Imukudossyöpä?

sympthoms

Olen 23-vuotias mies. Ensimmäiset oireeni alkoivat kun minulle tuli hengitysvaikeuksia viime syyskuussa. Oire on vähän samanlainen kuin olisi kokoajan pienessä flunssassa hengittelisi tai urheilisi kipeenä. No sairastan astmaa ja lääkärit laittoivat kaiken astman piikkiin. Jopa lääke astma lääke vaihettiin ja annoksia lisätiltiin ym..., mutta mikään ei ole vieläkään auttanut näihin hengitysvaikeuksiini. Samaan aikaan noin lokakuun alussa löysin soliskuopastani suurentuneen imusolmukkeen. Imusolmuke ei ole kasvanut yhtään, eikä pienentynytkään ja on sillein irtonainen eli liikkuu ihon alla.

Koko tämän ajan on tosiaan tuntunut tollaista pientä keuhkoputkentulehdusta ja olen sen kanssa aivan harmissani ollut.

Nyt on myös tän viikon aikana ollut pientä lämpöilyä noin 37,1 - 37,3. Eilen yhtäkkiä vasemman käteni kyynärpää meni kosketusaraksi. Illemmalla turposi ja yöllä oli jo niin kipeä ettei pystynyt nukkumaan. No ei muuta ku aamulla polille ja lääkäri totesi bursiitin (limapussi tulehdus). Poisti nesteet ja iski tulehduskipulääke kuurin. Kyynär taipeesta oli myös noin 5 cm etäisyydellä semmoinen patti samanlainen kuin soliskuopassani ja lääkäri sanoikin, että taitaa olla ärtyny imusolmuke ( suurentunu).

Voisiko tämä olla Hodgkinin tautia? Minulla on ollut aina jonkinlaisia ongelmia noiden imusolmukkeideni kanssa. Muistan mm. kun jouduin KYS:siin näyttämään jollekin erikoislääkärille n. 15 ikäisenä leuan alle muodostunut suurentunutta imusolmuketta. Näytti siltä kuin olisi ollut 2 aatamin omenaa. Lääkäri ei ottanut edes koepalaa ja ajan kuluessa solmuke kummiskin pieneni.

Nyt keskiviikkona olen menossa ultraäänikuvauksiin jossa katsovat tuota soliskuopassa olevaa suurentunutta imusolmuketta. Näkyykö ultrassa jos siinä olisi syöpää? Pitäisikö minun pyytää jonkinlaisia lisätutkimuksia?

Tähän mennessä otettu useita verikokeita ja keuhkokuvia ja kaikki on niissä ollut OK. Eli siis verikokeilla tarkoitan tulehdusarvoja, leukosyyttejä ym...

5

914

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikimi

      hei olen itsekin pelännyt imusolmukesyöpää ja minulle röntgenlääkäri sanoi että ultraäänessä näkee onko imusolmuke normaali. Jos olet hoikka voi imusolmukkeet tuntua tavallista paremmin ja minun järkeni sanoisi että kädessä oleva patti johtuu siitä kipeästä kädestä. Sairaana ollessa on normaalia että ne kasvavat.
      Mutta siis röntgenlääkäri sanoi minulle että normaalissa imusolmukkeessa on rasvainensisus ja ultraäänellä nähdään onko se imusolmuke minkä kokoinen ja mitä sen sisällä on. Jos taas solmuke näyttää oudolta otetaan siitä neulalla näyte, mutta normaalista ei siis tarvitse ottaa. Luulisi että keuhkokuvissa olisi jo näkynyt jos siellä olisi suurentuneita imusolmukkeita, mutta huoli pois uskon että lääkärit kyllä kertoisivat jos olisi aihetta huolestua.

      • sympthoms

        oletko minkä ikäinen? Tekstistä päätellen ilmeisesti nainen? Mitkäs sun oireesi olivat?


      • Mikimi
        sympthoms kirjoitti:

        oletko minkä ikäinen? Tekstistä päätellen ilmeisesti nainen? Mitkäs sun oireesi olivat?

        olen 28v nainen. Oireenani oli vaan patti leuan alla. Löysin sen 1,5v sitten (voi olla että se on ollu sielä aina) ultrattiiin ja oli normaali ja ei edes mitenkään iso, mutta minusta se vaan tuntui siltä. Vieläkin se siellä on mutta ei lääkärin mukaan tarvitse uudelleen ultrata joillakin en vaan tuntuvat ja jäävät isoksi.
        Hyvä nyt että pääset ultraan toivottavasti oireesi johtuvat vaan astmasta, jotenkin niin luulisi. Tulehan kertomaan sitten mitä sanottiin, onnea matkaan:)


    • Lääkäriin.

      Isoäitini imusolmukesyöpä oireili ensin useita viikkoja kestävällä flunssalla ja flunssaisella ololla. Sitten tuli kovat hengenahdistukset. Sitten tauti jo todettiinkin.

      • pelokas

        miten syöpä löytyi ja minkäikäinen isoäitisi oli?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      177
      4313
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      72
      4180
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      58
      2318
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      58
      2271
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2174
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      53
      1836
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      28
      1477
    8. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      110
      1298
    9. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      115
      1233
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1159
    Aihe