Mieheni jätti minut n. viikko sitten ja nyt keskustelumme 3-vuotiaan lapsemme huoltajuudesta on noussut asiaksi, josta emme tunnu pääsevän samalle aaltopituudelle. Mieheni toive on, että lapsemme asuisi vuoroviikoin kummankin vanhemman luona ja koska mieheni on aikeissa muuttaa hiukan kauemmaksi myös lapselle tulisi hänen mukaansa toinen hoitopaikka eli lapsi olisi vuoroviikoin hoidossa kahdessa eri hoitopaikassa.
Sen lisäksi, että tuntuu kuin sydämeni revittäisiin irti rinnasta jo pelkästä ajatuksesta että saisin lapseni viereeni ainoastaan joka toinen viikko, en ole lainkaan vakuuttunut että tuo järjestely olisi lapselle muutenkaan paras. Pelkään jatkuvasti vaihtuvan ympäristön stressaavan lastamme liikaa ja kun pienen lapsen on vielä sopeuduttava vanhempien eroonkin... Minä olen ollut tähän asti lapsemme ns. pääasiallinen hoitaja, minä hoidan valtaosan lapsen arkiasioista, vaatteet, hoitoasiat, lääkärissäkäynnit, neuvolakäynnit jne. En muista koska ex-mieheni olisi edes jäänyt töistä kotiin hoitamaan lasta sairauden takia. Tiedän, että kummallakin vanhemmalla on yhtäläiset oikeudet olla lapsen vanhempi, mutta se että mies päättää lähteä yhtäkkiä toisen naisen matkaan ja olettaa minun kyseenalaistamatta hyväksyvän kaikki hänen ehdotuksensa, tuntuu vähintäänkin epäreilulta.
Mieheni on mahdollisesti jopa muuttamassa toiseen kaupunkiin satojen kilometrien päähän uuden naisensa luo ja hänen mielestään paras järjestely olisi, että lapsella on hoitopaikka kummassakin kaupungissa. Minulle tämä tuli täytenä järkytyksenä enkä mitenkään voi olla samaa mieltä asiasta. Mieheni taas katsoo että yritän riistää lapselta isän, en ajattele että lapselle parasta on että saa olla tasapuolisesti kummankin kanssa ja olen kuulemma jopa idiootti kun en asiaa suorilta käsin hyväksy. Tarkoituksenani ei missään nimessä ole estää lastamme tapaamasta isäänsä enkä halua tehdä asioita vaikeaksi, mutta tässä vaiheessa ainakin tuntuu, että minua vaaditaan venymään kaikessa ennenkuin olen edes ehtinyt tajuta kunnolla mitä on tapahtumassa.
En haluaisi mennä asian kanssa oikeuteen, haluaisin pystyä sopimaan asian, mutta mitä keinoja minulla on tässä vaiheessa sovitella asiaa? Ja voiko mies vaatia huoltajuutta itselleen niin että voin menettää lapsen kokonaan? Olen ottamassa yhteyttä kuntani lastenvalvojaan/perheneuvolaan saadakseni virallisia neuvoja mutta asia vaivaa niin paljon, että kaipaisin myös muiden kokemuksia. Tuntuu, etten saa asiasta keskusteltua enää ex-mieheni kanssa ilman että hän alkaa agressiiviseksi ja syyttelee, että yritän viedä lasta pois isältään, että oikeuteen kai tässä täytyy mennä jne.
Tämä on vienyt kaikki voimat ja ajatus, etten saisi elää normaalia arkea lapseni kanssa sattuu enemmän kuin olin koskaan voinut kuvitella minkään sattuvan... Mies on viemässä huonekalut mukanaan, hän on salaa vienyt lastamme tapaamaan uutta naista, hän on nimitellyt, huutanut, raivonnut niin voimalla että en uskaltanut enää edes suutani avata koska pelkäsin mitä seuraavaksi tapahtuu... Tuntuu, että olen ihan hukassa asian kanssa, joten vinkit ja kokemukset tulevat tarpeeseen.
