Olen tyttö ja käyn kahdeksatta luokkaa. Ongelmani on ujous. Vihaan sitä. Viihdyn ihmisten seurassa melko hyvin. Minulla ei kuitenkaan ole paljon kavereita. Siis on kaksi todella hyvää ystävää ja olen tyytyväinen, että minulla on edes heidät. Heidän kanssaan voin olla rento, samoin perheeni kanssa. Ystäväni eivät kuitenkaan käy samaa koulua kanssani. Se on ongelma, sillä minulla ei oikein ole kavereita koulussa. Aina, jos joku tulee ja yrittää jutella, minä en saa juttua aikaiseksi. Tai saisin, mutta en uskalla puhua paljon ja ääneni muuttuu jotenkin omituiseksi, jollain tavalla jäykäksi. Huomaan eron todella hyvin. Sitten kun ihmiset huomaavat etten olekaan niin hyvää seuraa, he jättävät minut ja ryntäävät oman vanhan porukkansa luokse. Jos minuun tutustuisi paremmin, rentoutuisin ja saisin puheenaiheita vaikka tyhjästä. Haluaisin mennä juttelemaan luokkalaisilleni, mutta en vain uskalla.
Lisäksi, meillä on ollut nyt muutaman kerran koulun liikuntatunneilla paritanssia. Suurin osa pojista ei todellakaan haluaisi tanssia kanssani ja he näyttävät sen _erittäin_ selvästi. Aina, kun joudun jonkun sellaisen pojan pariksi, muut pojat hihittelevät. Tiedän, että he puhuvat selkäni takana minusta jotain. Sillä onneksi en jaksa vaivata päätäni, mutta se, että he nätyttävät inhonsa päin naamaa, tuntuu pahalta. Se latistaa itsetuntoni aivan alas.
Pääpointti kuitenkin oli se, että haluan ujoudesta eroon, tai edes vähän lieventää sitä.
Antakaa ihanat ihmiset jotain hyviä vinkkejä, joilla pääsisin eroon ujoudesta ja uskaltaisin mennä juttelemaan muille!
Miten pääsisin eroon ujoudesta?
6
273
Vastaukset
- ujohissukka
Tiedän täsmälleen tuon tunteen jota käyt läpi! Oon aikalailla kokenut samaa. Paitsi ettei mulla ollut yhtäkään kunnon kaveria koko yläaste aikana. Mua niinkuin syrjittiin koska olin niin hiljainen ja kaikinpuolin "outo". Tämä alkoi jo ala-asteelta.
Ihan kuin tähän päivään mennessä olisin jotenkin muuttunut, en ole. Olen vieläkin ujo ja hiljainen. Ja tämän hylätyksi joutumisen myötä mulle on tullut ongelmia sosiaalisista tilanteista, minun on todella vaikea tavata uusia ihmisiä... - hyväksy ujous
Kuulostaa tutulta omasta lapsuudestani tuo, että kukaan ei halunnut koskaan olla minun pari missään paritöissä tai ryhmätöissä ja olin kiusattu. Se ei vaan riitä, että näyttää ihan normaalilta ja pukeutuu kuin muut eikä mitään ulkonaista vikaa ole, jos on niin ujo ja kiltti ettei osaa olla isoissa ryhmissä sosiaalisesti aktiivinen. Se ei vain ollut mulle luontaista eikä ole vieläkään eikä tule koskaan olemaankaan. Mullakin oli itsetunto alhaalla ja sittenkin kun joku yksittäinen ystävällinen tuli jopa juttelemaan hyväntahtoisesti niin aloin jo itse olemaan niin epäileväinen etten pystynyt enää luottamaan etteikö tämäkin olisi vain jokin julma pila minun kustannuksellani. Ja siksi menin lukkoon enkä edes halunnut olla rento ja ystävällinen, koska en enää luottanut kehenkään ja vetäydyin kokonaan syrjään.
Mutta ennen kuin sulla menee tuohon pisteeseen ja pahemmaksi niin... Ehkä sun kannattaisi keskittyä toisiin ujoihin ja jutella vain yhdelle ihmiselle kerrallaan. Katsot jonkun jota sun on helpompi lähestyä, joku mukavan oloinen ja rauhallinen joka ei koskaan kiusaa ketään, ja kysyt jotain kouluun liittyvää. Älä vaikuta liian epätoivoiselta, mutta älä myöskään liian kylmältä ja etäiseltä. Ole vain ystävällinen, mutta älä liian takertuva. Ujona helposti antaa liian kovankin vaikutelman kun yrittää vain suojella itseään mokaamiselta. Hae juttelussa jotain yhteisiä puheenaiheita kuten esimerkiksi jos ette vaikka kummatkaan tykkää tietystä aineesta tai opettajasta niin siitä saa hyvän ja rennon yhteisen puheenaiheen. Kun olet muutaman kerran jutellut henkilön kanssa niin sitten on helpompi vaikka pyytää että mentäiskö koulun jälkeen vaikka jonnekki mäkkiin tai vastaavaan.
Ei kannata odottaa itseltään liikaa, että yhtäkkiä muuttuisit jotenkin tosi rohkeaksi ja suosituksi, vaan anna itsellesi aikaa ja ota pieniä askelia kerrallaan. Ujous ei katoa kokonaan, mutta voit oppia olemaan enemmän oma itsesi, myös ujona, niin ettei pelko rajoita sinua. Ujouteen voi liittyä myös se ettet aidosti pidä itsestäsi ja siksi itsetunto on alhainen, joten opettele kehittämään itsetuntoasi. Panosta myös niihin harvoihin hyviin ystäviin mitä sinulla jo on.
Pojista sen verran että he tulevat kehityksessä tyttöjä jäljessä ja juuri sinun iässäsi heillä voi alkaa murrosikä. Siksi he voivat salaa jännittää tuollaisia parijuttuja tyttöjen kanssa ja tuntevat paljon epävarmuutta. Se ei välttämättä näy ulkoisen esiintymisen alta. Siksi he myös käyttäytyvät ilkeästi sinua kohtaan, koska heidän oma itsetuntonsa on alhaalla ja kaveriporukasta haetaan tukea mollaamalla helppoja kiusaamisen kohteita. Poikien kiusaamistyyli on suora ja he täräyttävät ilkeydet päin naamaa kun taas tytöt kiusaa enemmän selän takana juonitellen ja manipuloiden. Voit lohduttautua sillä, että muutaman vuoden kuluttua pääset antamaan pakkeja näille samoille pojille kun he kiinnostuvat sinusta jossain baarissa. - Ujo_Tyttö
Kiitos paljon ihanasta viestistä :) Voisin kyllä yrittää mennä juttelemaan jollekin kivanoloiselle tyypille, jos vaikka saisin sitten siitä edes pientä kaveruutta aikaiseksi. Siitä itsetunnon kehittämisestä; olisiko jotain hyviä keinoja kehittää itsetuntoa? Haluaisin kyllä sitä nostaa edes jonkin verran, ettei se ihan pohjamudissa ryömisi (:
- hyväksy ujous
Lue nämä linkit läpi niin saat vinkkejä itsetunnon kehittämiseen:
http://www.fit.fi/elamanhallinta/10-tapaa-saada-parempi-itsetunto/1731
http://www.mll.fi/nuortennetti/mielenterveys/hyva-mina/kohota-itsetuntoa/
http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/tunteet/itsetunto/voiko_itsetuntoa_kehittaa/
Voit myös suunnata lähimpään isoon kirjastoon psykologian tai elämänhallinta kategorian hyllylle ja valita runsaasta valikoimasta itsetunnon kehittämiseen tähtäävät oppaat.
- Tuppisuinen
Apua oot aivan samanlainen kuin minä! Tiedän todellakin mitä tarkotat tuolla että "ääni muuttuu jäykäksi". Itsekin olen kahdeksalla luokalla ja on 2 bff:ää jotka asuvat eri paikkakunnilla. Muutin tähän nykyiseen kouluuni nyt kun aloitin kahdeksannen luokan ja ajattelin että nyt yrittäisin muuttua sosiaaliseksi mutta en vain millään pysty. Osittain voi johtua siitä kun tapasin täällä todella hyvän ystävän joka on myös ujo ja olemme keskenämme jutelleet ujoudesta ja puheliaisuudesta yms. joten olemme tavallaan hyväksyneet ujoutemme emmekä "viitsi" tehdä sille mitään.
Seiskalla olin yhtä ujo kuin mitä nytkin, mutta kahdeksannen luokan alussa kun tulin uuteen kouluun, alkupäivinä olin ihan normaali puhelias enkä pelännyt uutta kouluani niinkään paljoa. Mutta nyt olen taas päätynyt lähtöpisteeseen, sekä nykyään pelkään tulla kouluun, vaikka ihmiset ovatkin täällä kilttejä, mutta pelkään kaikkia tilanteita joissa joutuisin olemaan äänessä. Yleensä kun luokassa joudun vastaamaan johonkin kysymykseen tai lukemaan jotakin, niin huomaan juuri sen, että ääni muuttuu jäykäksi ja alan lukemaan tekstiä nopeasti, enkä itsekään meinaa saada mutisemisestani selvää. Enkun ope on jo pari kertaa siitä huomauttanutkin että voisin luke selkeämmin ja kuuluvammalla äänellä. Senpä takia olen saanut nelosia tai vitosia tuntiaktiivisuudestani kun en viittaile nimenomaan siksi etten joutuisi olemaan äänessä ja muiden huomionkohteena.
Olen kuitenkin saanut täältä pari hyvää ystävää joiden kanssa osaan nyt olla rento ja leppoisa, mutta sitten joidenkin muiden kanssa pelkään olla. Ehkä ajattelen että ne muut ihmiset ovat sellaisia ylimielisiä ja juuri siksi en haluaisi heille juttelevan, koska luulen että he pitävät minua jollain tapaa outona. Kotitaloudessakaan en tee mitään asioita, koska en uskalla mennä puhumaan samassa ryhmässä oleville. Joskus on sellaisiakin päiviä, jolloin en puhu muille ihmisille kuin sille hyvälle ujolle ystävälleni, koska olemme aina toistemme seurassa, kun emme muidenkaan kanssa uskalla mennä.- Ujo_tyttö
Meidän koulussa ei vaikuttaisi edes olevan muita samanlaisia kuin minä :(. On täällä kyllä ihan mukavia ihmisiä, mutta en vaan uskalla mennä juttelemaan, varsinkin kun he ovat yhdessä isossa porukassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768