Kesäajasta luopuminen

Kellompeli

8

290

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TurhaKesäAika

      KÄVIN KANNATTAMASSA!

      KÄYKÄÄ MUUTKIN!!!

    • 6 + 12

      Olen käynyt jo, levittäkää linkkiä myös muillekin!

    • Kellon soittaja

      Kellojen siirtelystä on muutakin haittaa kuin vain biologisten rytmien sekoaminen.
      Missään ei ole selvitetty, kuinka paljon työtä vekslaaminen vaatii. Lisäksi tulevat kustannukset virheistä, joita tämä älyttömyys väistämättä aiheuttaa.

      Mahdolliset hyödyt ovat vain teoreettisia ja niin vähäisiä, ettei niitten takia kannattaisi mokomaa rumbaa kahdesti vuodessa toteuttaa. Toki on niin, että maassa on suurempiakin ongelmia, mutta tämän ongelman lopettaminen olisi kuitenkin halpoimmasta päästä.

      Miksi sitä ei sitten tehdä? Kuka hyötyy kellojen siirtelystä? Katainen? Himanen? Sinä?

      • Silti ihan turhaa

        Etkö sitä tiedä miksi aikanaan päätettiin kelloja siirtää? ENERGIAN säästön vuoksi.


    • Kesäaika?

      Jep. Kävin kannattamassa. Unohdetaan viisarit yhteen ja samaan aikaa ympäri vuoden.

    • Kannatan edellistä.

      Olet oikeassa,että meillä kyllä yksi aika riittää.Viisareitten heilutteluon vain juppikeksintö,joka on matkittu mistä muualta kuin ulkomailta,jotta saataisiin enemmän mehut irti työntekijöistä pienimmillä sähkökuluilla.Suomalaiset osaavat kyllä leuhkia saannoksillaan mutta ne vähätkin ihmeensä menettävät ulkomaille? Mitä nytkin työntekijöiden hyvinnvoinnilla teemme kun olemme menettäneet koko teollisuutemme ulkomaille ja leuhkimme ulkomaidenkäskystä oloamme korkean elintason maaksi,jotta kansaivälinen liiketoiminta pystyy keräämään kaikki maapallon varat yksiin käsiin.Loput pikkuvaltiot siellä ovat työjuhtia leipäpalkalla jos sitäkään.Ei asiaa paljon auta jos työttömystyönä siirrymme kesäaikaan tai talviaikaan mikä on keinotekoista,kyllä vuodennajat seuraavaat toisiaan luonnostaankin,Kellot vain siirtämisestä kuluvat,eikä kaikki ammattimiehetkän pysty kunnolla kaikkea siirtämäänkään.Kertokaa nyt viisastellen mitä hyötyä ja miksi aikoja pitää siirtää,muutakin kuin apinoidaksemme ulkomaiden rahamahteja?

    • Gloyd Orangeboar

      Kellot siirtyy, raivot kiihtyy...

    • Kesä/talvi/kesä/talv

      Vuoden turhake!

      Koko kellojen siirtely.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      75
      766
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      750
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      643
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      521
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      496
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      493
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      401
      448
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      76
      431
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      426
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      394
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    19. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    20. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    Aihe