samankaltaisuutta?

Italian pääministeri Mario Monti aikoo erota tehtävästään, kunhan hallituksen ajama budjettilaki on viety parlamentissa läpi.

Montin suosiota Italiassa ovat painaneet useat julkisen puolen säästötoimet ja pyrkimykset hidastaa maan velkaantumista.

Monti kertoi lauantaina, ettei nauti enää parlamentin enemmistön tukea, vaikka tukensa pois vetänyt PDL kertoo aikovansa äänestää budjettilain puolesta.

Puolueiden kääntyminen pois Montin hallitusrintamasta on osa entisen pääministeri Silvio Berlusconin suunnitelmaa palata vallankahvaan. Berlusconi kertoi suunnitelmastaan virallisesti lauantaina.

– Palaan politiikkaan ihmisten epätoivon vuoksi, Berlusconi vakuutti.
12143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eikö varpaanvälistä enempää löytynyt.
Ota meiseli ja yritä kynsien alta.

Äänestä

pyhäjärvellä; "Palaan politiikkaan ihmisten epätoivon vuoksi "vakuuttavat PL, KS, AK, MS,KL,TM, KT, ainakin nämä ovat pyhäjärven ikiomia berlusconeja.
Hahha haaa vai että ihmisten epätoivon?
Teidän takiannehan sitä epätoivoon olemme joutuneet aikaa sitten.
Tilanne on paha ja sen kun pahenee...syöpä on syöpä.

Äänestä
  • Suu kannatta välillä panna kiinni, on edes joskus viisaamman näköinen.

    Äänestä

  • hyvä alku kirjoitti:

    Suu kannatta välillä panna kiinni, on edes joskus viisaamman näköinen.

    totta, ja olisivat samalla voineet jättää ehdokkuutensakin väliin

    Äänestä

onko tämä joku näkökanava tai nettikamerafoorumi? jo on harhoja ja pahasti.
nääkkö ny mulla on suu auki, nyt kiinni, nyt puolihymyssä, nyt irvistän..ja nyt nauran.

Äänestä
  • Hammaslääkärissä kannattaisi käydä, ennen kun alat nauraa, irvistäessä nuo reiät irvistää pahasti.

    Äänestä

  • ------------- kirjoitti:

    Hammaslääkärissä kannattaisi käydä, ennen kun alat nauraa, irvistäessä nuo reiät irvistää pahasti.

    säännöllisesti kyllä, iisalmessa palvelut pelaa!

    Äänestä

vasta täyshuollettu, onko sinulla?
Aloituksessa on hyvin lähelle liippaavaa ilmeisesti sinulle, kun noin suhtaudut?

Äänestä

Häviäjien osa on katkera,,

Äänestä
  • samaa mieltä, eivät tottuneet kuluneen valtuustokauden aikana siihen, että joku muukin osaa ajatella ja jollakin muullakin voi olla osaamista. niin se vuosikymmenien vallankahva hämärtää ajattelua

    Äänestä

Olen tullut voittamaan---ja olen nytkin voittajien puolella. aina, kuka sitä hävinneitä?
Komeasti läpi vaan, oli mojovaa.Kiitos.

Äänestä

Silvio Berlusconi, nyt 76, joutui runsas vuosi sitten eroamaan Italian pääministerin tehtävästä, mutta vanha suola on alkanut janottaa tätä kiisteltyä ja pysyvän skandaalinkäryn kyllästämää liikemiespoliitikkoa.

Berlusconi ilmoitti viikonvaihteessa tähtäävänsä pääministeriksi alkuvuonna pidettävissä vaaleissa. Samalla hän veti oikeistolaisen Vapauden kansa -puolueensa tuen pääministeri Mario Montin virkamieshallitukselta.

Berlusconi arvosteli Montia Italian ajamisesta kuilun partaalle. ”En voi antaa maani jatkaa tässä loputtomassa syöksykierteessä”, Berlusconi sanoi. Lausunto on uskollinen Berlusconin tavalle tulkita oma persoonansa ratkaisuksi kaikkiin ongelmiin.

Kilpailevan ja uskottavamman selityksen mukaan Berlusconin hallitus ajoi Italian jyrkänteen reunalle, josta sitä on hinattu loitommalle Montin johdolla.

Berlusconi ei ota vaihtoehtoista selitystä kuuleviin korviinsa. Nykypolitiikassa on hänen mielestään se paha vika, ettei sitä tehdä hänen ihanan itsensä johdolla.

Italian valtiolla on lähes 2000 miljardia euroa velkaa. Lainojen uusimisen hinta miltei puolittui Montin kaudella, mutta korko alkoi värähdellä ylöspäin Berlusconin paljastettua vallanhalunsa.

Berlusconi sai syksyllä vankeustuomion veropetoksesta. Sitä ei pantu täytäntöön, koska tuomiosta valitettiin. Yksi Berlusconin uudelleen heränneen vallanhalun selitys voi olla, että hän katsoo tarvitsevansa syytesuojan tuovan aseman.

Berlusconilaisen oikeiston suosio on sen valtakauden jälkeen laskenut, ja pääministeripörssin kärkeen on noussut keskustavasemmistolaista PD-puoluetta edustava Pier Luigi Bersani, 61.

Tämän asiantuntevan, mutta kuivakkaan poliitikon kykyä koota enemmistöhallitus on kuitenkin epäilty, ja tämä epäily lienee osaltaan yllyttänyt Berlusconia työntämään lusikkansa soppaan.

Italiassa vuosikymmenet asunut toimittaja Liisa Liimatainen ei eilen Yle Uutisissa uskonut Berlusconin voivan voittaa vaaleja, sillä ”vastuullisten italialaisten määrä on kasvanut”.

Entistä useampaa italialaista kiinnostaa Montin tarjoama kuva ongelmiaan ratkovasta Italiasta. Siihen kuvaan Berlusconin sirkus ei mahdu, vaikka klovni on yhä tarmoa täynnä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


phj berluscon kirjoitti:

Italian pääministeri Mario Monti aikoo erota tehtävästään, kunhan hallituksen ajama budjettilaki on viety parlamentissa läpi.

Montin suosiota Italiassa ovat painaneet useat julkisen puolen säästötoimet ja pyrkimykset hidastaa maan velkaantumista.

Monti kertoi lauantaina, ettei nauti enää parlamentin enemmistön tukea, vaikka tukensa pois vetänyt PDL kertoo aikovansa äänestää budjettilain puolesta.

Puolueiden kääntyminen pois Montin hallitusrintamasta on osa entisen pääministeri Silvio Berlusconin suunnitelmaa palata vallankahvaan. Berlusconi kertoi suunnitelmastaan virallisesti lauantaina.

– Palaan politiikkaan ihmisten epätoivon vuoksi, Berlusconi vakuutti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu