Upea Jenni Ahola, menestynyt, vastakohtana Martina

Vau... luin juuri lehdestä jutun entisestä Olvi-tytöstä Jennistä.
Tästä entisestä kohuotsikoissa viihtyneestä naisesta on tullut upea, perhekeskeinen, menestynyt, rikas nainen.
Jenni on ollut saman miehen kanssa lähes ikänsä.
Heillä on kaksi ihanaa lasta.
Ja se talo... asuvat lähes miljoonan euron talossa uudella asuntomessualueella, siis jotain aivan käsittämättöntä se rakennuttamansa talo.
Jennillä on pari menestynyttä merkkivaateliikettä ja lisäksi omistaa menestyneen mallitoimiston.
Miehensä on markkinointijohtajana.
Ihastuttavan oloinen pariskunta.
Lapsia ei oltu toki kuviin tuotu.
Jenni on kaunis ja hehkeä yhä, pukeutuu tyylikkäästi ja aikuismaisesti. Opiskeli tradenomiksi.
Tässä on hyvä esimerkki, turhajulkisuudesta voi saavuttaa vielä jotakin, kuten Jenni teki.
Nyt on rikas, hyvässä parisuhteessa, kaunis, menestynyt.
Tässä on vain niin hyvä esimerkki, miten taas huonoimmilaan voivat asiat mennä eli Martinan kohdalla, Martina on todellakin kuten sanotaan yhä "back to square one". Eli samassa lähtöruudussa yhä, kuin silloin kun aikoinaan tuli salarakkaana julkiseksi.
Mutta Jennille suon tuon kaiken menestymisen, kovalla työllä, opiskelulla, fiksuudella, voi todellakin tulla vakavasti otettavaksi bisnesnaiseksi, vaikka alunperin olikin Olvi-tyttö.
17579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Joku Martinalle kade kehuu rumaa leuhkaa Jenniä....

Äänestä

Mistä kade Martinalle?
Kerropa se? Edes yksi asia?

Jennille voisi kyllä moni olla kade, varmasti elämässä täysin epäonnistunut Martinakin kihisee kateudesta, joillakin kun elämä mallillaan ja luonnetta älykkyyttä ja ulkomuotoa piisaa. Rinnalla komea rakastava menestynyt mies. Ja se talo! En ikinä ole nähnyt mitään niin mieletöntä luksusta....Upea nainen.

Äänestä

Siis ruma Vuoreksen talo, siis kuka nyt oikein kehuu tätä Jenniä, itsekö, on niin överiä tekstiä? Martinasta en oo mitään mieltä.

Äänestä

Se talo on ihan kamala.

Äänestä

Koko Vuores on pian aivan slummia. En mistään hinnasta muuttaisi sinne.
En ole taloa nähnyt livenä mutta paikan kyllä.

Äänestä

Katelliset urpot. Voitte vain haaveilla yli 800 000 euroa maksaneesta upeesta ok-talosta.

Äänestä

Mulle tuli kans mieleen vastakohtana Martina kun katsoin Jennin taloesittelyvideota. Lähes samat lähtökohdat; wanna-been-julkkis-misukat kymmenisen vuotta sitten. No toinen on sen jälkeen käynyt koulut ja rakentanut vankan suhteen. Rahat on sijoitettu perheeseen (=taloon, asumiseen) eikä omaan kroppaan. Ja työtkin Jennillä taitaa sujua ihan kivasti. Toinen taas yrittää keksiä koko ajan jonninjoutavia huuhaa "töitä". Tää viimeidin DJ menee kyllä jo pahasti yli ymmärryksen.

Äänestä

Sen lisäksi että Jenni on menestynyt, hän on todella ystävällinen ja mukava, olen käynyt hänen liikkeessään.
Sellainen jalat maassa, positiivinen, kohtelias.
Melkein samat todellakin lähtökohdat Martinalla ja Jennillä.
Toinen pahemmassa jamassa mitä alunperin, toinen kivunnut huipulle.

Äänestä

Taitaa se Jennin mies olla se, joka elämisen maksaa?
Ihan kiva että perheellä menee hyvin, mutta en oo kovin vakuuttunut Jennin ammatillisesta pätevyydestä.
Olen ollut yhteydessä työasioissa ja todella huono kuva jäi :(

Äänestä

Jenni on onnistunut kaikessa siinä, missä Martina on mokannut. Ja Jenni on saanut juuri sellaisen elämän, josta Martina vain haaveilee. Ja silti Jenni ei ole tunkemassa koko aikaa julkisuuteen ja kuvaamassa itseään vessan peilin kautta yms muuta noloa, mitä Martina harrastaa jatkuvasti.

Äänestä

Vaikka Jenni onkin entinen Olvi-tyttö, niin hän on paljon tasokkaampi kuin Martina.

Äänestä

Ukko maksanut sille kaiken.

Äänestä
  • Sehän ois se sun idolin eli Martinan tavoite, löytää rikas ukko kustantamaan kaiken ;)

    Äänestä

Hmmmm... ihan täysin vakuuttunut en ole tuosta Jennin menestyksestä. Voi olla niinkin, että mies maksaa, että rouva saa vähän puuhastella...

Pitäis nähdä tulotiedot, niin sitten uskoisin...

Äänestä
  • "opiskelee tradenomiksi", hm, kyllä tuohon ikään pitäisi olla jo paperit taskussa.

    Äänestä

  • Niinhän sä voit toivoa! Mutta ei Jenni ja Ville ole eronneet eikä laittaneet Villaa myyntiin :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hyvä Jenni kirjoitti:

Vau... luin juuri lehdestä jutun entisestä Olvi-tytöstä Jennistä.
Tästä entisestä kohuotsikoissa viihtyneestä naisesta on tullut upea, perhekeskeinen, menestynyt, rikas nainen.
Jenni on ollut saman miehen kanssa lähes ikänsä.
Heillä on kaksi ihanaa lasta.
Ja se talo... asuvat lähes miljoonan euron talossa uudella asuntomessualueella, siis jotain aivan käsittämättöntä se rakennuttamansa talo.
Jennillä on pari menestynyttä merkkivaateliikettä ja lisäksi omistaa menestyneen mallitoimiston.
Miehensä on markkinointijohtajana.
Ihastuttavan oloinen pariskunta.
Lapsia ei oltu toki kuviin tuotu.
Jenni on kaunis ja hehkeä yhä, pukeutuu tyylikkäästi ja aikuismaisesti. Opiskeli tradenomiksi.
Tässä on hyvä esimerkki, turhajulkisuudesta voi saavuttaa vielä jotakin, kuten Jenni teki.
Nyt on rikas, hyvässä parisuhteessa, kaunis, menestynyt.
Tässä on vain niin hyvä esimerkki, miten taas huonoimmilaan voivat asiat mennä eli Martinan kohdalla, Martina on todellakin kuten sanotaan yhä "back to square one". Eli samassa lähtöruudussa yhä, kuin silloin kun aikoinaan tuli salarakkaana julkiseksi.
Mutta Jennille suon tuon kaiken menestymisen, kovalla työllä, opiskelulla, fiksuudella, voi todellakin tulla vakavasti otettavaksi bisnesnaiseksi, vaikka alunperin olikin Olvi-tyttö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu