Onko mahdollista perustella jotenkin se, ettei halua lainaa ja saada silti sossusta rahaa? Olen yh ja aloittamassa korkeakouluopinnot kohta.
Olen kuullut, että jotkut olisivat rahaa saaneet "hyvillä perusteluilla"..
Sossusta rahaa ilman opintolainaa?
8
2338
Vastaukset
- jean
pitää olla nostettuna koko summa, tuo 'hyvät perusteet' taitaa olla urbaanilegendaa. Sossun avustusten saanti on vaikeutunut vuosi vuodelta, joten turha mennä kolkutamaan ovelle jos laina on nostamatta. On se ikävä nostaa lainaa että saisi syödäkseen...
- Uuno
Ota kaikki mahdollinen opintolaina. Jos sitten kun maksun aika koittaa, on huono rahatilanne, niin Opintotukikeskus maksaa lainasi pankille valtion varoista. Sen jälkeen sovit opintotukikeskuksen kanssa pienen esim. 20 e kk-erän lyhennykseksi vapautuksen koroille. Ite toimin just näin ja nykyäänkin maksan 20e kuussa opintolainaani vuosilta 89- 91. Halvempaa rahaa helpommalla et saa mistään.
- margity
Olen kuullut, että jos aloittaa opinnot, mutta ei ole lainakelpoinen, eli siis pankki ei myönnä opintolainaa, pitäisi saada toimeentulotukea opintojen ajaksi. Tilanne saattaa vaihdella kunnittainkin. Kannattaa kysyä oman kunnan toimistosta. Ja lainakelpoinenhan ei ole silloin, kun on merkintöjä luottorekistereissä.
- buuber
kyllä ainakin ystäväni sai sossusta rahaa vaikka ei ollut ottanut opintolainaa, sai kuitenkin 100 euroo vähemmän kun minä joka olen opintolainani nostanut..
- Mari
kysymyksessä on varmaan henkilö, jolla on luottohäiriöitä eikä ole saanut opintolainaa sen takia. Sossusta ei saa rahaa, jos on mahdollisuus saada opintolainaa.
- mkh
Rahaa saa silloin jos et ole hakenut opintolainaa, mutta jos olet sen tehnyt se vaikuttaa. EI siis kannata hakea edes opintolainan takausta.
Näin ainakin muutama vuosi sitten... - Varjo
Kyllä saisi tästä mastaa noi sosiaalipummit tehdä itse rahansa. On suuri häpeä käydä sossun luukulla. Mene töihin...
- kateusko
miksei hakis sossusta rahaa? sitä vartenhan se on ihmetyttää tommonen asenne et se ois jotenkin hävettävää..pyh on niitä verojakin maksettu miksen ottais niitäkin vähän takasin päin..
sossu rules
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206