Mistä lähden hakemaan apua?

Olen 22 -vuotias nainen. Olen jo pitkään vahvasti epäillyt että minulla olisi aspergerin piirteitä. Lapsuuteni oli minulle täyttä helvettiä. Kärsin sosiaalisten taitojen puuttumisesta. Olin 6-vuotias kun ensimmäisen kerran puhuin tuntemattomille ihmisille. Siis muille kuin perheenjäsenille. Ala-asteella jouduin heti koulukiusatuksi. Mikä oli sinänsä vähän huvittavaa, niin en silloin pitänyt itseäni millään lailla "uhrina". Ajattelin vain että se oli muiden oppilaiden normaalia käyttäytymistä minua kohtaan. Muutamien vuosien kuluttua aloin vasta ymmärtämään ja kärsin niistä vielä edelleen vaikka aikaa on kulunut. Toisiin ihmisiin luottaminen on todella vaikeaa. Ajattelen aina ensimmäisenä että joku ihminen haluaa minulle jotain pahaa. Kun joku asia sanotaan kierrellen ja kaarrellen. En ymmärrä miksei ihmiset voi puhua asioista suoraan ja niiden oikeilla nimillä! Se on niin väsyttävää olla koko ajan valmiina puolustamaan itseään. Vaikkei siihen aihetta aina edes olisi.
Ammattikoulu vuoteni olivat vähän rauhallisempaa aikaa. Olen siis saanut luettua itselleni ammatin ja tällä hetkellä minulla on vakituinen työ. Helppo tämä matka tähän pisteeseen ei ole ollut mutta omasta mielestäni olen pärjännyt tosi hienosti.
Mutta nyt sitten tämä asia on alkanut vaivaamaan minua todella paljon. Vaikka soisaaliset taitoni ovat iän myötä karttuneet. Työni puolesta olen ihmisten kanssa tekemississä. Työyhteisöni on suuri ja muutamista työkavereista tullut tosi läheisiä. Mutta työelämän ulkopuolella ei juurikaan mitään muuta sosiaalista elämää ole. Hermoni on alkanut olemaan viime aikoina kireällä. Hermostun esim. tietynlaisista äänisä. Jos olen työparina on ollut sellainen ihminen jolla on hyvin nopea puheen tempo ja muutenkin hyvin ns. energinen persoona, olen todella väsynyt loppupäivän. Minulla menee hirveästi energiaa siihen että yritän pysyä jonkun ihmisen ajatuksen kulun perässä. Koen itse olevani hyvin hidas ajattelija ja haluan että asiat tehdään jotenkin järjestelmällisesti. Kadulla en voi kävellä ilman että kuuntelen musiikkia korvanapeista koska esim. mopojen äänet saavat minut hermostumaan. Jos menen kauppaan ja siellä on parkuva vauva niin ensimmäinen ajatus on että haluan ulos täältä.
En tiedä olenko hullu vai mikä minua vaivaa. Tämän asian kanssa on käyty elämää tähän asti läpi mutta nyt tuntuu että voimat alkavat loppua.
En ala tässä kaikkia yksityiskohtia, äänipelkojani, pakkomielteitäni ym. oireita luettelemaan. Tästä tulisi pitkä kirjoitus...
Mutta hyvät ihmiset auttakaa minua miten saan selvyyden tähän elämääni. Haluaisin olla sinut itseni kanssa jos vain löytyisi joku syy miksi olen tälläinen. Yksi vaihtoehto olisi työterveyshuollon psykologi. Saisikohan hän ohjattua minua eteenpäin. Toisaalta tunnen sen olevan liian iso kynnys. Asun aika pienellä paikkakunnalla ja jotenkin tuntuu mahdottomalta saada täältä apua. Mutta sitten ajattelin että naapuri kaupungissa olisi suomen terveystalo jossa on neurologi ja neuropsykologi. Voinko siis vain rohkeasti soittaa sinne ja pyytää päästä tutkimuksiin.
Tämä asia ahdistaa minua joskus tosi paljon. Joskus tulee ajateltua jopa että lopettaisin tämän elämän mutta ne ovat vain ajatuspohjalta. On minulla elämässä hyviäkin hetkiä ja silloin nautin niistä todella.
Tässä minun tilanteeni tällä hetkellä. Antakaa vertaistukea, rohkaisua mitä vaan pieninkin apu on tervetullut.