"Tiedotusta" YLEltä

Mr. Kuohu

Satuitteko kuuntelemaan Ylen rallitaajuutta perjantaiaamuna Keski-Suomessa? Toimitus varoitteli yleisöä rikkomasta järkkäreiden ohjeita, muistutti turvaohjeista, vaati katsojia tottelemaan määräyksiä, neuvoi pysymään turvallisilla katselualueilla ja sen sellaista. N. klo 8 samainen radiokanava kertoi liikenneongelmista ykköspikiksen tienoilla, ruuhkautuneesta tiestä ja mahdollisista viivytyksistä koko kilpailun suhteen. Yksi parkkialue oli kuulemma jo poliisin toimesta jouduttu sulkemaankin.

Tämä jankutus huipentui klo 8.34, samaisella minuutilla jolloin ensimmäisen kilpailijan oli määrä startata ensimmäiselle erikoiskokeelle: Ylen Erkki Vanhanen kertoi pätkän aloituksen lykkääntyvän! Jaaha. Tässä sitä seistään kuusikossa tienpenkalla tunnista toiseen ja onkin odotettu turhaan. Tuleeko viiveestä pitkäkin - viisi minuuttia vai tunti? Milloin Vanhanen tiimeineen kertoisi lisää? Tästähän voisi laskeutua vaikka tielle jaloittelemaan...

Vanhanen ei kertonut lisää. Lisää kertoi parinkymmenen sekunnin kuluttua Sebastian Loeb ja Citroen Xsara WRC, syöksähtämällä täyttä kisavauhtia varjoisan kuusikkomutkan takaa, yllättäen, sini-punaväritteisellä autollaan, tummaa metsätaustaa vasten, ilman ajovaloja, lähes huomaamatta.

Fiilikset katsojien keskuudessa olivat epäuskoiset - eihän lykkääntynyt kisa voinut alkaa aikataulun mukaan! Järkkäri keltaisessa liivissään oli yhtä pihalla kuin me muutkin: varoituspilli ei pihahtanutkaan, mikä teki tilanteesta yhä vaarallisemman.

Lähetin tapahtumasta nettipalautetta Ylelle, vaikka mieli teki soitaa suoraan poliisille! Karmeaa turvallisuuden vaarantamista ns. viralliselta taholta.

Sattuuko kukaan lukijoista tietämään tilanteesta lisää? Mikä ihme huhu oli tämä kisan alun siirtäminen, josta radiotoimitus teki "uutisen"?

Joskus ikuisuus myöhemmin Vanhanen sitten heräsi uniltaan: "Juuri saamamme tiedon mukaan kilpailu on sittenkin alkanut ajallaan!"

8

1582

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Markko Marttiini

      Etkö nähnyt nolla-autoja?

      • Mr. Kuohu

        Näin teleyhteysauton, näin tuomariston auton, näin SPAUK-auton, näin kisaorganisaation helikopterin, näin kahden nollan auton, näin yhden nollan auton, ja TÄSSÄ VAIHEESSA, juuri h-hetkellä kun itse kisan piti alkaa, radio päästeli silkkaa paskaa. Tilanne oli siis just ensimmäistä kilpailijaa vaille. Vanhanen heitti tuon huulensa klo 08.34. Juuri samalla hetkellä, aikataulun mukaan, Loeb liputettiin matkaan 1,5 km:n päässä. Ilmeisesti Loeb ja lähtöpään toimitsijat eivät olleet kuunnelleet radion "tietoja" viivytyksistä!

      • Einomies Porkkakoski
        Mr. Kuohu kirjoitti:

        kuulo tai muisti, Vanhanen sanoi "jos katselijat eivät siirry määräysten mukaisille alueille, lähtö viivästyy"

      • Mr. Kuohu
        Einomies Porkkakoski kirjoitti:

        kuulo tai muisti, Vanhanen sanoi "jos katselijat eivät siirry määräysten mukaisille alueille, lähtö viivästyy"

        Missä olit kuuntelemassa radiotasi perjantaina klo 08.34? Me "kuohulaiset" alle minuutin ajomatkan päässä startista, sikäläinen järkkäri mukaan lukien, kuulimme Vanhasen kertovan lähdön viivästymisestä ilman jossitteluja. Uhkailuja studiosta oli esitetty pitkin aamua, mutta kriittisellä hetkellä tuli tämä takapakki. Ankaksihan se osoittautui. Tieto korjattiin sitten lähiminuuttien aikana - kun Loeb olisi jo ehtinyt ajaa ensimmäisen hyväuskoisen yli.

    • voi v..tu

      Ei se Vanhanen sitä ek:n lykkääntymistä päätä ja mitä sä siellä tiellä hyppelit,kun pätkä on suljettu niin ajo uralla ei enää saa olla!

      • Mr. Kuohu

        Ei Vanhanen päätäkään. Ei se päätä kuskeja, autoja, reittiä, loppuaikoja tai kisakalenteriakaan. Radion tehtävänä on tiedottaa! Sitä mikä on faktaa! Aprilli-Erkki ei pysynyt tosiasioissa. En onneksi hypellyt tiellä, eikä hypellyt järkkärikään, vaikka lähellä oli. Ensimmäisen auton törmäys järjestysmieheen ekalla pätkällä olisi ollut Kuohun tuho.

      • Rallimies Kujala

        Jotenkin minusta tuntuu että sinulla on pallo hukassa ja pahemman kerran.

        Pikataival oli suljettu ja ratavirkailijat ja nolla-autot olivat menneet,mikä tässä nyt on se mitä sinä et ymmärrä ?

        Ei Radio keskisuomi ole se jota tässä on uskominen vaan omat silmät.
        Eikä mikään radiokanava ole taatusti se minkä perusteella tuolla pikataipaleella liikutaan ja käyttäydytään.

        Itse en tuolla pätkällä ollut mutta ihmetyttää etteivät muka järjestysmiehet tienneet ensimmäisen kilpailijan lähdöstä (en muuten edes usko tuota kertomaasi) jos tuo kertomasi olisi kaikesta huolimatta totta niin syyttävä sormi pitää osoittaa kyseisestä pikataipaleesta vastaanneelle seuralle eikä Radio keskisumelle ja Erkki Vanhaselle.

        Ja vielä lopuksi ihan ilmainen neuvo: Suosittelisin että jos haluat seurata vuoden 2005 Suurajoja niin tee se kotona kiikkustuolissa joko tuon radiosi kanssa tai ilman.

      • Mr. Kuohu
        Rallimies Kujala kirjoitti:

        Niin. Jotenkin luulin että radio olisi HYÖDYKSI kisareitin varressa, mutta sehän olikin vain HAITAKSI tässä tilanteessa. Jos et usko niin et usko, mutta en minäkään viitsisi palturia päästellä kerrasta toiseen - sen verran monelle kuulijalle/lukijalle olen kokemukseni kertonut. Pikataipaleesta vastannut seura... hm, en muista mikä se oli, mutta järkkärin mykkyys oli todellakin välillisesti seuran mykkyyttä.

        Vai että oikein ilmaisia neuvoja? Ensi vuonna aion myös olla ekan pätkän varressa, vieläpä ensi kilometreillä, koska silloin näen varmimmin kaikki kilpailijat, ennen kuin kukaan ehtii keskeyttää. Seuraa minua niin Sinunkaan ei tarvitse pelätä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe