Pistetäämpä pieni gallup pystyyn. Siis jos pääsit opiskelemaan yliopistoon:
Millä mielellä opiskelemaan?
Kuinka monta kertaa osallistuit pääsykokeeseen?
Mihin pääsit?
Mitä odotat opiskelulta?
Mikä vaikutti opiskelupaikan valintaan?
Itse pääsin Hesaan lukemaan sosiologiaa. Pyrin jo viime vuonna, mutta valinta ei osunut minuun (itse asiassa lähellekään!).
Nyt odotan innolla opiskelun alkamista ja osakunta elämää. Vaikka asun hesassa aion muuttaa oikeaan opiskelijaasuntoon Koskelaan.
G: OPISKELEMAAN HYVÄKSYTYT
16
7803
Vastaukset
- silmu
Millä mielellä opiskelemaan?
-Innoissani olen tietenkin, mutta enemmän tässä nyt vielä on tuo muutto mielessä. Maalta kauas kaupunkiin pieneen yksiöön asumaan.
Kuinka monta kertaa osallistuit pääsykokeeseen?
-Kerran
Mihin pääsit?
-Tampereen yliopistoon käännöstiedettä opiskelemaan
Mitä odotat opiskelulta?
-Ei oikein tiedä, mitä odottaa. Vähän hirvittää kaikki esiintymiset ja pienet ryhmät, mutta jospa niistä jotenkin selviäisi. Odotan sitä aikaa, kun kaikki on selvempää.
Mikä vaikutti opiskelupaikan valintaan?
-Lähimmässä kaupungissa ei ollut sitä, mitä halusin ja Tampere tuntui vaihtoehdoista parhaimmalta, vaikken siellä ollut edes koskaan käynyt. Ketään tuttuja tai sukulaisia ei asu lähimaillakaan, joten vältyn vierailuilta. - hmm
musiikkitiede, osallistuin tämän ainoan kerran, menen kauhufiiliksillä sillä en ole lainkaan lukijaihminen, ahdistaa jo nyt yliopiston tahti. Odotan opiskelulta sitä että varmaan kyllästyn pian siihen. Tietty toivon ettei näin käy. En edes halunnut yliopistoon, mutta hain nyt huvin vuoksi, musiikkitiede siksi kun soitan kaiken näköistä..joo...en päässyt niihin mihin oikeasti halusin. Tämä on niin väärin että ne jotka tosissaan haluavat, ei pääse, ja ne joille on ihan sama, pääsee..no toivotaan että tulisi jotain motivaatiota
- wakener
Millä mielellä opiskelemaan? -Tosi hyvällä,mahtavaa.
Kuinka monta kertaa osallistuit pääsykokeeseen? -Kerran
Mihin pääsit? - Tampereelle sosiologiaan
Mitä odotat opiskelulta? -Mielenkiintoisia opiskeluja,uusia ihmisiä,bileitä,sitä että viisastun ja kehityn ihmisenä...
Mikä vaikutti opiskelupaikan valintaan? -Aineena sosiologia tuntui parhaimmalta,Tampere siksi koska se vaikuttaa parhaimmalta paikalta Suomessa... - Matias
Pääsin Helsinkiin opiskelemaan oikeustiedettä. Erittäin hyvällä mielellä odotan opiskelun alkamista, tosin valtavat tenttiurakat vähän kauhistuttavat... Pääsin ensimmäisellä yrittämällä sisään. Opiskelun lisäksi opiskelijaelämä (so. biletysmeininki) innostaa! :) Opiskelupaikan valintaan vaikutti se, että asun pääkaupunkiseudulla.
- Anna
onnea opiskelupaikan johdosta! Älä murehdi niitä tenttiurakoita, vielä ainakaan :) Ensimmäiset tentit ei varmastikaan ole mitään tuhansia sivuja lukemista vaativia urakoita. Pikkuhiljaa lukunopeus ja omaksumiskyky siinä kehittyy ja itseluottamus kasvaa (näin ainakin toivon, mulla alkaa toinen vuosi samalla alalla).. Hauskaa syksyä sulle ja onnea opntoihin!
- Sic
Millä mielellä opiskelemaan?
-Oikein hyvällä mielellä. Yliopisto-opiskelu on sitä, mitä olen aina toivonut. En olisi voinut muuta kuvitellakaan. Opiskeleminen on aina maistunut meikäläiselle :)
Kuinka monta kertaa osallistuit pääsykokeeseen?
-Kahdesti, eli siis viime vuonna en päässyt ja tänä vuonna tärppäsi. Viimeksi jäin Helsingin yliopiston teatteritieteen toiselle varasijalle... ja kyllä harmitti!
Mihin pääsit?
-Helsingin yliopiston humanistiseen suomen kieltä lukemaan. Sinne hain viime vuonnakin, mutta silloin meni selvästi heikommin.
Mitä odotat opiskelulta?
-Odotan minua kiinnostavien asioiden oppimista ja tulevaisuuden suunnitelmien selkenemistä. Uusiin ihmisiin tutustuminen innostaa myös sekä kouluruokailu :D Kiva kun ei tarvitse itse värkätä itselleen muonitusta kahdesti päivässä kuten viimeisen vuoden aikana.
Mikä vaikutti opiskelupaikan valintaan?
-Olen asunut jo pari vuotta Helsingissä ja Helsingin humanistisella oli tarjota kaikkia aineita, mitä olisin ikinä voinut toivoa. Nyt voin saada monipuolisen ja tehokkaan aineyhdistelmän. - Juba
Millä mielellä opiskelemaan?
- Oikein innoissani olen. Ehdin jo suunnitella sivuainevalintojakin perusteellisemmin...
Kuinka monta kertaa osallistuit pääsykokeeseen?
- Tämä oli toinen kerta, kun osallistuin ko. aineen pääsykokeeseen. Ensimmäinen kerta oli heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
Mihin pääsit?
- Yleistä kirjallisuustiedettä lukemaan taiteiden tutkimuksen laitokselle Helsingin yliopistoon.
Mitä odotat opiskelulta?
- Paljon lukemista illoiksi ja pohdittavaa älynystyröille, mukavan älykästä ja hauskaa opiskelijailmapiiriä myös.
Mikä vaikutti opiskelupaikan valintaan?
- Oma kiinnostus. Työllistymistä en ole vaivautunut pohtimaan, vaan sivistys on "mun juttu". - kukka
Millä mielellä opiskelemaan?
Hyvällä mielellä. Innoissani olen.
Kuinka monta kertaa osallistuit pääsykokeeseen?
En kertaakaan.
Mihin pääsit?
Helsingin yliopistoon fysiikkaan.
Mitä odotat opiskelulta?
Opiskelua odotan innoissani, mutta pelkään, etten viihdy Helsingissä.
Mikä vaikutti opiskelupaikan valintaan?
Hassu mieltymykseni jäähän. - ...
Olen todella innoissani opiskelemaan menemisestä. Välivuosi hioi motivaation huippuunsa.
Pääsin sisään toisella kerralla, tosin tällä kerralla otin vähän enemmän tosissani.
Pääsin Helsingin yliopistoon oikeustieteelliseen tiedekuntaan.
Odotan opiskelulta aika paljolti lukemista tentteihin. Tai siihen olen varautunut.
Valitsin alan, koska se kiinnosti minua paljon. Lisäksi tutkinnon soveltuvuus moniin erilaisiin työtehtäviin innosti. - Katariina
Joensuu on tuleva opiskelupaikkani ja sosiologia tuleva alani. Ensimäistä kertaa hain ja pääsin sisään. Hyvillä mielin opiskelemaan...Siinä kaikki lyhykäisyydessään.
- nuu
Onnea kaikille sisään hyväksytyille!
Itse pääsin oikikseen Rovaniemelle. Paikka siellä lohkesi eka yrittämällä - tosin hain viime vuonna tuloksetta tuoreena valkolakkina Tampereelle kv. politiikkaan. Nyt olen syystäkin tyytyväinen, että jäin silloin reiluin pistein rannalle. Oikeustiede tuntuu paljon omemmalta alalta kuin mikään muu.
Asun jo valmiiksi Lapissa, joten opiskelupaikkakunnan läheisyys vaikutti ilman muuta päätökseeni hakea juuri Rolloon. Pohjoinen on kotiseutuani, ja ruuhka-Suomessa olen hengaillut ainakin toistaiseksi ihan tarpeeksi. Toisaalta vaakakupissa painoivat myös pienen kaupungin ja yliopiston hyvät puolet.
Olo on innostunut & onnellinen. Odotan ilolla sekä luku-urakointia että opiskelijaelämän hilpeämpiä puolia, uusia ihmisiä ja järjestötoimintaa. - Emilia
Millä mielellä opiskelemaan?
* Todella avoimin mielin. Odotan innolla opiskelujen alkamista.
Kuinka monta kertaa osallistuit pääsykokeeseen?
* Pääsin ensimmäisellä kerralla sisään.
Mihin pääsit?
* Tampereen yliopistoon (kasvatustieteet)
Mitä odotat opiskelulta?
* Odotan saavani uusia ystäviä, uusia näköaloja ja tietoa/ammatin, jolla pärjää työelämässä.
Mikä vaikutti opiskelupaikan valintaan
* Oma kiinnostus. Olen aina halunnut opettajaksi ja pitänyt Tampereesta, joten valinta oli helppo. - pääsin
miljöösuunnitteluopinnot alkaa Lahden amk:ssa \o/ JIPPII
- Ellu
Millä mielellä opiskelemaan? Tosi hyvällä mielellä ja suurella innolla.
Kuinka monta kertaa osallistuit pääsykokeeseen? Lääkikseen pääsin toisella kerralla ja okl:n hain kerran. Viime vuonna hain vain lääkikseen ja jäin ihan hilkkua vaille (0,4 p) Nyt meni tosi hyvin.
Mihin pääsit? Lääkikseen ja okl:n. Lääkiksen valitsin. Ei tarvinnut kyllä yhtään miettiä. Okl oli sellainen hätävara.
Mitä odotat opiskelulta? Uusia haasteita ja saman henkisiä ihmisiä. Kovaa työtä varmasti.
Mikä vaikutti opiskelupaikan valintaan? Olen aina ollut kiinnostunut lääketieteestä. Kai se tärkein tekijä on halu auttaa ihmisiä. Saa tehdä työtä jolla on tarkoitus.
Itse pääsin Hesaan lukemaan sosiologiaa. Pyrin jo viime vuonna, mutta valinta ei osunut minuun (itse asiassa lähellekään!). - Luu kurkkuun!
Juuuu, tuota Turun oikikseen (eli siis oikeistotieteelliseen :) mennään. Niin ja ekalla yrittämällä minäkin pässinpää sinne pääsin.
Ei vastaajissa vielä tainnut turkulaisia uusia oik.yo:ta olla?- tku
Tässä toinen Turun oikeustieteelliseen itsensä kähminyt. Toisella kerralla onnistui, edellisen vuoden luvut menivät niin mallikkaasti etten viitsinyt mennä edes pääsykokeeseen.. Nyt kirkkaasti sisällä. Välivuodet motivoi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243