Hei!
Voiko henkilö, joka on jo useiden vuosien (5-10 vuotta) ajan sairastanut syömishäiriötä, ja on sairaudessaan toipumisvaiheessa soveltua sosiaalialan työhön?
Voiko henkilö, joka on jo useiden vuosien (5-10 vuotta) ajan sairastanut syömishäiriötä, ja on sairaudessaan toipumisvaiheessa soveltua sosiaalialan työhön?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksipä ei voisi?! Parhaita alan työntekijöitä tulee niistä, jotka ovat itse kokeneet kovia!
samalla logiikalla myös Bi-polaariset lähi ja Sairaanhoitajat ovat suojelulistalla. Sairaita vaan lisää alalle, työssäjaksaminen sivuseikka vai?!
Minun näkökulmani on nyt se, että henkilöt ovat KOKENEET itse. OVAT SELVIYTYNEET OMISTA VAIKEUKSISTAAN JA KYKENEVÄT TYÖELÄMÄÄN! Kukapa sitä edes sairaana jaksaisi opiskella / tehdä töitä?! Oli kyseessä sitten mikä ala hyvänsä.
Eipä näitä duuneja jaksa tehdä jos omat systeemit eivät ole kasassa.
Sinne vaan, ei sosiaalialan hommiin muutenkaan hakeudu kaikkein tasapainoisimmat yksilöt, tai hyvinvoivat. Vaikka sivulliselle ja henkilölle itselleen se siltä sitten näyttäisikin, kun rinnalla on se sairas/'hullu'/alkoholisti/narkki/kehitysvammainen/käytöshäiriöinen jne.
Tosin, jos kyseessä on ollut anoreksia niin sitten se kontrollipuoli pitäis mielestäni olla ihan oikean monivuotisen terapian kautta käsiteltyä.. kontrollihaluisia sossualalle hakeutuu luonnostaan, mut äärimmäisyydet..
Kylläpä me sosiaalialan ihmiset ollaan niin vietävän tasapainoisia, että ihan itteäänkin huippaa! Tyhmiähän me ei olla, koska läpäistään yhtä sun toista testiä ja koetta :D että joitakin nyppää kun alalla on huuhentaaleja ;D
Et siis päässyt kouluun kun noin katkeroittaa ?
Tosiaan sosiaalialan ihmiset voivat näyttäytyä tasapainoisina ammattiroolissaan ja vertautuen asiakkaisiinsa, mutta sosiaalialan työntekijöiden jälkeläiset ovat kuulemma kummallisen hyvin edustettuina alan asiakaskunnassa..
Eikä tämä nyt sinänsä mitenkään kummallinen yhtälö ole; ihminen panostaa muiden auttamiseen, koska on jäänyt jotain vaille tai saanut sellaisia kokemuksia, mitkä ohjasivat tuonnepäin. Luonnollisestikaan tällainen yksilö ei voi tarjota jälkeläisilleen sitä, mistä itse on jäänyt paitsi.
Logiikkana siis, että sellainen yksilö joka on saanut tämän jonkin 'tarvittavan', ei koe niin suurta halua yrittää 'auttaa'/'parantaa'/'hoivata' toisia ihmisiä, että omistaisi niinkin suuren osan elämästään siihen mitä työuran valinta ko. alalle siihen liittäisi.