Heippa!
Olen identtinen kaksonen vuosimallia -77. Olen nuoruudesta lähtien kärsinyt vaikeista jännitys- ja ahdistusoireista ja nyt kolmenkympin puolivälin jälkeen on alkanut toden teolla masentaa ja vituttaa koko elämä. Tämä identtisyys on ollut aina vaikea asia ja tuntuu siltä, että se on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, miten "sekaisin" mieleltäni olen. En tiedä kuka olen, en tiedä mitä haluan, tuntuu vaan tyhjältä, ja veljeni kokee asian samalla tavalla. Hänkin on yhtä lailla fucked up. Onko täällä kohtalon veliä- ja sisaria?
ps. olen käynyt terapioissa jne. vuosia eikä tunnu asia päässäni selkiävän.
Olen identtinen kaksonen vuosimallia -77. Olen nuoruudesta lähtien kärsinyt vaikeista jännitys- ja ahdistusoireista ja nyt kolmenkympin puolivälin jälkeen on alkanut toden teolla masentaa ja vituttaa koko elämä. Tämä identtisyys on ollut aina vaikea asia ja tuntuu siltä, että se on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, miten "sekaisin" mieleltäni olen. En tiedä kuka olen, en tiedä mitä haluan, tuntuu vaan tyhjältä, ja veljeni kokee asian samalla tavalla. Hänkin on yhtä lailla fucked up. Onko täällä kohtalon veliä- ja sisaria?
ps. olen käynyt terapioissa jne. vuosia eikä tunnu asia päässäni selkiävän.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa surulliselta. Ehkä teille tekisi hyvää alkaa elää vähän enemmän irrallaan toisistanne veljenne kanssa. Alkaa etsiä sitä OMAA itseä. En tiedä. Ehkä se on vaikeaa, kun on toinen samanlainen. Minulla on identtiset kaksospikkusiskot. He ovat pienestä asti kaivanneet omia juttuja ilman toista. Toki he yhdessäkin todella paljon ovat, mutta ymmärrettävästi molemmat kaipaavat omaa identiteettiään ja sitä, että tulee tunnistetuksi omana itsenään eikä aina vain toisena kaksosista... Myös minä ja isosiskoni olemme aina olleet joiltain osin hyvin samanlaisia ja myös me olemme aina eläneet aika irrallaan toisistamme. Voihan se myös olla, ettei tuo teidän ahdistuksenne liitykään mitenkään kaksosuuteen, vaan teillä on esim. vahva geeniperimä sille.
Mutta toivon kyllä, että löytäisitte ilon elämään! Ehkä terapia oli vääränlaista, jossa olet käynyt. Niitäkin kun on erilaisia. Itse ainakin huomasin, ettei psykoanalyysi ole itselleni kovin toimiva... Mutta toisenlaisesta terapiasta ennen sitä (koulukuntaa en tiedä) oli paljon hyötyä! Kognitiivinen terapia on ilmeisesti hyvä masennukseen. Tällaista suuntausta olen itse ajattelut vielä joskus kokeilla. Onnea ilon etsintään!