuden vuoksi maksaa tukia jonkun verran takaisin, siis ihan omantunnon mukaan. Itse lähetin opintotukikeskukseen kirjatulla kirjeellä kelpo nipun seteleitä, eikä ainakaan vielä ole tullut mitään valitusta, että olisi ollut liian vähän tai muuta.
- Hölmökö olet
Oletko niin tyhmä, että maksat opintotukia takaisin käteisellä? Enpäs ole noin hölmöä teko vielä kuullut kenenkään tekevän!!!!
Ei niitä tukia tarvitse takaisi maksaa, vaikka opintoviikkoja ei kertyisikään lukukauteen tarvittavaa määrää. Riittää, kun selittää, että jatkossa opintoviikkoja tippuu enemmän...Itselläni oli ensimmäisen vuoden jälkeen 19 opintoviikkoa ja silti sain jatkossakin tukea enkä todellakaan joutunut maksamaan tukia takaisin. Eri asia onkin sitten, jos tienaat liikaa rahaa, eli vapaa tulosi ylittyy. Silloin joudut maksamaan tukia pois!!
Älkää ihmiset olko noin hölmöjä ja antako aivan vääriä neuvoja! - että
Hölmökö olet kirjoitti:
Oletko niin tyhmä, että maksat opintotukia takaisin käteisellä? Enpäs ole noin hölmöä teko vielä kuullut kenenkään tekevän!!!!
Ei niitä tukia tarvitse takaisi maksaa, vaikka opintoviikkoja ei kertyisikään lukukauteen tarvittavaa määrää. Riittää, kun selittää, että jatkossa opintoviikkoja tippuu enemmän...Itselläni oli ensimmäisen vuoden jälkeen 19 opintoviikkoa ja silti sain jatkossakin tukea enkä todellakaan joutunut maksamaan tukia takaisin. Eri asia onkin sitten, jos tienaat liikaa rahaa, eli vapaa tulosi ylittyy. Silloin joudut maksamaan tukia pois!!
Älkää ihmiset olko noin hölmöjä ja antako aivan vääriä neuvoja!Keskustelupalstoilta ei aina saa asialliseen kysymykseen asiallista vastausta, vaan aivan täyttä "puppua" eli voitaisiin kutsua ns. provoiksi.
Eli kaikkea ei pidä uskoa, vaikka siltä kuulostaa ja joku vakuuttaa tehneensä jotakin. Järki käteen .... - antaja
Hölmökö olet kirjoitti:
Oletko niin tyhmä, että maksat opintotukia takaisin käteisellä? Enpäs ole noin hölmöä teko vielä kuullut kenenkään tekevän!!!!
Ei niitä tukia tarvitse takaisi maksaa, vaikka opintoviikkoja ei kertyisikään lukukauteen tarvittavaa määrää. Riittää, kun selittää, että jatkossa opintoviikkoja tippuu enemmän...Itselläni oli ensimmäisen vuoden jälkeen 19 opintoviikkoa ja silti sain jatkossakin tukea enkä todellakaan joutunut maksamaan tukia takaisin. Eri asia onkin sitten, jos tienaat liikaa rahaa, eli vapaa tulosi ylittyy. Silloin joudut maksamaan tukia pois!!
Älkää ihmiset olko noin hölmöjä ja antako aivan vääriä neuvoja!Voi mätä, enpä tainnut tulla tosiaan ajatelleeksi ihan loppuun asti tota juttua. Mitä mieltä olet nimim. Hölmökö olet, pitäisikö minun nyt soittaa tuonne opintotukikeskukseen ja kysyä, josko he lähettäisivät rahani takaisin?
- Joma
antaja kirjoitti:
Voi mätä, enpä tainnut tulla tosiaan ajatelleeksi ihan loppuun asti tota juttua. Mitä mieltä olet nimim. Hölmökö olet, pitäisikö minun nyt soittaa tuonne opintotukikeskukseen ja kysyä, josko he lähettäisivät rahani takaisin?
Minkä olet takaisin vapaaehtoisesti antanut, ne jää sille tielleen. Takaisin et niitä saa.
- Tuulia
Et luultavasti joudu. Ammattikorkeakoulusi on määritellyt, kuinka paljon opintoviikkoja / kuukausi pitää kertyä, että tutkintosi valmistuisi "säännönmukaisessa ajassa". Raja on yleensä noin 3/kuukausi vähimmillään, eli tilapäisesti tuo 3 riittää, ainakin jos se tasaantuu koko tutkinnon suorittamisaikaan. Tulkitsen, että olet nostanut opintotukea 10 kk ensimmäisen vuoden aikana, eli siinä ja rajoilla ollaan.
Tarkista asia oppilaitoksesi opintotukilautakunnalta. Opintotukilautakunta voi Kelan asiaa tarkistaessa vielä antaa lausunnon opinnoistasi, jos sinulla on viivästymiseen jokin syy. Eli nyt opintotukilautakunnan sihteerin pakeille tarkistamaan asia. Voi tulla pientä paperisotaa.- Juke
ei käsittääkseni ole opintotukilautakuntaa vaan asia hoidetaan Jyväskylässä opintotukukeskuksessa. Olen varma ette joudu maksamaan mitään takasin ja vaikka joutusitkin niin se on tässä vaiheessa myöhäistä(siis vapaaehtoinen palautus)Vuoden 2003 palautukset piti tehdä 31.3.2004 loppuun. Jos jotakin joudut palauttamaan niin se on ajankohtaista ensi keväänä ja silloinkin voit tehdä vielä valituksen jossa huomioidaan jos on ollut esim. sairastelua, ongelmia perheessä jne.
- opintotukilautakunnan sihteeri
Juke kirjoitti:

Kyllä minä ainakin olin vielä pari vuotta sitten opintotukilautakunnan sihteeri ammattikorkeakoulussa.
Tuulialta jo saitkin ihan ok neuvot. Kysy sieltä, jos asia tuntuu epäselvältä. Meidän amkissa kyllä tuli Kelalta automaattisesti tiedustelu opintoviikkokertymistä ja niille, joilla ei ollut tarpeeksi opintoviikkoja, lähetettiin selvityspyyntö. Selvitysten perusteella sitten opintotukilautakunta antoi lausunnon opintotuen jatkamisesta. Tuo 29 ov/vuosi ei aiheuta ilmeisesti yhtään mitään hankaluuksia, eipä luultavasti vielä selvityspyyntöäkään.
Ja noista provovastauksista. Joskus todella toivoisi, että tuollaisia rahanlähetysvastauksia ei kukaan viitsisi kirjoitella. Toisaalta usein toivoisi, että tällaisia selviä asioita kysyttäisiin omasta oppilaitoksesta tai Kelasta suoraan, niin tiedettäisiin paremmin, kuka ja millä vastuulla vastaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380