Tomi (osa 1)

BeingBi

Oli maanantai aamu ja olin matkalla kouluun. Normaalisti tähän aikaan viikosta olin masentunut mukavan viikonlopun jälkeen, mutta nyt olin innoissani. Näkisin hänet taas. Tomin.
Vihasin itseäni, kun olin yllättäen ihastunut tähän viime kuussa paikkakunnalle muuttaneeseen minun rinnakkaisluokalleni tulleesseen poikaan.
En ollut ikinä tykännyt pojista näin, mutta tässä oli vaan jotain ihmeellistä. Ruskeat, silmille ylettyvät hiukset, hyvä kroppa ja komea naamasta.
Ongelma oli, etten ollut ikinä edes puhunut Tomille, joten minulla ei ollut mahdollisuuksia häneen.

Kaksi ensimmäistä tuntia olisi liikuntaa, jossa Tomikin olisi mukana. Pääasiassa odotin liikunnan jälkeistä suihkua, jossa tapasin tiirailla salaa Tomin kaunista alastonta kroppaa, hänen hyvää persettään ja aika isoa kalua. Riski kiinnijäämisestä oli suuri, mutten pystynyt olla ihailematta häntä.

Liikuntahalli näkyi jo, kun alkoi sataa. Oli toukokuun loppu ja tämä oli viimeinen viikko koulua. Odotin lomaa, mutta silti olin haikeana, koska en varmasti näkisi Tomia koko kesänä.
Pistin juoksuksi. Liikuntahallin takana kulkevalla polulla huomasin jonkun polttamassa tupakkaa hallin nurkalla. Ohittaessani häntä huomasin, että se oli Tomi. En pitänyt tupakasta ollenkaan, mutta saadakseni puhua hänelle, sanoin; "Anna yks imu".
Tomi selvästikin yllättyi kuullessaan minun puhuvan hänelle, mutta ojensi heti puoliksi poltetun tupakan minulle.
"Saat sen kokonaan. Mä en oikeastaan ees polta." Tomi sanoi söpö virne huulillaan.
"Et polta, mutta poltat silti?" kysyin vähän hämilläni pitäen tupakkaa edelleen mahdollisimman kaukana itsestäni, sillä sen savu oksetti minua.
"Ääh, löysin askin maasta, jossa oli yksi jäljellä. Ajattelin vaan kokeilla, mutta toi ei oo mun juttu." Tomi sanoi.
"No, eksä haluukaan sitä imuu?" hän kysyi minun vieläkin pitäen tupakkaa vain kädessäni. Mulla tuli mieleen aivan jotkut muut imut mieleen ja koko tilanne oli aiheuttanut minulle puoliseisokin.
"En mäkään polta... Ajattelin kokeilla vaan itsekin" sanoin naurahtaen.
Sitten mieleeni juolahti:"Tässä on muuten todella vaarallista olla tupakilla, sillä liikunnanope, Petri, pyöräilee just tästä töihin.." en saanut edes lausetta loppuun, kun kuulin pyörän ääntä takaani.
En ehtinyt edes heittää röökiä pois, vaan olin se edelleen kädessäni Petrin pyrähtäessä viereeni jarrut ulvoen. Tomi näytti kauhistuneelta. Hän pärjäsi hyvin koulussa, eikä varmasti ollut ikinä kuvitellutkaan jäävänsä tupakista kiinni, kuten en minäkään.
Petri näytti raivoisalta.
"Eikö teidän yhdeksäsluokkalaisina pitäisi jo tietää, että minä kuljen tätä reittiä töihin? Ainakin sinun pitäisi tietää, Joonas" hän sanoi vihaisesti katsoen minua. "En tarkoittanut aivan tätä, kun kehotin teitä ottamaan Tomin mukaan tekemisiinne" hän jatkoi edelleen silmät tiukasti silmissäni. En pystynyt katsomaan hänen silmiinsä, vaan pidin katseeni jaloissani.
"Tupakoimisesta kaksi tuntia jälki-istuntoa molemmille ja tämän liikuntatunnin te siivoatte varastoani, ettekä pääse pesikseen." Petri sanoi. Minua ei pesis kiinnostanut, kuten ei Tomiakaan hänen ilmeestään päätellen.
"Ja tietenkin vanhempanne kuulevat tästä pikemmiten."
"Ei! Et saa kertoa tästä vanhemmilleni!" Tomi huusi pelästyen. Petrin kasvoille nousi voitonriemuinen hymy.
Olin aivan hiljaa, vaikka minuakin kauhistutti vanhempieni reaktio, sillä hekin olivat tupakkaa vastaan, kuten minäkin.
"Minä saatan teidät varastolle, niin saatte aloittaa urakkanne." Petri kertoi edelleen hymyillen. Lähdimme seuraamaan Petriä kohti liikuntatarvikevarastoa, joka oli sisällä liikuntasalien vieressä. Se oli suuri huone, jossa oli kaikenlaisia tarvikkeita sählypalloista puolapuihin pitkin ja poikin huonetta, ilman minkäänlaista järjestystä.
"Kun tulen takaisin, kaikki tavarat ovat lajiteltu järjestykseen ja lattiat ovat putsattu pölystä" Petri murisi viskaten harjan käteeni. Hän poistui lyöden oven perässään kiinni.
Olimme kaksin ihastukseni kanssa siivoamassa varastoa.
Nyt ei ollut hyvä hetki, mutta minulla seisoi.

8

2050

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • homopoika94

      Sitte äkkiä jatkoa, alkoi lupaavasti ;)

    • BeingBi

      Alkoi tämä tarina kyllästyttämään heti alkuunsa, niin saapa nähdä jatkanko lainkaan :(
      Mutta kaikenlaisia mielipiteitä luen mielelläni! Toki jos jatkoa haluat niin kerro!

      • binfencent

        Tottakai kaikki haluaa jatkoo! Jatka! :D


      • RomanceBoy

        Jatka ihmeessä :D


    • k.lkölk

      Jatkoa ja äkkiä!!

      • liikavähäntarinoitatääll

        Nyt on jo niin monet pyytäneet jatkoa niin sun on nyt vähän pakko jatkaa!


    • ultramariinitaivas

      Tämä on lupaavin tarinanalku, mitä täällä on julkaistu sitten Sebastianin (emil.laine) tarinan. Haluamme ehdottomasti jatkoa, mutta kirjoittajastahan se on kiinni. Ketään ei voi pakottaa.

      Vaivauduin ihan kirjautumaan sisään, kun oli pakko tehdä tämä suostutus. ;)

    • BeinBi

      No tottakai kirjoitan jatkoa, kun itse ultramariinitaivas kehuu :D
      Voisin kirjoittaa viikonloppuna, ehkä jo huomenna, jos se innostus sieltä vaikka palaisi :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7796
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5330
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4832
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3517
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2035
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2001
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1859
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1707
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      38
      1662
    10. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      141
      1591
    Aihe