opiskelu ei kiinnosta?

Teiniangstia.

Joo valitettavasti tosiasia on se, että ketään ei kiinnosta korkeakouluissa kuka olet, vaan yksin on pärjättävä. Olen kanssasi niin samaa mieltä. Esseitä toisen jälkeen vaan ja näin se homma etenee. Oravanpyörää pahimmillaan.

Hyvä aloittaja, haluatko kertoa, mitä alaa opiskelet?

Olet vielä nuori. Odotahan kun olet 25 ja luennoilla alkaa näkyä vain sinua nuorempia. Ja he pärjäävät paremmin... Se on kriisi, johon ei saa mistään apua!

Ei kait siellä kukaan pakota istumaan, lopeta opiskelu jos ei maita. Ei muuta kuin töihin sitten vaan, mutta älä oleta että tulet saamaan kovinkaan hyväpalkkaista työtä ilman tutkintoa.

Aivan onneton, masentunut olo koko ajan. Aloitin ensimmäistä syksyä nyt mutta en ole saanut yhtään pistettä kasaan enkä tosiaan jaksa lukea vaikka käynkin ahkerasti yliopistolla. Istun koneella, urheilen ja haaveilen kauniista tyttöystävästä joka ehkä ''pelastaisi'' elämäni... Työntekoonkaan minusta ei ole sillä vielä vähemmän jaksan sellaista. Onneksi ympärilläni on varakkaita ihmisiä jotka elättävät ja eri toimistoista voi hakea vähän veikkausrahaa päälle jolla pelaa lottoa ;) Mutta kyllä se elämä on tylsää näinkin...

Aloittaja kirjoittii asiaa. Itse SUORITIN myös perinteiset reilut 60 pojoa ensimmäisenä vuonna, yhtä kirjatenttiä ja esseetä vuosi tuntui olevan.

Nyt alkoi toinen vuosi, oravanpyörä jatkuu. Taas ultrateoreettisia, työelämän kannalta kenties tarpeettomia kursseja tullut pari käytyä, mutta tahti on hidastunut selvästi.

Ratkaisuna aloin käymään yössä. Ei ole väliä sillä, onko kyseessä maanantai vai perjantai, keskiviikko tai lauantai. Pari alle ja opinnot unohtuu. Saas nähdä, miltä tällä tahdilla näyttää siinä kolmen, neljän tai jopa viiden vuoden päästä, kun valmistuminen koittaa. Joka tapauksessa, elämän PARASTA aikaa.

Sinua ei siellä yliopistolla siksi niin paljon proffat opeta, että oppisit itse hankkimaan hyvää tietoa ja omaksumaan sitä. Yliopiston tarkoitus ei ole holhota aikuista ihmistä ja kysellä onko läksyt tehty, vaan auttaa itse löytämään tärkeää informaatiota, josta osaa poimia pääkohdat ja sisäistää lukemansa.

Sieltä valmistuu yleensä eri alojen asiantuntijoita. Silloin täytyy itse osata hankkia ajantasainen tieto ja ymmärtää se, jos työssään haluaa pärjätä tai työpaikkaa edes saada. On tainnut akateeminen vapaus koitua kohtaloksesi?

" ultrateoreettisia, työelämän kannalta kenties tarpeettomia kursseja tullut pari käytyä"
Joo, ihminen ei periaatteesa tarvitse kuin koulutuksen siitä, mistä reiästä ruoka laitetaan sisään ja mistä se tulee ulos.
Joten tarpeetonta tietoa ei ole. Kurssit pitää valita sen mukaan, mitä kuvittelee tarvitsevansa ja niistä suodattaa ja omaksua se tarpeellinen tieto. Työelämä on kuitenkin ihan toista, siellä tieto omaksutaan paikan päällä, matkimalla ja muokkaamalla tätä opittua tietoa.

Ei sillä yliopistotiedolla mitään teekään, tärkeää on kahlata se suo NOPEASTI läpi ja alkaa sitten elämään.

Kuka ei jaksaisi?

Kysy voitko pitää väli vuoden. Voithan yrittää saada töitä ja tai mennä au pairiksi ulkomaille.

Alanvaihto on Ok, jos ei kiinnosta tai ei halua panostaa yksilöllisesti vaadittavaa määrää. Kannattaa tavoitella kuuta taivaalta, kuten äärimmäisyyksien maailmassa on parasta(matematiikan opiskeluaikana opittua)

Mutta toisaalta nyt työelämää koettua huomaan että yliteoreettiset kurssit mittaavat todellista kykyä ja antavat hyvää etumatkaa työkavereihin nähden, jotka ovat opiskelleet vain teknistä alaa.

Mitä tahansa valitsetkin, toivon ettei se ole pullo, ellet sitten halua taiteilijarentuksi. Taiteilijatkin kyllä taitavat nykyään ymmärtää raittiuden ja sporttiksen päälle.

Motivaation puuttumiseen suurin syy itselläni on juuri se, että tutkinto ei takaa minkäänlaisia työllistymismahdollisuuksia. Samaa duunia esim. kaupan kassana voin tehdä ilman viiden vuoden yliopistokoulutusta, joten ei ihmekään, ettei opiskelu tunnu kannustavalta! (Ne, jotka opiskelevat pelkästä oppimisen ilosta, niin onnea teille! Itse haluaisin kyllä hyötyä siitä p****sta muutenkin!)
Mutta aloittajalle suosittelisin välivuotta! Olet vielä niin varhaisessa vaiheessa opinnoissa, että ehdit vielä vaihtaa, jos välivuoden aikana tulet siihen tulokseen. Matkustele tai tee töitä (useimmiten molempia!). Näin et tuhlaa opintotukikuukausia ja saatat saada mielekkyyttä elämään. Kaukaa katsottuna on myös helpompi nähdä oma opiskelutilanteesi ja miettiä vaihtoehtoja.
Itse en enää voi luovuttaa, kun heräsin tähän yliopistotutkinnon arvottomuuteen vasta viimeisenä vuonna ;)

Iskä ja Äiskä raahanneet pienestä pitäen eri harrastuksiin ja nuoruus meni "elämyksestä" toiseen. Se on kuule curling-sukupolven ongelma että elämä on pohjimmiltaan tylsää puurtamista.

Oletko kokeillut huumeita tai psyykelääkkeitä? Ne ovat voittajan valinta :D

Siis oikeesti nyt velliperseet otatte itseänne niskasta kiinni, sillä oikeesti kun tulot on sinkkuihmisellä 6t kuukaudessa niin kivasti löytyy naisia ja maailmaa katseltavaksi.

pikana pois alta tutkinto ja sitte töihi. Tee kandi ja sitte jostain kiinnostavammasta maisteri.
Toisin oli enne putkesta ei päässy pois ku katkerana maisterina.

opiskelu ei kannata kuin muutamilla aloilla päättele ite mikä se vois olla mutta ei humanisti eikä biologi.

opiskelun ohella myös elämän tärkeän asian kanssa olla tekemisessä eli siinä Isän Jumalan ja Pojan Jeesuksen ja Totuuden Hengen valtakunnan etsimisessä ja lupauksen lapseudessa. Näin on elämässä todellista hengellistä perustaa ja pohjaa ja tulevaisuus ja toivo myös näin maailmallisen ihmisten yhteiskunnan rinnalla.

Totuus on kuitenkin se, että jos sulla ei ole OIKEATA koulutusta, nii monessa työpaikassa et pääse edes työhaastatteluun. Nykyään katsotaan ensin CV:ta ja sitten vasta ihmistä. Eli niskasta kiinni vaan ja opiskelemaan!

motivaatio. Jos se puuttuu, ei opiskelusta oikein tule mitään. Minä en ole ikinä tykännyt lukemisesta, nimenomaan teorian lukemisesta. Se on tylsäää. Ihme että sain yo-lakin päähän.
Koen olevani duunari. Tykkään käytännön työstä, joka on hyödyllistä ja josta pääsee eroon työpaivän jälkeen. Ainut mikä "alemman tason" töissä mättää, on pieni palkkaus ja "härskit ja karskit" ihmiset. Haluan kuitenkin tehdä työt rauhassa enkä jauhaa tyhjänpäiväistä p.skaa.
Elämä on lyhyt, joten kannattaa pitkälti toimia omien mieltymysten mukaan, eikä muiden.

Pienikalloisen kuvan pistäminen pikkukuvaan.. Se on kylmäkäden provosointia, kun kyse on tällaisesta aiheesta.

:(

Itse olin vähän aikaa sitten ihan samassa tilanteessa opintojeni kanssa, opiskelin kauppatieteitä yliopistossa ja tunsin olevani ihan väärällä alalla melkein joka suhteessa... En mainittavammin tutustunut keneenkään opiskeluaikoina, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, ja sitä todella tunsi olevansa pelkkä opiskelijanumero monien muiden joukossa. Opintoviikkoja kertyi alussa miten kunten, mutta kun ne harvatkin tutut opiskelukaverit valmistuivat, viimeinenkin motivaatio opintoihin meni. Olen aika ujo ihminen ja ryhmätyöt yms. ihan vieraiden ihmisten kanssa olivat usein ylitsepääsemättömän vaikeita. Sain nyt kesällä (vuosikymmenen kirjoilla roikkumisen jälkeen) valmistuttua sentään kandiksi ja maisterin papereista puuttuisi vain gradu, mutta ei minusta enää ole palaamaan yliopiston kirjoille; alan vaihto vaikkapa oppisopimuksella on edessä.

Mutta tsemppiä sinulle, ota nyt ihan vakavasti lusikka kauniiseen käteen ja ala miettiä, mitä haluat oikeasti elämältäsi! On hirvittävää ajanhukkaa tehdä niin kuin minä tein eli roikkua pakolla väärällä alalla vain sen takia, ettei tiedä mitä muutakaan elämässä tekisi. Asioita on totta vie parempi miettiä ajoissa, eikä kymmenen vuoden turhan opiskelun jälkeen.

Vaihda pääainetta. Tai hae jonnekin muualle opiskelemaan. Jos opiskelut ei ylipäätänsä kiinnosta niin jätä ne ja mene duuniin. Jätkä on joku 21, kai sitä hommaa voi jatkaa myöhemminkin.

Ei kummiskaan kannata jäädä tyhjän pantiksi, koska se johtaa helposti syrjäytymiseen koko vitun systeemistä. Mieti nyt ihmeessä mitä haluat elämälläsi tehdä.

Tämä nyt ei ole henkilökohtainen vastaus aloittajalle, vaan pikemminkin tilanteen pohdintaa laajemmin:

Yliopistot ovat liian suuria, niitä on liian monta ja niihin haalitaan liikaa opiskelijoita. Kaikille valmistuville ei ole töitä, joillakin aloilla hädin tuskin kenellekään. Kaikkein ääliömäisintä on, että yliopistoon pääsee suoraan lukion jälkeen. Suoraan vain koulusta kouluun ymmärtämättä paljonkaan oppilaitosten ulkopuolisesta elämästä.

