Sote -selkkaus

Sopimukset on tehty pidettäviksi (7.12.)

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Markko Rothström (kok.) kirjoitti nasevasti politiikan pelisäännöistä ja tehtyjen sopimusten pitämisestä (WL 2.12). Olemme hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä.

Varkauden kaupunginhallitus on kääntänyt takkinsa ja ottanut jo sovitun yhteistoimintasopimuksen ja peruslautakunnan johtosäännön uudelleen pöydälle joroislaisten poliittisten tahojen aloitteesta.

Joroinen ja Varkaus hyväksyivät aiemmin yhteistoimintasopimuksen ja perusturvalautakunnan paikkajaon, mutta vaalien jälkeen sopimusta halutaankin Joroisten vaatimuksesta muuttaa toisenlaiseksi. Onko tämä esimakua tulevan sote (sosiaali ja terveys) -yhteistyön luonteesta – Joroinen vie ja Varkaus vikisee?

Jos sopimusta aletaan nyt uusimaan, tulee sopimus avata muutoksille muiltakin osin.

Varkauden ja Joroisten sote -yhteistoiminta-alueen lautakunnan jäsenmäärä on 10 henkilöä. Yhteisessä sopimuksessa paikat jaettiin tasan: viisi paikkaa Joroisille ja viisi Varkaudelle. En heti keksi millä laskuopilla tähän on päästy. Nyt syntyneessä tilanteessa on syytä tarkistaa sopimusta kummankin kunnan paikkamäärien osalta. Oikea lähtökohta olisi jakaa lautakunnan 10 paikkaa kuntien asukaslukujen suhteessa. Tällöin Varkaudelle kuuluisi 8 paikkaa (22 757 asukasta) ja Joroisille 2 paikkaa (5386 asukasta). (Tieto asukasluvuista on viimeksi julkaistusta väestötietojärjestelmästä 31.1.2011). Antaisiko vastaavassa tilanteessa esimerkiksi Kuopio puolet lautakuntapaikoistaan Varkaudelle? Asukaslukujen suhteet kun menevät suunnilleen samoin.

Sopimuksen mukainen paikkajako 5 ja 5 on siis Joroisille enemmän kuin antelias. Sopimuksessa luvattiin kunnioittaa äänestäjien mielipidettä siten, että paikat tultaisiin jakamaan kuntien yhteisen äänestystuloksen mukaan. Nyt tehdyssä muutosesityksessä äänestystulos (= äänestäjien tahto) halutaan heittää roskakoriin ja jakaa Joroisille luvatut 5 paikkaa kuntien yhteisessä elimessä Joroisten äänestystuloksen mukaisesti. Näin meneteltäessä ei Varkautelaisten äänestäjien tahto pääse vaikuttamaan meille kaikille tärkeimmässä eli sote-lautakunnassa.

Jos sopimusta muutetaan, tapahtuu suuri vääryys varkautelaisia äänestäjiä kohtaan.

Tiina Grönlund
tuleva valtuutettu (ps.)

Pekka Keto
perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja


http://varkaudenseudunps.net/zz-sopimukset-on-tehty-pidettaviksi-071212.php
5207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tiedoksi Persuryhmälle. Sopimukset on todellakin tehty pidettäväksi, mutta Varkauden mediaseksikkyyden ollessa näinkin alhaalla ympäristökunnissa, on kaupungin otettava pikkuhiljaa lusikka kauniiseen kouraan ja myönnyttävä vaikka mihin, jos edes haluavat yhteistyötä muiden kanssa. Ei tule olemaan ainoa esimerkki laatuaan. Varkautelaiset maksaa vielä kalliisti näistä hankkeistaan suoraan ja kuten tässä tapauksessa välillisesti. Ei siellä naapurikunnissa ole mitään halukkuutta alkaa maksamaan Varkauden laskuja ja olla vielä äänettömänä yhtiömiehenä siinä vietävissä...Sori. Hatunnosto Joroisten porukalle.

Äänestä
  • öö Varkkis1,mitä tarkoitat tolla maksulla,miten paikkajaossa,josta tässä siis kyse,määrittyy maksu eli rahallinen korvaus?
    kerro kun tunnut tietävän..:)

    Äänestä

  • mitteekummoo kirjoitti:

    öö Varkkis1,mitä tarkoitat tolla maksulla,miten paikkajaossa,josta tässä siis kyse,määrittyy maksu eli rahallinen korvaus?
    kerro kun tunnut tietävän..:)

    Periaatteellisella tasolla...Varkauden on tajuttava pikkuhiljalleen, ettei se määrittele enää sääntöjä eri pelikentillä. Aiemmin ehkä näin, mutta ei enää. Naapurikunnat eivät halua ajautua pikkuhiljalleen eri yhteistyön puitteissa Varkauden velkojen maksumieheksi, ei suoraan, eikä edes välillisesti.
    Väitätkö, ettei SOTE-yhteistyössä missään vaiheessa keskustella rahasta? Eikös kyseessä ole sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue? Toimiiko ilman rahaa, enpä usko...Eli yksinkertainen enemmistö Varkaudelle aiheuttaisi sen, että Varkaus tekee sopimukset oman tahtonsa mukaisesti. 5-5 tilanteessa se joutuu neuvottelemaan toisenkin osapuolen kanssa esim. hankintasopimusta tehtäessä...Hankintasopimukset ovat niin suuri osa SOTE toimintaa, että yllätyin kysymyksestäsi, mitä siinä on rahalla tekemistä.
    Eli, Varkaus on niin velkainen ja niin suuren ongelmavyyhden kehittäjä jo itsekseen, että muut varmaan haluavat katsoa pelinsä loppuun asti ihan ilman meitä. Eikä tule olemaan ainoa tilanne tulevaisuudessa. Kohta nousee velkojen korot ja marginaalit uusissa veloissa, kun Varkaus ei olekaan enää varma velanmaksaja...Kyllä näitä tänne kertyy, se on sitä vuosien hankkeiden saldoa ja kohta tulee jättipotti. Arvaa kuka senkin maksaa?

    Äänestä

Koko sopimuksen voisi purkaa. Joroislaiset pärjää paremmin ilman.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Tällaiset sopimukset eivät ole kenellekään edullisia.

    Ja kun vielä molemmilla osapuolilla palttoo pyörii päällä koko ajan, ettei tiedä milloin napit on edessä, milloin niskan puolella, on parempi, että molemmat hoitavat omat pilttunsa ja palttonsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi hyvä veli ! kirjoitti:

Sopimukset on tehty pidettäviksi (7.12.)

Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Markko Rothström (kok.) kirjoitti nasevasti politiikan pelisäännöistä ja tehtyjen sopimusten pitämisestä (WL 2.12). Olemme hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä.

Varkauden kaupunginhallitus on kääntänyt takkinsa ja ottanut jo sovitun yhteistoimintasopimuksen ja peruslautakunnan johtosäännön uudelleen pöydälle joroislaisten poliittisten tahojen aloitteesta.

Joroinen ja Varkaus hyväksyivät aiemmin yhteistoimintasopimuksen ja perusturvalautakunnan paikkajaon, mutta vaalien jälkeen sopimusta halutaankin Joroisten vaatimuksesta muuttaa toisenlaiseksi. Onko tämä esimakua tulevan sote (sosiaali ja terveys) -yhteistyön luonteesta – Joroinen vie ja Varkaus vikisee?

Jos sopimusta aletaan nyt uusimaan, tulee sopimus avata muutoksille muiltakin osin.

Varkauden ja Joroisten sote -yhteistoiminta-alueen lautakunnan jäsenmäärä on 10 henkilöä. Yhteisessä sopimuksessa paikat jaettiin tasan: viisi paikkaa Joroisille ja viisi Varkaudelle. En heti keksi millä laskuopilla tähän on päästy. Nyt syntyneessä tilanteessa on syytä tarkistaa sopimusta kummankin kunnan paikkamäärien osalta. Oikea lähtökohta olisi jakaa lautakunnan 10 paikkaa kuntien asukaslukujen suhteessa. Tällöin Varkaudelle kuuluisi 8 paikkaa (22 757 asukasta) ja Joroisille 2 paikkaa (5386 asukasta). (Tieto asukasluvuista on viimeksi julkaistusta väestötietojärjestelmästä 31.1.2011). Antaisiko vastaavassa tilanteessa esimerkiksi Kuopio puolet lautakuntapaikoistaan Varkaudelle? Asukaslukujen suhteet kun menevät suunnilleen samoin.

Sopimuksen mukainen paikkajako 5 ja 5 on siis Joroisille enemmän kuin antelias. Sopimuksessa luvattiin kunnioittaa äänestäjien mielipidettä siten, että paikat tultaisiin jakamaan kuntien yhteisen äänestystuloksen mukaan. Nyt tehdyssä muutosesityksessä äänestystulos (= äänestäjien tahto) halutaan heittää roskakoriin ja jakaa Joroisille luvatut 5 paikkaa kuntien yhteisessä elimessä Joroisten äänestystuloksen mukaisesti. Näin meneteltäessä ei Varkautelaisten äänestäjien tahto pääse vaikuttamaan meille kaikille tärkeimmässä eli sote-lautakunnassa.

Jos sopimusta muutetaan, tapahtuu suuri vääryys varkautelaisia äänestäjiä kohtaan.

Tiina Grönlund
tuleva valtuutettu (ps.)

Pekka Keto
perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja


http://varkaudenseudunps.net/zz-sopimukset-on-tehty-pidettaviksi-071212.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu