Murhat unissani

Minua ihmetyttää unet, joita olen nähnyt joitakin kertoja. Ne ovat hyvin todentuntuisia, ja joskus muistan unessa edellisen unen. Kuitenkin uni kulkee aina niin, että tapan tai murhaan jonkun itselleni tuntemattoman henkilön ja sitten piilotan ruumiin huolellisesti tai suunnitelmallisesti, etten vaan jäisi teostani kiinni, mutta omatunto ei anna rauhaa. En unessa jää kiinni teostani, vaikka ruumiit löytyisivätkin. Mistä tällaiset unet kumpuavat?
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Murhat kertovat, että haluat tappaa jonkin tunteen tai ajatuksen. Koska tunnet huonoa omaatuntoa, kyse kai "kielletyista" tunteista, tai sitten tunteista joita sinun ei pitäisi haudata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


outo uneksija kirjoitti:

Minua ihmetyttää unet, joita olen nähnyt joitakin kertoja. Ne ovat hyvin todentuntuisia, ja joskus muistan unessa edellisen unen. Kuitenkin uni kulkee aina niin, että tapan tai murhaan jonkun itselleni tuntemattoman henkilön ja sitten piilotan ruumiin huolellisesti tai suunnitelmallisesti, etten vaan jäisi teostani kiinni, mutta omatunto ei anna rauhaa. En unessa jää kiinni teostani, vaikka ruumiit löytyisivätkin. Mistä tällaiset unet kumpuavat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu