Oudot ajatukset/"unet" puolinukuksissa?

Onko kukaan muu törmännyt sellaiseen ilmiöön, että unen ja valveen rajamailla näkee ns. Unia? Eli alunperin joku ihan selvä ajatus muuttuu oudoksi (tai siis unenmaiseksi), mutta tila on sellainen, että siitä pystyy havahtumaan ja heräämään. Entä sellaista, että ajattelee jotain ennen nukahtamista ja yhtäkkiä koko mieli vaan tyhjenee ja siihenkin havahtuu?
51780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joskun näen näitä. Olen käynyt jo unessa totean: näitä aiheita ei ole päivätajunnan aikana. On ne mielenkiintoisia univälähdyksiä.

Äänestä

Itsellä vastaavanlaisia kokemuksia. Ennen nukahtamista tulee ajatus joka on hyvin sekava, nopeudeltaan jotain mihin ei valveilla ikinä pystyisi.

Se on myös erittäin voimakas ja tuntuu tapahtuvan silmän räpäytyksen aikana. Muisti jälkeä siitä ei juurikaan jää, joku satunnainen asia joskus.

Kuin pikakelattu filmi.

Äänestä

minulla on myös ollut tälläisia kokemuksia. ajatus unen aikana ajatus todella luistaa kamalan nopeasti, havahtuessaan ajattelee 'mitä ajatttelin äsken, se oli jotain todella viisasta ja järkevää.' mutta mukavia kokemuksia.

Äänestä

Olen myös parhaani mukaan yrittänyt tutustua ilmiöön paremmin, harmikseni en vain muista juuri mitään.

Mutta siitä olen varma ettei se tapahdu nukkuessa koska olen kokenut vastaavaa väsyneenä jalkeilla, siitä seuraa minulle pyörrytystä/huimausta.

Äänestä

mulla todella sairaita ja pelottavia ajatuksia silmät sulkiessa? Loppuu ainoostaa avaamalla silmät. Ollu ny joka yö? mitä helvettiä, :O pelottaa sulkee silmät, ja nopeesti joo kulkeee. ihme välähdyksii

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Outoa? kirjoitti:

Onko kukaan muu törmännyt sellaiseen ilmiöön, että unen ja valveen rajamailla näkee ns. Unia? Eli alunperin joku ihan selvä ajatus muuttuu oudoksi (tai siis unenmaiseksi), mutta tila on sellainen, että siitä pystyy havahtumaan ja heräämään. Entä sellaista, että ajattelee jotain ennen nukahtamista ja yhtäkkiä koko mieli vaan tyhjenee ja siihenkin havahtuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu