Hei kaikki, löysin tänne hakukoneella ja olen seurannut palstaa viikon verran. Haluaisin kysellä miten olette onnistuneet järjestämään tasapainoisen parisuhteen silloin kun toinen tarvitsee apua vammansa takia.
Mun ja avopuolisoni tarina on sellainen, että mieheni vammautui moottoripyörällä puoli vuotta sitten. Siinä halvautui kaikki vyötäröstä alaspäin ja sairaalassa meni seuraavat 3 kk melkein kokonaan. Nyt hän on ollut pari viikkoa kotona, mutta emme meinaa saada suhdetta heti toimimaan.
Alku oli vaikein. Mieheni ei halunnut ulkopuolista apua vaikka sitä kaupungilta tarjottiin. Minä olin se joka kysyi, mikä varmaan ärsytti häntä. Minä sitten autoin häntä sängystä, autoin vessaan ja milloin minnekin pyörätuolin kanssa. Aluksi jaksoin auttaa, mutta viikon päästä muuttunut elämämme ja vaatehuoneen täyttänyt vaippavuori alkoivat ärsyttää.
Mieheni ei suostu apua ottamaan vastaan, koska kokee sen nöyryyttäväksi. Minä saan nyt olle se hoitaja, ku ennen olin avopuoliso. Autan häntä aamulla ja töistä kotiin tultuani, illalla ja nukkumaan mennessä. Seksielämästä emme ole uskaltaneet vielä puhua.
Yritin suosutella häntä lähtemään mukaan sosiaaliterapeutille. Ei suostunut, joten menin yksin. Tämä sanoi, että meidän pitäisi erotella hoitosuhde ja parisuhde. Kaupungilta pitäisi siis ottaa vatsaan kotisairaanhoidon apu ainakin niin kauan kunnes/jos mieheni voi taas peseytyä ja muutenkin tulla toimeen omillaan. Kuntoutus on vasta alkanut, joten se ei tapahdu heti.
Onko neuvoja miten tällaisesta tilanteesta voi selvitä? Minä en halua jättää rakasta avomiestä vammautumisen takia, koska tunteet ovat olemassa edelleen, mutta en voi myöskään olla 24-tuntinen kotisairaanhoitaja.
Mun ja avopuolisoni tarina on sellainen, että mieheni vammautui moottoripyörällä puoli vuotta sitten. Siinä halvautui kaikki vyötäröstä alaspäin ja sairaalassa meni seuraavat 3 kk melkein kokonaan. Nyt hän on ollut pari viikkoa kotona, mutta emme meinaa saada suhdetta heti toimimaan.
Alku oli vaikein. Mieheni ei halunnut ulkopuolista apua vaikka sitä kaupungilta tarjottiin. Minä olin se joka kysyi, mikä varmaan ärsytti häntä. Minä sitten autoin häntä sängystä, autoin vessaan ja milloin minnekin pyörätuolin kanssa. Aluksi jaksoin auttaa, mutta viikon päästä muuttunut elämämme ja vaatehuoneen täyttänyt vaippavuori alkoivat ärsyttää.
Mieheni ei suostu apua ottamaan vastaan, koska kokee sen nöyryyttäväksi. Minä saan nyt olle se hoitaja, ku ennen olin avopuoliso. Autan häntä aamulla ja töistä kotiin tultuani, illalla ja nukkumaan mennessä. Seksielämästä emme ole uskaltaneet vielä puhua.
Yritin suosutella häntä lähtemään mukaan sosiaaliterapeutille. Ei suostunut, joten menin yksin. Tämä sanoi, että meidän pitäisi erotella hoitosuhde ja parisuhde. Kaupungilta pitäisi siis ottaa vatsaan kotisairaanhoidon apu ainakin niin kauan kunnes/jos mieheni voi taas peseytyä ja muutenkin tulla toimeen omillaan. Kuntoutus on vasta alkanut, joten se ei tapahdu heti.
Onko neuvoja miten tällaisesta tilanteesta voi selvitä? Minä en halua jättää rakasta avomiestä vammautumisen takia, koska tunteet ovat olemassa edelleen, mutta en voi myöskään olla 24-tuntinen kotisairaanhoitaja.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ulkopuolinen apu tulee varmasti ensin olemaan nöyryyttävää, onhan kyse niin henkilökohtaisista asioista, mutta siihen on totuttava ja siihen tottuu... aika on paras lääke ja yläkroppaa kuntouttamalla sopivilla apuvälineillä miehesi ei varmaan enään ajan kuluessa tarvitse ulkopuolista apua vaan pärjää yksin... Se on kova paikka takuulla hypätä terveestä vammautumiseen ja ajatuksen sulattaminen vie aikaa... Lähitulevaisuudesta selviätte Suomalaisella sisulla ja tahdonvoimalla...
Miehesi käy läpi elämänsä järkyttävintä kriisiä,hän on vielä varmasti aika sekaisin.Alkuaika on hemmetin raskasta sinulle ja hänelle,koita jaksaa.
Tilanne paranee pikkuhiljaa jatkuvasti.
Ehkä voisit kertoa hänelle että rakastat häntä yhä yhtä paljon kuin ennen vammautumista.Että haluat yhä olla hänen kanssaan ja tärkein:KOET YHÄ HÄNET MIEHENÄ YHTÄ LAILLA KUIN ENNEN!
Kerro myös että haluat olla hänelle nainen ja avopuoliso etkä avustaja.Kysy kummalta hänen olisi helpompi ottaa apua vastaan,mieheltä vai naiselta?
Avustajan miehesi tarvitsee ,ei hoitajaa (hoitaja on sitäpaitsi ikävä sana vammautuneelle)
Tee selväksi hänelle että hänen suuri avuntarpeensa on tilapäistä ja vähenee,ja että hän on vasta toipilas,ei hän jää pysyvästi "avuttomaksi"!
Itse valittu henk.koht avustaja olisi mukavampi vaihtoehto kuin vaihtuvat kotiavun tädit.Pistä miehesi ottamaan sellainen ja rakasta häntä!
Itsetunto on nollassa vammautumisen jälkeen,voit koittaa nostaa sitä rakastamalla.
Tilanne palautuu vielä melkein entisenlaiseksi,varmasti!
Kun kädet toimii pystyy tekemään ihan mitä vain :)
Tsemppiä!
Tilanne on silleen hyvä, että lääkäritkin ovat vakuuttaneet uskovansa kuntoutuksen auttavan. Ja hänellä on kova taistelutahto. En tiedä peitteleekö hän vielä tai ei ole itsellekään myöntänyt tilannettaan, mutta mitään pahaa masennusta, itsetuhoisuutta tai muuta ei ole ollut.
Ja koska hän uskoo avuntarpeen olevan väliaikainen, ei juuri siksi haluakaan kovin ulkopuolista apua.
Minä taas olen yrittänyt sanoa, että ei sen avun tarvitse ikuista olla ja sitten voisimme keskittyä kahdestaan mukavaan yhdessäoloon. Nyt meidän ajasta iso osa menee siihen, että minä, pienikokoisena naisena, yritän auttaa isokokoista miestä, ja siitä jo syntyy riitaa. En osaa kuitenkaan tehdä oikein.
Kiitos kaikille vinkeistä!
juuri se yksi syy(=> siis esim. tämä " Aluksi jaksoin auttaa, mutta viikon päästä muuttunut elämämme ja vaatehuoneen täyttänyt vaippavuori alkoivat ärsyttää.) eli siis pelko että joutuu auttamaan toista ihmistä minkä takia nk. normaalit ihmiset olivatpa sitten miehiä tai etenkin naisia eivät uskalla tai peräti kieltäytyvät kokonaan tutustumasta liikuntarajoitteeseen ihmiseen sen pelossa että joutuisivat ehkä hieman myöhemmin auttelemaan.
Tuo nyt ollut liian kovasti sanottu. Kysehän on hänelle kovasta elämän muutoksesta, tottakai siinä eri ajatukset ja huolet risteilevät kenellä tahansa ennenkuin elämä asettuu.
Enkä ole huomannut erityisesti naisten karttavan vammaisia, päinvastoin.
Kertomasi tilanne on hankala... tosin se on ihmisen iäsä aika tuore juttu joten kaikki on vielä mahdollista, löydätte uuden rytmin elämmän.
Minä en voi oikeastaan antaa mitään kokoemus pohjasista vinkkiä, mutta voin kertoa pari asiaa jotka olen huomannut; auttamisesta ja avuntarvitsemisesta.
Minusta on joskus tuntunut aika ärsyttävältä että apua tarjotaan semmoisiin asioihin jotka on niinku aika simmpeleitä juttuja ja sitten kun tarvitsisi todella apua nii sitä ei meinaa saada.
Eli aina avun vastaanottaminen ei ole helppoa koska se tuntuu holhoamiselta ja sitten kun itse on huomannut että ei pysyty jotakin asiaa tekemään niin kaskummaa ei kukaan kerkeäkään auttamaan.
No sitten pieni kommentti teidän tilanteeseen.
Toivottavasti miehsi ylpeys pakottaa hänet kuntouttamaan itseään mahdollisimman pitkälle, sillä sinun ei missään nimessä pidä alkaa "paapomaan" häntä muuten teet karhun-palveluksen molemmille.
Mutta rakastaa häntä kannattaa, oikeestihan siitä pitää kaikki vaikka ei aina kehtaakaan sitä näyttää.
Yritä saada ulkopuolinen apu järjestettyä pian, ennen kuin teitä on siellä kaksi jotka tarvitsee apua. Yksin et jaksa kauaa eikä sinun tarvitsekaan jaksaa. Lukekaa miehesi kanssa yhdessä näitä vastauksia, hän varmaan kyllä ymmärtää asian sinunkin kannaltasi. Sinä olet puoliso, hoitajat pitäisi olla erikseen.
Paljon voimia teille molemmille!
Hyvä umpikujassa oleva!
Onneksi olkoon koska te rakastatte toisianne niin myötä- kuin VASTAmäessäkin, kuinkahan paljon sitä erotaan kun tulee vaikeuksia suhteessa. eli helpppoahan se on rakastaa kun on myötämäkeä, mutta sitten kun tulee vaikeita aikoja, oon kysytään.
Nyt asiaan, Minä seurustelen tällä hetkellä pyörätuolissa olevan noin 25.vuotiaan naisen kanssa. Tiedän sen kuinka hankalaa on se on pitemmän päälle kun pitää auttaa sängystä ja vessatus, yms. Mutta se kotisairaan hoidon avun tarkoituksena minun mielestä on,se että puoliso saa/täytyy välillä hengähtää,koska kukaan ei jaksa omien voimiensa enempää auttaa, ja toivon paranemista ja jaksamista. mutta se kysyy aikaa ja kärsivällisyyttä. ja Eri toten uskoa paremmasta huomisesta
T: palyboy76
P.S. Jos tarvii ulkopuolista apua se, ei ole nöýryytystä.
Jätä mies. Mitä pikemmin sen parempi koska ennen pitkää tulet hänet jättämään kuitenkin.
Sanoo heli täydellinen, jolle ei koskaan tapahdu mitään... Mutta niinhän se on että puoliso on kuin auto, jos siihen tulee ruostetta se pistetään kiertoon... niin joillakin näemmä elämänkatsomus menee... ! Täydellistä elämää sulle, mä säälin sua...
vasta "viisas" ihminen mielipiteensä julki toi.Toivoisitkos itsellesi käyvän noin ja että joku sinut jättäisi sen takia?..Nii-in et varmaan.
En aio jättää miestäni. Me välitämme edelleen toisistamme, tämä on ollut vain vastoinkäyminen, josta olemme pääsemässä yli.
Kerron vain sen verran, että mieheni on suostunut ottamaan vastaan kotiapua kaupungilta ja tilanteemme on kääntynyt parempaan päin. Mikä parasta, myös hänen kuntoutuksensa edistyy, liikkuminen paranee kokoajan.
Kiitos kaikille tsempistä!
...vaikuta asiaan mitenkään mutta kun tykkään vähän salapoliisikirjoita, niin mieleni on hiukan utelas.
Haluaisinkin kysyä sinulta, harrastiko miehesi moottoripyöräilyä esim. jääspeedwaytä, tai maasto-motoripyöräilyä ns. enduroa.
vai tapahtuiko onnettomuus jossakin etelä-euroopassa.
kiinnostuin tästä siksi että, suomessa 6 kk sitten ei ollut oikeen otolliset moottoripyöräkelit.
Paitsi edellämainitulille alan harrastajille?
Jos se nyt asiaan mitenkään liittyy, niin hän harrasti moottoripyöräilyä sekä kaduilla että harjoitteluradoilla talvisin. En tiedä tarkemmin millainen rata se oli. Se harrastus lienee kuitenkin menneisyyttä ikuisesti.
Hei, minullakin on mies joka tarvitsee apua.
Ei hänkään nyt ilostunut, kun apu tuli ulkopuolelta, mutta tottui asiaan pian.
Minä pyysin kotiapua ihan reilusti espoon
kotiaputoimistosta. Sieltä sitten tulivat ja kartoittivat tilanteen ja hyvin on hoitunut.
Apua saadaan sen mukaan kuin on tarve. Auttajat on olleet aivan ihania ja kaikki sujuu paremmin
kun näin itsekin jaksan paremmin. Ota kaikki apu
mitä saat vastaat. Kyllä se kannattaa.