Oma ehdotukseni on, että yliopistoihin olisi vaikka 22 vuoden alaikäraja ja pääsyvaatimuksena olisi työkokemus edes joltakin alalta. Ehkä tämä karsisi pyrkijöistä ne, jotka pyrkivät vain siksi, ettei keksi muutakaan, mutta jotka ovat aina menestynyt koulussa.

Tilannetta pitäisi selkiyttää: yliopisto ja ammatillinen koulutus pitäisi eriyttää nykyistä täsmällisemmin. Yliopistosta pitäisi tulla alojensa ylimpiä asiantuntijoita, ja suorittava ynnä työtä johtava porras voitaisiin kouluttaa jollakin muulla tavalla. Tämä toki olisi valtava hanke, mutta ei tämä nykymenokaan asialliselta näytä.

Toistaiseksi tilanne on mikä on. Yliopisto ei ole ammattiopisto, ja sieltä on mahdollisuus saada ihan käypäinen koulutus. Sopiva aineyhdistelmä on itse valittava. Toisaalta, yliopisto on sivistyslaitos, jonka suorittaneiden pitäisi kyetä tarkastelemaan maailmaa laajemmin kuin vaikka teollisuudessa jonkin lajin pomona häärivän insinöörin. Niinpä nuorelle maisterille itselleen voi kyllä sälyttää vastuuta myös siitä, että hän tuo oppinsa ja taitonsa yhteiseksi hyväksi. Se vain pitää hyväksyä, että ainakaan välittömästi se ei turvota lompakkoa ja tuo taitojen tarjoaminen vaatii oman panostamisensa. Ja tällä en tarkoita sitä, että nuoret maisterit pitäisi jättää yksin.

jokuvaan 91:lle: on tietenkin ihan jees, että purkaa tunteitaan suomi24:ssä. Täällä ei kuitenkaan kukaan suoranaisesti auta sinua. Jos tuntuu, että pääsi hajoaa, se lienee omien voimavarojen hupenemisen merkki. Kyllä tuohonkin tilanteeseen apua on saatavissa. Valitettavasti apukaan ei yleensä tuo välitöntä ratkaisua. Ne kypsyvät yleensä hitaasti ja vaativat panostamista. Ehkäpä joku hops-ohjaaja tai Yths voisi auttaa löytämään uusia ajatuksia tuohon tilanteeseesi. Älä ainakaan jää yksin tai suomi24:ään märehtimään.

Tutulta kuulostaa. Fysiikka oli toisen asteen differentiaaliyhtaloiden ratkaisuja joita ei ollut kasitelty lukiossa ja matematiikka oli pelkkaa Abelin ryhmaa eli homma meni pelkaksi kopioimiseksi. No kavin armeijan parin vuoden jalkeen mutta senkin jalkeen oli motivaatio hukassa. Olin vaikka missa vartijana ja sijaisopettajana valilla mutta paasin kerran sattumalta aika hyvaan kesatyopaikaan ja sitten toiseen ja sita kautta oikeaan tyopaikkaan kiinni. Valmistuminen, joo loppujen lopulta 10 vuoden jalkeen.

Nain jalkikateen ajatellen olisi kylla pitanyt vaihtaa alaa mutta olin toisaalta masentunut ja saamaton ja toisaalta en halunnut antaa periksi. No, tein sitten tyoelamassa vaitoksenkin ja se on aukaissut ovia ihan hyvin. Olin kylla nelikymppinen kun sain sen valmiiksi eli vahan turhan vanha.

Tuossa iässä ihmisellä alkaa potentiaaliset mielenterveysongelmat nostaa päätään muutenkin, kun teinivuodet on saattaneet vielä mennä nuoruuden innolla. Pitäisi silti jaksaa aikuistuakin, muttei ole välttämättä omassa elämässä mitään kunnollista mallia siitä ollut, miltä aikuinen ihminen näyttää. Täysikasvuisuushan ei vielä aikuisuutta takaa.

Kieltämättä suomalainen yliopisto on kauhean kylmä ja yksinäinen paikka nuorelle ihmiselle, jolla on kova tarve etsiä itseään. Se kai rakentuu edelleen sille periaatteelle, että opiskelijoiden toinen työ on luoda suhdeverkostonsa ja elämänkokemuksensa osakuntaelämässä, joten yliopiston tehtävä on vain antaa riittävä tietomateriaali ja aikuinen ihminen sitten ottaa sen käyttöön niinkuin parhaaksi näkee.

Vaan nykyinen lastenkasvatus opettaa lapsista ennemminkin urheiluvalmennettuja kultaisia noutajia kuin itsevarmoja ja innokkaita oman elämän rakentajia. Sille asialle pitäisi kyllä tehdä jotain. Lakkaa etsimästä itseäsi kaljan voimin, siitä elämänurasta löytyy ihan riittävästi ikäviä esimerkkejä. Moni tärviöalkoholisti on nimenomaan ollut älykäs ja herkkä ihminen joskus. Mutta töitä on opittava tekemään, myös ystävystymisen suhteen. Nyt taitaisit kyllä hyötyä mielenterveyspalveluista.

Lopeta ja tee jotain mikä antaa kiksejä, ryöstä vaikka pankki.
Opiskelin kunnes masennuin vaikeasti ja alkoholisoidun hyvää vauhtia.
Suurin virhe uskoa että kun hakkaa päätä seinään 6v niin sitten taivaan portit aukeaa. Ei aukea.

Tee jotain mistä tulee hyvä fiilis, oma hyväolo poikii kaikkia mahdollisuuksia.

Itse en voi ymmärtää sitä, että yliopistolla tai muissakin oppilaitoksissa ei tutustuta kehenkään eikä mikään kiinnosta. Opiskelin Jyväskylän yliopistossa kieliä, jotka vaativat läsnäoloa 4-5 päivää viikossa. Meillä oli ensimmäisenä vuonna luentoja parina päivänä jopa klo 8-18. Kyllä siinä hyvin nopeasti tutustui muihin ja sai uusia ystäviä, joilla kaiken lisäksi oli hyvin samanlaisia intressejä, kun kerta samaa ainetta opiskeltiin. Opiskelu on työtä ja työ on varmasti tylsää, jos siitä on ollut aiemmin vääriä kuvitelmia. Mistä muuten tiedätte jo nyt, että ette tule työllistymään? No en minäkään suoraan työllistynyt siihen työhön, johon tähtäsin, mutta työllistyinpä kuitenkin jo ennen valmistumista lähialalle ja sillä tiellä olen edelleen. Toisaalta, jos opinnot eivät maita, pitäkää paussi ja tehkää jotain muuta. Ehkä näin löydätte sen oman tienne.

Olet väärällä alalla.
Oikealla alalla tapaat kavereita luennoilla, töissä ja muussa.
Järjestätte yhdessä tapaamisia ja tilaisuuksia.

Olet ehkä vain provo ja typerä sellainen.

Etsi toinen ala. Siirry ammattikorkeaan tai amikseen ja liity ohjattuun joukkoon joka tuntee kuuluvansa ryhmään ja juhlii edes yhdessä.
Jos vietät paljon kalsarikännejä, niin kela ihan pian lähestyy ja jos sun seliseli ei tepsi, niin tiput opintotuelta.

Siitäkin voi päätellä että tämä juttu on valhetta

Kuinkahan iloisia ja reippaita opiskelijoita meillä sitten on, kun ensi vuodesta lähtien ei ole mahdollista vaihtaa opiskelemaansa alaa? Jos yrittää vaihtaa, on ensin erottava edellisestä.

Jotain olennaista olet oppinut...
tuota se juuri on; elämä, opiskelu, työ. Kun jotain saa aikaiseksi, niin sama pitää aloittaa taas uudestaan. Harvan arki on vaiherikasta ja mielenkiintoista.
Sitten kun vielä huomaa, miten mukavaa se ihan tavallinen elämä on, alkaa elämä tuntua jo ihan kivalta.
Toisenkin tärkeän asian olet huomannut - itse on itseään opetettava. Ja jos vielä onnistuu oppimaan, miten itse oppii parhaiten, pääsee jo paljon helpommalla.
Kaljaa yksin kittaamalla hajoaa pää (ja pari muutakin osaa) keneltä tahansa ja se on myös merkki siitä, että alkoholi on ottanut ison roolin elämässäsi. Ei ihme, että ei kiinnosta mikään muu.

Jos ala on väärä, vaihda, mutta jos ala on oikea, käytä aika hyödyksesi ja opiskele. Mitä tahansa teetkin, laita korkki kiinni.
T : täti

No meillä pystyy opiskelemaan melkein 90% kursseista moodlessa tai tehtävillä suoritetaan kurssit niin eipä siinä ketään tapaa säännöllisesti. Eka vuonna oli enempi luentoja vaan tokana ei oikeastaan yhtään ja nyt ei ainuttakaan vaan tää on kuin tee-se-itse yliopisto ja proffia ei kiinnosta pettaminen kun tutkimuksen teko on tärkeintä kun siitä maksetaan rahaa!

niinkö

Juu etpä kyllä ole ainut.

Et ole ensimmäinen, joka kertoo, että Helsingissä ei esim. professorit välitä. Yliopisto on niin suuri, etteivät he kerkeä ja viitsi välittää. Joensuun kaupunki itseessään on ihan p*****stä, mutta yliopistoa on ihan pakko hehkuttaa. Täällä professoreiden kanssa pystyy juttelemaan, heillä on aina aikaa sinulle, he saattavat muistaa sinut jopa nimeltä ja osallistuvat usein mm. ainejärjestöjen pikkujouluihin, jossa sitten yhdessä mukavasti nautitaan alkomahoolia.

Ja olen aivan tavallinen opiskelija, en ole aktiivijäsen esim. ainejärjestössä tai missään. Kavereiden saaminen nyt taitaa olla aina yhtä hankalaa yliopiston koosta riippumatta. Itsellä oli sama ongelma aluksi, mutta kun sain luotua yhden suhteen, syntyi nopeasti toinen ja kolmaskin.

mitä opintopisteisiin tulee, niin itsellä kehitys seuraava:
1. vuosi: 60op
2.vuosi: 50op
3.vuosi: 40op
4.vuosi: 50op
5.vuosi: 61op

Kolmantena vuonna motivaatio oli jo tyystin kadoksissa. Ihme että sain noinkaan paljon opintopisteitä keräiltyä. Sitten löysin opiskelun innon uudestaan. En ryyppää enkä vetele kalsarikännejä, vaikka ne joskus kivoja olikin. Tee sitä, mikä tuntuu itsestä parhaalta. Stemppiä, voit vielä löytää motivaatiosi, etenkin jos opiskelemasi ala on se, mistä pidät!

Muutama ohje:

1. Ei niitä kavereita itsestään tule - eivät ihmiset kävele kotiovellesi ja tule repimään sua sieltä mukaan bileisiin ja vannomaan iankaikkista kaveruuttaan. Pitää olla itse aktiivinen ja mennä rohkeasti juttelemaan eri tyyppien kanssa. Jos olet yrittänyt jo tehdä näin, mutta tuloksia ei ole synynyt, sinussa on mitä ilmeisimmin jotakin vikaa. Selvitä mitä, korjaa asia ja ta-daa, saat kavereita!

2. Kakkosvuosi tuntuu monilla (mm. itselläni) olevan se kaikista pahin: Eka vuosi puurrettiin hiki hatussa 60 op -vuosivauhdilla ja hirveässä stressissä. Tokana vuonna on jo ensimmäisen periodin alkaessa kauhea burn out ja motivaatiopula. Silloin pitää tehdä päätös: Haluaako varmasti lopettaa opinnot vai pitäisikö opiskella tutkinto. Suurimmassa osassa tapauksista on kannattavaa jatkaa edes kandiin asti, eihän siihen ole kuin vajaat kaksi vuotta jäljellä. Ei ainakaan jää ihan tyhjän päälle. Jos taas opiskelu ei maita ja tietää esimerkiksi haluavansa seuraavaksi Idols-tähdeksi, niin go for it. Siitä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, että junnaa paikallaan valittamassa.

3. Tämä tuntuu tulevan aika monille yllätyksenä, mutta yliopistossa ei opiskella samalla tavalla kuin peruskoulussa. Kukaan ei kädestä pitäen näytä milloin ja miten kenenkin pitää opiskella. Yliopisto-opiskelu on vapaaehtoista ja opiskelijalähtöistä. Suurelle osalle tuntuu jopa olevan käsittämätöntä se, että yliopisto-opintoja varten täytyy oikeasti lukea joskus kurssikirjoja. Monet kurssit ovat kyllä huonosti järjestetty, eikä luennoitsijoita kiinnosta, mutta sitä varten on niitä kirjoja. Niissä on yleensä koko kurssin aihepiiri ja sen sisällön voi opetella kirjasta ihan itse. Oikeasti, siksi niitä kirjoja on. Oma opiskelu helpottui huomattavasti, kun lopetin valituksen huonosta opetustasosta ja suuntasin sen sijaan energiani siihen varsinaiseen opiskeluun.

4. Jatkuva kaljan/kolan/tms. kittaaminen ja elämän synkkyyden märehtiminen - niin houkuttelevan helppoa kuin se onkin - ei auta. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja vaikka hammasta purren joko opiskella tai sitten siirtyä työ- tai muuhun elämään. Jokainen on oman onnensa seppä, vai miten se meni...

Hei !

Minua kiinnostaa mitä tarkoittaa "kalsarikänni?"
On minulle uutta terminologiaa mutta olen vanhempi.

Sanoisin että pysy erossa kaljasta eli raittiina niin jaksat ja huvittaa.
Olen sen verran elämää nähnyt kuitenkin omaa ja toisten.

Pitä itsesi kunnossa, ihmisen ikä menee äkkiä kuitenkin, terveyttä ei usein takaisin saa. Terveys on ihmisen arvokkain asia eikä sitä kannata riskeerata.

Jaksaa paremmin kun ei valvo öitä ja aivot lomailee aina 1-2 viikkoa kaljaillan jälkeen. Siksi uskoisin ettei Sinua huvita.

Muista ottaa yksi monivitamiipilleri päivässä, Yksipuolinen syöminen väsyttää sekin. Marketin hyllyltä saa vitosella 100 kpl purkin.

Tiedät opiskeluista tuolla tasolla paljon ja varmasti ymmärrät ettei siitä mitään tule jos ei kiinnosta. Tervanjuontia ja pakkopullaa ei niin suuritöisissä hommissa kukaan pysty tekemään eli pitää maittaa.
Monet vaihtavat alaa siinä vaiheessa. Jos lasket mahdollisuuksia huonoiksi yliopistopapereilla niin tiedä se että ilman koulutusta ei ole mitään mahdollisuuksia edes paskakuskiksi. Toki voisi löytyä joku ammatti johon voit opiskella parissa vuodessa ja sillä töitä saa sitten.

Pidä vaikka välivuosi miettiessä, mutta raitis ja liikunnallinen, terveellisesti syödenkin, mutta 2 vuodessa syrjäytyy jo helposti sohvan pohjalle.

Nuoren on pakko pitää itsensä yhteiskunnassa liikkeellä ja toimivana. Ihmiset pyritään pitämään 70 vuotiaaksi töissä ajattele sitä. Aikaa on nuoren harkitakin toki.

Uupumusta seuraa aina masennus josta voi olla siitäkin kyse. Toipuminen aina yksilöllistä, mutta usko minua että kaljan lipittämisellä pahennat asiaa.

yst. t. jari
http://jarinhotelli.blogspot.com

Hienoa aloittaja! Olet oivaltanut paljon itsestäsi opiskelijana ja yliopistosta koulutusinstituutiona. Tästä on hyvä jatkaa, kunhan et sorru vain ryypiskelyyn ja tilanteen voivotteluun. Nyt kannattaa lähteä miettimään ratkaisuja sun tilanteeseen. Ehkä yliopisto ei ole se oikea paikka sinulle opiskella. Amk on paljon käytännönläheisempi ja siellä on paljon enemmän ryhmätöitä yms., joissa varmasti tutustuu helpommin kanssaopiskelijoihin. Samoin sieltä valmistuu helpommin ammattiin, jonka työkuva on selkeämpi. Joillekin turvaa tuo se, että tietää mihin valmistuu ja miten valmistuttua sijoittuu työelämän kentälle.

Toisaalta et ole mitenkään ainoa, joka näitä asioita miettii. Yliopisto-opinnot kestää usein kuusi vuotta, joten kyllä yhdellä jos toisellakin on ajanjaksoja, jolloin motivaatio on täysin kadoksissa. Olet vielä nuori, niin ehkä sinun kannattaisi sinnitellä kandiin asti ja sitten tehdä muutama vuosi jotain ihan muuta. Mene työelämään tai lähde ulkomaille. Mietit sitten uudestaan, mitä haluat tehdä. Jos on epävarmuutta opintojen suhteen, niin ei niitä ehkä ihan heti kannata lopettaa, vaan kannattaa suorittaa joitain kokonaisuuksia loppuun, jolloin palaaminen myöhemmin helpottuu tai niiden hyväksilukeminen muihin opintoihin onnistuu paremmin. Toki, jos nyt on sellainen tunne, että mun osalta nämä opinnot oli tässä niin kannattaa lopettaa. Turha itseään on rääkätä opiskelulla, joka ei kiinnosta. Mutta kannattaa tehdä jokin varasuunnitelma, jota alat tekemään ennen kuin jäät tyhjän päälle. Esim. muiden tukien hakeminen vaikeutuu, kun opiskelut itse päättää lopettaa.

Summa summarun: ala etsimään ratkaisuja sun tilanteeseen. Älä jää ajelehtimaan, koska kohta olet hyvässä alkoholisoitumis- ja syrjäytymiskierteessä ja sieltä onkin sitten jo vaikeampi nousta jaloilleen. Tsemppiä sulle!

Njoo... Itselläni kuudes vuosi menossa eikä todellakaan ole minkäänlaista opiskelumotivaatiota, koska nykyinen palkkani on 10000-15000 e / kk (niiltä kuukausilta kun jaksan töissä käydä) Toki voisin saada bruttona paljon enempikin, mutta Suomen verottaja huolehtii siitä, että ne rahat on äkkiä somalin ja mustalaisen perseeseen tungetut.

Kun on jo nyt pelit ja penssselit, niin miksi helvetissä jaksaisin huhkia yhtään ylimääräistä - en tajua.

No hyvää Joulua kaikille - paitsi somaleille, ne kun ei muslimeina sitä kuitenkaan vietä.

Itse lopetin opinnot matemaattisella alalla, koska tajusin, että en hyödy tutkinnosta mitenkään. Olen jo yhden turhan tutkinnon suorittanut. Työhaastattelussa ihmisiä ei tunnu kiinnostavan tutkintosi, vaan aivan muut asiat. Aivan sama mitä olet opiskellut.

Olin yhdessä haastattelussa, jossa nainen selitti itsestäänselvyyksiä. Ahdistuin siitä hieman, koska en tiennyt pitäisikö minun korjata hänen puuttelisia tietoja vai hymyillä kauniisti.

Olen miettinyt erityisesti matematiikan opiskelua yliopistolla. Tiedän monia ihmisiä, jotka on valmistunut työttämäksi. Tuntuu, että oikeasti järkevät tutkinnot saat kaupalliselta alalta tai lääkkiksestä. Ihan sama mitä tiedät ja kuinka paljon.

Loppuun yleinen kommentti siitä, että kannattaa muuttaa ulkomaille, jos valmistuu teoreettiselta alalta. Suomessa ei ammattiosaamista arvosteta, vaan uskotaan kaiken maailman poppamiehiä ja -naisia. Tärkeintä on kuitenkin uskoa itseensä. Itse menetin uskoni jossain vaiheessa ja se oli huonoin idea, minkä olin tehnyt.

Ymmärrän että opiskelu aina ei maistu. Itse aikoinani rakastin opisluaikaa ja opiskelin niin paljon kuin sielu sieti. Myös yliopisto- ja korkeakoulujeni jälkeen opiskelin ja tein pätkätöitä. Olen ollut 18 eri pätkätyöpaikkakunnalla töissä ja nyt työttömänä. Mitä pitäisi tehdä, kun ei huvita vaan yliopistotasolla lisää ja lisää opiskella. Terv. Yliopistotasoisen koulutuksen loppuunsuorittanut työtön pätkis

Minä olin töissä 29vuotiaaksi asti ja menin sitten kouluun kun kiinnosti ja luin semmosen ammatin joka kiinnostaa. Töitä tein koulun ohessa myös. Töihin kyllä pääsee ilman koulutustakin jos vaan ahkerasti käy kyselee paikan päältä suoraan. Ainakin itsellä onnisti...

Tuttuja tuntemuksia myös omilta opiskeluajoiltani. Niistä on tosin jo kauan, puhutaan siis 90-luvusta.

Ihan suoraan lukiosta en mennyt vaan kövin intin välissä hoitaakseni sen alta pois. Alkuun selvisi ikävimmistä hetkistä sillä, kun ajatteli, että ei tarvitse sentään palella märässä teltassa.

Olin varmaan suhtautunut opiskeluihin jotenkin liian suurin odotuksin. Kuvittelin, että se olisi jotain hienoa, jatkuvaa sivistyksen ilotulitusta ja yhä uusia ja uusia onnistumisen kokemuksia. Tajusin aika pian, että tämä ei todellakaan ollut sitä, millä täyttäisi koko elämän.

Minäkään en oikein onnistunut saamaan kavereita yliopistosta. En ole koskaan ollut bilettäjätyyppiä. Eikä se ainainen sählyn pelaaminenkaan oikein napannut. Yksi tekijä tässä oli sekin, että asuin sellaisella suunnalla, missä ei kovin paljon muita opiskelijoita elellyt - duuunarilähiössä tavallaan. Asunto piti ottaa sieltä, mistä sattui saamaan ja hyvää tuuria tuonkin kanssa oli.

Ajattelin, että kun kerran opiskeluista ei ole elämän tarkoituksen täyttämiseen (niinkuin lapsellisena lukiolaisena olin kuvitellut), niin hommataan sitten jotain muuta. Aloitin uudestaan yhden lukioaikaisen urheiluharrastuksen. Sitä myötä tuli muutamia kohtuu hyviä kavereita.

Sitten löysin myös tyttöystävän; neitosen joka opiskeli samassa kaupungissa, ihan eri alaa ja eri oppilaitoksessa. Mutta viihdyttiin hyvin yhdessä.

Töitäkin yritin tehdä hiukan siinä sivussa, muta niitä nyt sattui saamaan kun sattui. Joskus vähän, ja joskus vieläkin vähemmän, kunnes sitten kesätöiden kautta löytyi ihan OK oa-aikahomma.

Tällä vuodatuksella tarkoitan sanoa, että kun löytää muutaman itseä motivoivan kiintopisteen, niin opiskelun ja siihen liittyvän pettymyksen tyhjyyden tunne helpottuu kummasti. Se auttaa myös motivoitumaan niissä opinnoissa ja saamaan nekin vauhtiin.

Yliopistossa opiskelu on täysin vapaaehtoista. Opinnoit voi lopettaa koska tahansa ilmoittamalla tästä opintotoimistoon. Sen jälkeen on täysin vapaa tekemään niitä itseään kiinnostavia asioita.

"Itselläni kuudes vuosi menossa eikä todellakaan ole minkäänlaista opiskelumotivaatiota, koska nykyinen palkkani on 10000-15000 e / kk (niiltä kuukausilta kun jaksan töissä käydä) Toki voisin saada bruttona paljon enempikin, mutta Suomen verottaja huolehtii siitä, että ne rahat on äkkiä somalin ja mustalaisen ********** tungetut."
Ja Hakkarainen kirjoittaa tännekin. Ihan kiva. Paitsi, ettet opiskele yhtään mitään.

Yleensähän missä tahansa asiassa perusasioiden teoriaopiskelu on puuduttavaa. Se pitää ymmärtää, että alussa opiskellaan sitä tylsyyttä ja sitten loppua kohti aletaan enempi oppimaan (toivottavasti) sitä soveltamista. Minusta on hyvä, että yliopisto antaa peruslähtökohdat työelämään. Jos sinulla on yliopistotutkinto, niin voisi ajatella, että sinulla on älylliset kapasiteetit suorittaa tietyn tason tehtäviä. Työpaikalla on sitten omat vaatimuksensa, joihin yliopistotutkinto ei pysty valmentamaan suoraan.

Yliopiston ei ole tarkoituskaan olla semmoinen paikka, jossa kädestä pidellään. Sen on tarkoitus karaista ja pistää vähän vauhtia opiskelijaan, jotta hän itsekin joutuu pistämään itseään likoon. Kaikki ei ole selvää kuin Manulle illallinen. Osan se nitistää ja masentaa, osan ei.

Jos istut kaiket illat kotona, niin on selvää, ettet tutustu keneenkään. Itse roikuin väkisin ensimmäiset 2 vuotta illanvietoissa kärsimässä, kunnes oikeastaan toisen opiskeluvuoden keväällä aloin erottaa joukosta enemmän niitä, joista voisi tulla kavereita. Yritin ottaa tutustumista verkostoitumisen kannalta. Kolmas vuosi on mennyt paremmin, kun on tutustunut ihmisiin, opinnot menee rutiinilla ja alkukangertelut on ohi.

En varmaan työllisty pelkällä tällä koulutuksella, mutta tarkoitus on hakea vaihtoon ja jos se ei riitä työllistymiseen, niin sitten päädyn opettajaksi, jos ei muu auta. Pääasia, että saa työtä. Ehkä jossain vaiheessa sitten opintoja lisää, en tiedä.

On rankkaa, kun huomaa, että äidin ja isän helmoista lähtemisen jälkeen ei olekaan enää maailman napa, vaan ihan samanlainen kuin muutkin ihmiset. Eli yksi monesta tuhannesta opiskelijasta. Jota kukaan ei tule kotoa hakemaan luennolle tai patista läksyihin.
Elämä on oravanpyörää, ensin syöt, kakkaat ja taas on nälkä. Pitäiskö tehdä jotain? On tää niin väärin.

Ei vastaa juurikaan omia kokemuksia yliopistosta.

Ymmärrän täysin mitä täällä puhutaan. Itse simahdin totaalisesti lukion kirjoitusten ja pääsykokeiden jälkeen.

Stressasin valtavasti. Entäs jos en pääsekään kouluun? Kaikki pitää ihan luuserina ja vanhempien kovalla työllä ja rahalla järjestämät yo-juhlatkin on pelkkää ''teatteria''. Tuolta tuntui ensin, sitten pääsinkin amk:n insinööri-linjalle.

Olin hetken ihan tyytyväinen, kunnes kaikki ihmekurssit viestinnästä algebraan ja virkaruotsiin alkoivat. Tuntui niinkuin olisin aloittanut lukion heti uudelleen. Valtava masennus kun ei ketään uusia kavereita ja vanhat jäivät toiselle paikkakunnalle. Ne muutamat luokkakaverit joiden kanssa tuli toimeen, niiden kanssa sitten kosteita iltoja reippaasti...

Nyt olen jo opinnäytetyötä kirjoittamassa ja kurssit käyty, mutta edelleen tuntuu koko koulunkäynti paskalle. Lisäksi laman takia alallani ei luultavimmin ole töitä, great. En pysty enää opiskelemaan yhtään enempää, muuten pää hajoiais.

Ekan vuoden jaksoi hyvin. Toki se oli helppo vuosi opintojen mielessä. Positiiviset fiilikset, kun kesäloma alkoi. Tai no kesäopinnot, kun töitä ei ollut ja vuokra piti maksaa ja syödäkin piti. Syksyllä tuon kesäopiskelun kuitenkin huomasi. Tuntui, että motivaatio oli kadonnut ja energiat loppu. No samalla kaavalla on jatkettu siitä alkaen. Sillä erolla, että joka vuosi tuntuu töiden ja tehtävien määrä vain kasvavan. Ymmärtäähän tämän, ei tutkinnon suorittamisen pidäkään olla helppoa. Niinhän se kasvaa haastavuusaste kaikessa muussakin, kun etenee "tasolta toiselle". Viime kevään lopussa oli jälleen kiva fiilis, kun kouluhommat oli purkissa. Kesäkin alkoi kivasti, mutta sitten iski henkilökohtaiset murheet...

Ekana vuonna ajattelin, että tää on sitä, mitä haluan tehdä. Nyt tuntuu, että vituttaa vaan. Jos on helppoa, niin vituttaa, kun tietää, miten homma pitää tehdä, mutta tietää myös, että laajuudesta johtuen siihen menee muutama tunti. "Miksi pitää tällasia aloittelijatason tehtäviä edelleen duunailla?" Jos on haastavaa, niin tuntuu ettei jaksa tonkia internettiä selvittääkseen, miten homma pitää tehdä. "Miksei asiasta anneta juuri minkäänlaista opetusta?"

En jaksaisi edes kesätöitä hakea. Ei tunnu olevan motivaatiota edes oman alan hommiin. Mitäköhän siitä tulisi, jos pääsisikin johonkin hommiin? Aloittaminen, kun tuntuu nykyisin niin vaikealta, että saisinkohan potkut ennen kuin olen päässyt edes vauhtiin. Kauppojen ja muiden nöyryytettäväksi en enää suostu, kun en viime vuosina ole päässyt edes haastatteluihin. Pitäkööt tunkkinsa.

Ekana vuonna kunnon kännit porukalla nollasi vitutuksen ja murheet. Mutta viime vuosina on alkanut vain tuntua, että pöljää hommaa: terveys kärsii, aikaa liiallisen tehtävämäärän suorittamiseen jää entistä vähemmän, rahat palaa ja krapulat vaan pahenevat iän karttuessa.

Täällä on ehdotettu välivuotta. No eipä oikein onnistu sekään, jos ei sitten halua opiskeluasunnosta muuttaa pois: kyseisten asuntojen vuokranantajilla on kuitenkin tietty vaatimus opintosuoritusten kertymisestä per vuosi. Ja toisekseen, miten niitä töitä saisi ilman koulutusta, kun ei ole aiemminkaan saanut? Työkokemustakin on niin vähän, että ei kovin lupaavalta vaikuta. Ja siihen taas ei kannata tukeutua, että joku muu maksaa, vaikka Suomessa sosiaalihuoltolaki onkin.

Itsellä on edelleen sellainen fiilis, että etsin itseäni. Liian nopeasti joutui päättämään lukion jälkeen, ja vaikken heti jatkanutkaan opiskelua, en väliaikana kuitenkaan tullut sen viisammaksi siitä, onko tämä se oma alani. Tarvitsisin aikaa omissa oloissani poissa oravanpyörästä. Mutta ei tässä yhteiskunnassa vaan voi jäädä miettimään elämäänsä, kun täysi-ikäisenä on itse itsestään vastuussa. Ja joku tutkinto tai ammatti tässä pitäisi kuitenkin hommata, että edes jonkunnäköiset työnäkymät olisivat. Ja ilman työntekemistähän (yrittäminen, taiteilu jne. mukaan laskettuna) ei tässä maailmassa voi elää, kun muuten ei ole rahaa syömiseen, terveyteen, kattoon pään päällä ja muihin pakollisiin velvotteisiin.

Aloittajan kokemus, että hän on vain pieni ja surkea opiskelijanumero suuressa tietokannassa, on tuttu. Tämä on oikeastaan koko yliopistomaailmassa yleisesti ja kauan tunnettu ilmiö.

Teknillisessä Korkeakoulussa siihen puututtiin aikoinaan määrätietoisin menetelmin. Jokaiseen opiskelijanumeroon lisättiin tarkistuskirjain.

Tämän jälkeen yhdelläkään opiskelijalla ei ollut enää perustetta väittää, että häntä kohdeltiin pelkkänä numerona.