Ei hitto, ehdin jo kuvitella että kaikki on kunnossa. Mutta taas alkaa iskeä tyhjä ja ahdistunut olo...Tänäänkin raivosin äidilleni todella mitättömästä asiasta (Olen 22v kohta, mutta asun vanhempieni luona kesän) kuin joku teini. En jaksa nähdä kavereitani ja itkettää kaikki. Oikeastaan asiani ovat ihan kunnossa, mutta välillä saan näitä ihme ahdistus/masennuskohtauksia jolloin olen kuin eri ihminen, aivan holtiton. Saatan viillellä itseäni tai raivota vanhemmilleni ja pelkään tätä kontrollin menettämistä ja sitä vihaa mikä mussa silloin on. En kuitenkaan usko olevani varsinaisesti masentunut, koska pystyn opiskelemaan ja käymään töissä. Tyhjä olo iskee lähinnä lomilla ja vapaa-ajalla. Ällöttää käyttäytyä kuin kusipää välillä, varsinkin omia vanhempiaan kohtaan. Itsetuntoni on aika surkea ja pelkään että muut pitävät mua tyhmänä/rumana/läskinä tms. Syömisen kanssa on aina jotain ongelmia, joko laihdutan tai mässäilen ja painoni tietysti heittelee aika paljon.
Hirveää valitusta tämäkin teksti enkä tiedä kuuluuko tämä tänne palstalle, mutta antanette anteeksi :/. Onko kellään muulla tälläistä että yleensä asiat on jotenkuten ok, mutta välillä iskee masennus joka ei ole enää normaalia (menee viiltelyyn asti jne.)? Ihmettelen vaan mikä mua oikein vaivaa. Ja tälläistä on jatkunut välillä pahempana välillä parempana jostain yläasteelta lähtien.
Hirveää valitusta tämäkin teksti enkä tiedä kuuluuko tämä tänne palstalle, mutta antanette anteeksi :/. Onko kellään muulla tälläistä että yleensä asiat on jotenkuten ok, mutta välillä iskee masennus joka ei ole enää normaalia (menee viiltelyyn asti jne.)? Ihmettelen vaan mikä mua oikein vaivaa. Ja tälläistä on jatkunut välillä pahempana välillä parempana jostain yläasteelta lähtien.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mulla aikalailla sama juttu kuin sinullakin.. opiskella pystyn juuri ja juuri vaikka välillä se ottaa todella koville oireiden takia. Kuitenkaan en ole ilmeisesti erityisen masentunut, koska pystyn liikkumaan, harrastamaan jne.. tosin en aina, jolloin tulee näitä "masennusjaksoja" jolloin vetäydyn kuoreeni, itken ja suunnittelen itsemurhaa sekä satutan itseäni milloin mitenkin.
Minullakin on itsetunto nollassa, pidän itseäni rumana, epäonnistuneena yms.
saattaa mennä ihan hyvin esim pari päivää, kunnes joku sanoo jotain tai tulee vastoinkäyminen. silloin taas olen niin onneton, että olen todella vaaraksi itselleni.
Syömisen suhteen myös, välillä pidän itseäni nälässä, sitten taas ahmin itseni ähkyyn.
Oletko sinä khasma saanut mitään apua masennusjaksoihisi? oletko jutellut ammattiauttajalle tms..?
Minulla on lääkitys (jota en käytä..)
ja psykiatrilla olen käynyt kerran joka määräsi lisää kertoja. Vaikka mitähän hyötyä niistä on kun en siellä osaa puhua mistään, en vastailla kysymyksiin enkä avautua. :(
No hyvä tietää etten ole ainoa jolla on tällaista. En ole käynyt missään psykologilla vaikka luultavasti pitäisi. Taustalla on kuitenkin hiukan asioita joista voisi olla hyvä keskustella, vaikka tuntuukin typerältä mennä jonnekin jauhamaan omasta elämästään ja vaikka asiat ovat (mielialaa lukuunottamatta) ihan hyvin :/. Olen kyllä luvannut itselleni hakea apua jos tosissani alan miettiä itsemurhaa tai muuten vain elämä alkaa olla pelkkää kärsimystä tämän masennuksen(?) kanssa. Vaikka tietysti pitäisi hakea sitä apua ennen kuin tilanne menee niin pahaksi. Opiskelijana pääsisi vielä YTHS:n kautta aika helposti ja halvalla psykologille. Suhtaudun vaan jotenkin kyynisesti kaikkiin ammattiauttajiin. (Eräs kaverini opiskelee psykologiksi ja hänelle Freud on kuin jokin jumala. Hän myös "tietää" että olen vain itsekäs ja huomionhakuinen jos yhteisillä baarireissuilla itken humalassa tai satutan itseäni. Auttaapa tosi paljon tulla lytätyksi johonkin "paha ihminen"-kategoriaan.)
Mutta koetetaan jaksella jotenkin...Voimia sinulle.