Poliisien vaativassa työssä haluttiin juuri nostaa eläkeikää. Poru nousi ainoastaan siitä, että poliisitaustaiset kansanedustajat vastustivat tätä. Milloin edes koetetaan nostaa rajavartijoiden helpon työn eläkeikä edes kuuteenkymmeneen vuoteen? He jäävät edelleenkin eläkkeelle 55-vuotiaina, vaikka heidän työnsä on huomattavasti kevyempää kuin esimerkiksi siivoojan, joka edelleenkin jää eläkkeelle 63-vuotiaana, tai metsurin, joka myös jää eläkkeelle vasta 63-vuotiaana tai sitten terveytensä menettäneenä.
Onko rajavartiolaitos talvisodan pyhä lehmä näin rauhan aikanakin, heidän eläkkeensäkö ovat niin pyhiä, ettei niihin voi koskea, vaikka kaikki muut joutuisvat tekemään töitä seitsenkymppisiksi saakka?
Onko rajavartiolaitos talvisodan pyhä lehmä näin rauhan aikanakin, heidän eläkkeensäkö ovat niin pyhiä, ettei niihin voi koskea, vaikka kaikki muut joutuisvat tekemään töitä seitsenkymppisiksi saakka?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se jonkinlainen pyhä lehmä on samoin kuin puolustusvoimatkin. Uskoisin, että tilanne tulee muuttumaan, kun näitä eläkkeitä nyt on laitettu suurennuslaisin alle. Mutta kansalaisena asiasta on hyvä pitää vähän ääntä, koska näistä eläkkeistä pyritään tietoisesti vaikenemaan.
Noh... tuskin täälä kukaan alle 65v normieläkkeelle tulee pääsemään. Se on yhteiskunnalle huomattavasti edullisempaa, kun jannu tuupertuu sorvin ääreen. Harmi vaan kun nuorten työttömyys lisääntyy jatkuvasti :/