Syy yksinäisyyteeni

Tajusin, etten ole epäonnistunut tämänhetkisenä ihmisenä, vaan suurin syy yksinäisyyteeni on se kun olin lapsena/nuorena niin hiljainen jne. Nyt sitten amk:sta valmistuneena taas suurin osa kavereista on muuttanut muualle. Voi kun voisi vaan aloittaa elämän uudestaan kehittyneenä! Aikuisena on nimittäin sitten vaikea saada uusia kavereita jo senkin takia, kun lapsuudenkavereita ei ole.
10634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miten olenkin voinut sössiä elämäni tähän kuntoon ettei ole mitään kunnon kaveripiiriä??? Hävettää.

Äänestä

Sanot että "voi kun voisi vaan aloittaa elämän uudestaan," mutta oletko ajatellut että kun olet vanhempi, muistat tätä hetkeä ja sanot ihan samaa juttua? Ehkä pitäisi katsoa eteenpäin vähän enemmän, ja varmistaa ettet katua mitä meinaat tehdä nyt!

"Live as if you were living for the second time and had acted as wrongly the first time as you are about to act now."

Äänestä

Kavereiden kauttahan niihin uusiin kamuihin tutustuu, ja jos ei ole kavereita, on vaikea päästä muiden kaveripiireihin sisälle. Aikuisena ei kumminkaan voi enää saada samanlaisia kavereita, kuin mitä lapsena oli. Kakruna tosiaan oltiin kavereita, aikuisena ollaan lähinnä tuttuja, joiden kanssa ollaan tekemisissä vain silloin, kun perhe sallii.

Perseestähän tämä on. Ainut elämisen arvoinen aika on lopulta lapsuus, olettaen, että asiat ovat suht. kunnossa. Itse koin suurimmat järkytykseni juuri lapsena, alkoholistien takia, mutta silti voin sanoa, että lapsuus oli oman elämäni kulta-aikaa. Sitä sai sentään hitonmoisia kiksejä jo pelkästään sarjakuvia lukemalla. Pystyi elämään hetkessä, ja ylipäätään elämään. Nykyään sitä ei pahemmin enää innosta rymytä hiekkalaatikolla, eikä mielikuvituskamuista saa enää mitään irti. Hetkestä ei enää nauti. Tulevaisuuden funtsiminen ahdistaa. Menneisyyden muisteleminen saa kaipaamaan. Kaipaustahan tämä koko elämäni muutenkin on ollut. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän ahdistus rupeaa tuntumaan, kun tajuaa, että mahdollisuudet kaikkeen menee iän myötä ja nuoruus on jo takanapäin. En haluaisi nähdä sitä päivää, kun ainoastaan halut ja polte ovat jäljellä, ja mahdollisuuden rippeetkin menneet. Olen jo nyt liian vanha ollakseni se, mitä olen. Kaikki on alusta asti ollut turhaa tähtiin kurottelemista, vaikka muiden ei ole edes tarvinnut kurotella, vaan tähdet ovat tippuneet heidän eteensä.

Niinpä, etsinkö jotain, mitä en koskaan löydä? En voi koskaan enää nauttia sellaisista kaveruussuhteista, kuin mitä lapsuudessani oli, se on varmaa. Enkä usko koskaan enää saavani elää. Kaikki meni, ennenkuin kerkesi alkaakaan. Reilu peli, kiitti vitusti.

http://www.youtube.com/watch?v=CBfQd3NGFh8

Äänestä

En ehkä ihan täysin allekirjoita tuota. ainakaan siltä osin että elämä olisi jotenkin menetetty. Itsestä on paljon kiinni mistä ja miten ystäviä saa. Työmaailma on yksi mistä voi löytyä ystäviä ja ehkä erityisesti suosittelen harrastuksia, siellä ainakin tapaa ihmisiä joilla on samoja kiinnostuksen kohteita, ja niistä on aina helppoa puhua. Ei sinne kannata väkisin niitä ystäviä mennä hankkimaan, mutta silleen avoimin mielin. Ja ainahan voi vähän vaihtaa harrastusta sen mukaan kun kiinnostusta on tai millaiset piirit kyseisessä harrastuksessa liikkuu.

Äänestä
  • Taas näitä...suosittelen harrastuksia. Harrastuksiin tulee porukkaa kavereidensa kanssa, jos ei ole kavereita sinne mennään yksin ja ollaan edelleen yksin, kun kavereiden kanssa tulevat puhelevat keskenään. Olen kokeillut.

    No onneksi on koira, voipahan tuolla muiden koirallisten kanssa jutella, että saa edes hyvänpäivän tuttuja.

    Äänestä

Olen muuttanut uudelle paikkakunnalle useaan otteeseen elämäni aikana, ja joutunut aloittamaan alusta, etsimään uusia ystäviä ja piirejä, kun edelliset ovat matkan päässä. Toki olen vanhoihin ystäviin pitänyt yhteyttä puhelimitse ja muiden kanavien kautta, vaikka harvoin päästään näkemään. Omasta mielestäni parhaat keinot tutustua ihmisiin ovat juurikin koulu, työpaikka tai harrastukset. Erityisesti viimeeksimainitun kautta löytää samanhenkisiä ihmisiä, ja keskusteluakin on helpompi avata kun on jo jotain "yhteistä".

Parasta mitä voit tehdä myötävaikuttaaksesi uusien kaverien saamiseksi, on pitää positiivista ja ennakkoluulotonta asennetta yllä. Jos olet ujo, kannattaa hakeutua jonkun todella sosiaalisen ihmisen lähettyville - sellaisella ihmisellä on todennäköisesti laaja tuttavapiiri, josta voit löytää itsellesikin mieluisaa seuraa. Eikä tarvitse miettiä päätään puhki, että mistä sitä puhuisi, kun joku muu toimii jo jäänmurtajana ja johdattelee keskustelua.

Jos omat sosiaaliset taidot ovat päässeet keräämään runsaan ruostekuorrutuksen, niitä voi yrittää huoltaa vaikka menemällä kirjaston lehtisaliin, ja vaihtamaan pari sanaa päivän uutisaiheista jonkun helposti lähestyttävän näköisen, esimerkiksi vanhuksen kanssa. Molemmille hyvä mieli. Puistossa istuvat mummot ovat kanssa (ainankin oman kokemukseni mukaan) kovia alkamaan juttuun, jos uskaltaa istahtaa viereen. :)

https://www.youtube.com/watch?v=EhA_SMOhQ2k

Äänestä

Ihminen on elämässään yksin, aina.
Elämässä käy kuitenkin ihmisiä ohimennen ja näistä sanotaan ystäviksi.
Itse kaipaan toisinaan toisen ihmisen lämpöä. Halausta yms.

Äänestä

Haudassa ollaan yksin.

Äänestä

Tuo on tota että parhaat kaverit oli silloin penskana, ne oli jotain niin hienoja aikoja että koskaan niitä ei voi saada takaisin.

Silloin ei ollut niin tietoinen itsestä, ilmeiseti ego oli olematon, osasi elää siinä hetkessä spontaanisti nauttien. Ei elänyt menneessä eikä tulevaisuudessa, elämä oli rikasta juuri sinä hetkenä.

Ehkäpä siksi lapsuudesta onkin lähes kaikki mieliinpainuvimmat muistot.
Mitä vanhemmaksi sitä käy niin sitä vähemmän elää tässä hetkessä, elää jossain mielikuvitusmaailmassa eikä muistijälkiä jää.

Mutta sellaista se vain elämä on, tuntuu että mitä egoistisempi ihminen on niin sitä onnettomapi loppupeleissä.
Saavutetut urat, omaisuus eikä hankitut krääsät eivät näytä onnea tuovan, lämmittävät vain hetken.

Äänestä

Olen tullut liki 40 vuoden ikään mennessä siihen tulokseen että se ei onnistu jollei lapsena ole ollut kavereita enää ikinä. Minusta ainakin puuttuu se jokin osa millä muut hankkivat ystäviä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pirkka88 kirjoitti:

Tajusin, etten ole epäonnistunut tämänhetkisenä ihmisenä, vaan suurin syy yksinäisyyteeni on se kun olin lapsena/nuorena niin hiljainen jne. Nyt sitten amk:sta valmistuneena taas suurin osa kavereista on muuttanut muualle. Voi kun voisi vaan aloittaa elämän uudestaan kehittyneenä! Aikuisena on nimittäin sitten vaikea saada uusia kavereita jo senkin takia, kun lapsuudenkavereita ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu