Siis kirjoittajan kannalta, noin keskimäärin, miten lie?
kumpi vaikeampi, kauno- vai tietokirja?
tietoähkijä
359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Väittäisin että kaunokirja. Ainakin näin yleisesti.
Tietokirja kirjoitetaan aiheesta, joka on itselle erityisen tuttu, eli jota tutkittu, opiskeltu, ja jonka kanssa on oltu monesti tekemisissä iät ja ajat. Harvemmin sitä ruvetaan rustaamaan ihan tuntemattomasta asiasta.
Fiktiivisessä kaunokirjallisessa tekstissä, esim. romaanissa, aihe ei koskaan voi olla kirjoittajalle ihan kuin vettä vaan. Tietokirjan voi kirjoittaa tieteellisten, ja jo tutkittujen faktojen pohjalta, kaunokirja sen sijaan täytyy luoda oman päänsä sisällä. Lisäksi kaunokirjallisessa tekstissä kirjoittajan täytyy panostaa tekstin luettavuuteen todella paljon enemmän kuin tietokirjailijan. Tietokirja voi olla tapauksesta riippuen hyvinkin kökköä kapulakieltä, kun taas huonoa kaunikirjallista tekstiä ei kukaan yksinkertaisesti lue.
Tämä oli sitten vain tällaanen pohdinta. Ei voi soveltaa kaikkiin tapauksiin.
Vedät aika tiukan rajan kauno (fiktio)- ja tietokirjan (fakta) välille, mutta noinhan se ei ole. Monesti kaunokirjassa esimerkiksi miljöö on faktaa, mutta henkilöt, tapahtumat ja juoni fiktiota. Vastaavasti monet tietokirjoittajat käyttävät fiktiota maustaakseen tietotekstiään ja herättääkseen lukijan mielenkiinnon. Eli sulassa sovussa fiktio ja fakta = faktio. Hyvä esimerkki tuollaisesta tietokirjasta on Esko Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa.
Tietokirjan taustalla on usein monen vuoden työ tiedeyhteisössä, tohtorikoulu ja väitöskirjarumba, joten tuskin se tie sen helpompi on tiedekirjailijalla kuin kaunokirjailijalla. Taustatyön ja prosessin osalta kumpikin työ muistuttavat toisiaan, mikä tekee asiasta luovuuden tukimusmielessä kiehtovan.
Tietoirjalla on erilainen merkitys esim. tiedeyhteisölle kuin taideteoksella, mutta kumpikin voi tarjota suuria oivalluksia ja nautintoja. On huonoja tietokirjoja, on surkeaa tiedettä ja samoin on kiehtovia taideteoksia, surkeita tekotaiteellisia yritelmiä ja uuvuttavan sapluunamaista viihdekirjallisuutta.
Mutta en tiedä onko kummankin vertaaminen työn vaikeuden osalta relevanttia, edes tarpeellista kirjailijan työn kannalta. Mutta jokainen omalla...