Sen lisäksi, että tuntuu kuin sydämeni revittäisiin irti rinnasta jo pelkästä ajatuksesta että saisin lapseni viereeni ainoastaan joka toinen viikko, en ole lainkaan vakuuttunut että tuo järjestely olisi lapselle muutenkaan paras. Pelkään jatkuvasti vaihtuvan ympäristön stressaavan lastamme liikaa ja kun pienen lapsen on vielä sopeuduttava vanhempien eroonkin... Minä olen ollut tähän asti lapsemme ns. pääasiallinen hoitaja, minä hoidan valtaosan lapsen arkiasioista, vaatteet, hoitoasiat, lääkärissäkäynnit, neuvolakäynnit jne. En muista koska ex-mieheni olisi edes jäänyt töistä kotiin hoitamaan lasta sairauden takia. Tiedän, että kummallakin vanhemmalla on yhtäläiset oikeudet olla lapsen vanhempi, mutta se että mies päättää lähteä yhtäkkiä toisen naisen matkaan ja olettaa minun kyseenalaistamatta hyväksyvän kaikki hänen ehdotuksensa, tuntuu vähintäänkin epäreilulta.
Mieheni on mahdollisesti jopa muuttamassa toiseen kaupunkiin satojen kilometrien päähän uuden naisensa luo ja hänen mielestään paras järjestely olisi, että lapsella on hoitopaikka kummassakin kaupungissa. Minulle tämä tuli täytenä järkytyksenä enkä mitenkään voi olla samaa mieltä asiasta. Mieheni taas katsoo että yritän riistää lapselta isän, en ajattele että lapselle parasta on että saa olla tasapuolisesti kummankin kanssa ja olen kuulemma jopa idiootti kun en asiaa suorilta käsin hyväksy. Tarkoituksenani ei missään nimessä ole estää lastamme tapaamasta isäänsä enkä halua tehdä asioita vaikeaksi, mutta tässä vaiheessa ainakin tuntuu, että minua vaaditaan venymään kaikessa ennenkuin olen edes ehtinyt tajuta kunnolla mitä on tapahtumassa.
En haluaisi mennä asian kanssa oikeuteen, haluaisin pystyä sopimaan asian, mutta mitä keinoja minulla on tässä vaiheessa sovitella asiaa? Ja voiko mies vaatia huoltajuutta itselleen niin että voin menettää lapsen kokonaan? Olen ottamassa yhteyttä kuntani lastenvalvojaan/perheneuvolaan saadakseni virallisia neuvoja mutta asia vaivaa niin paljon, että kaipaisin myös muiden kokemuksia. Tuntuu, etten saa asiasta keskusteltua enää ex-mieheni kanssa ilman että hän alkaa agressiiviseksi ja syyttelee, että yritän viedä lasta pois isältään, että oikeuteen kai tässä täytyy mennä jne.
Tämä on vienyt kaikki voimat ja ajatus, etten saisi elää normaalia arkea lapseni kanssa sattuu enemmän kuin olin koskaan voinut kuvitella minkään sattuvan... Mies on viemässä huonekalut mukanaan, hän on salaa vienyt lastamme tapaamaan uutta naista, hän on nimitellyt, huutanut, raivonnut niin voimalla että en uskaltanut enää edes suutani avata koska pelkäsin mitä seuraavaksi tapahtuu... Tuntuu, että olen ihan hukassa asian kanssa, joten vinkit ja kokemukset tulevat tarpeeseen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siis mikä ihmeen buumi nyt on menossa, kun lapsille järkätään kahta samaa asiaa pilvin pimein?? Kaikkea pitää olla kaksin kappalein, nyt jo hoitopaikkoja pitää olla kaksi??? Siis..en tajuu.
Hommatkaahan aikuiset tekin työpaikkoja itsellenne kaksi, ei olis riitaa rahasta.
En tajua minäkään... Sitä tässä yritin hakea, että onko jollain kokemusta asiasta, vinkkejä yms, koska en ole kuullut vastaavanlaisesta järjestelystä. Käsittääkseni aina pyritään pitämään lapsen elinolosuhteet mahdollisimman vakaina ja tuo järjestely ei vaikuta mielestäni vakaalta. Minä en siis kannata kahta hoitopaikkaa enkä aio sitä sellaisenaan hyväksyä, koska en vain millään pysty olemaan sitä mieltä, että se olisi paras järjestely lapsellemme.
Ehdotin exälleni, että menisimme keskustelemaan asiasta "ammattilaisten" luo, lastenvalvojalle, perheneuvolaan tms mutta hän ei kuulemma tule, joten menen nyt sitten yksin. Toivottavasti siellä osataan auttaa ja antaa neuvoja, jotka auttaisivat ratkaisemaan tulehtuneen tilanteen. Haluan hoitaa tilanteen lapsemme etua ajatellen, nähtävästi kuitenkin minulla ja exälläni on erilaiset näkemykset siitä, mikä on lapsen paras.
Kirjoitin äskön romaanin sinulle AP, mutta bittiavaruus söi sen, joten lyhennetty versio:
Jos miehesi haluaa jaettua vanhemmuutta (viikko viikkona) niin sitten hänen on melkeinpä jäätävä siihen lähelle asumaan. En usko, että yksikään tuomari puoltaa viikko-viikkoa, ainakaan tässä vaiheessa.
Itse olen etä-äiti, jonka lapset ovat viikko-viikko periaatteella ja huomattavasti isompia kuin sinun lapsesi. Ja itseäni hirvittää omien lapsien osalta se, että Ex-mies haluaa tämän järjestelyn jatkuvan sittenkin, kun muuttavat toiseen kaupunkiin. Enkä voi olla äitinä ajattelematta, että on aika rankat koulumatkat joka toinen viikko ja miettimättä sitä, että eikö olisi sitten parempi pudottaa minut viikonloppuäidiksi ja muksut kävisivät koulua uudessa kaupungissa tai isän muttuua viikonloppuisäksi ja muksut kävisivät koulua täällä missä ennenkin.
Aina tämä ei ole helppoa, vaikka asutaankin lähes vierekkäin, niin voin vaan kuvitella miten hauskaa se sitten on kun ei asutakkaan enää. Ja itse epäilen vahvasti, että lapset eivät todellakaan jaksa tällä systeemillä sitten enään.
Sen verran teidän tilanteeseen sanoisin, että valitettavasti lapsesi isä joutuu munnitsemaan mikä on tärkeintä..asuminen satojen kilsojen päässä kaukana lapsesta vai lapsen lähellä.
Ja koska teidän ero on noin tuore, niin todennäköisesti hirveen objektivisesti ette näin alkuun pysty asioita hoitamaan..se tulee (toivottavasti) sitten ajan kanssa.
Ei muuta kuin jaksamisia!
En usko että ainakaan kunan hoitopaikkoja lapselle järjestyy kaksi. Ja myöhemmin tulee jo koulueste ihan pakolla, ei sitä eri kouluissa voi olla vuoroviikoin.
Enkä oikein ymmärrä tätä lapsen jakamista missään nimessä, vaikka nyt kuinka lapsen pitäisi saada pitää yhteyttä molempiin vanhempiin, on aina lapsen repimistä palasiksi tuo vaihtaminen paikasta toiseen. Lapsen elämästä häviää, leikkikalut ja omat asiat ovat aina eri paikassa kuin itse, entäs sitten kasvavan lapsen kaverisuhteet, niitähän ei pysty kehittymään. Kun lapsi on poissa, kaverit etsivät uudet kaverit, jotka ovat paikalla aina, eivätkä aikuisten mielivaltaisten tekojen vuoksi milloin missäkin.
Melkein sanoisin, että kun ero tulee, on syytä erota myös toisen lapsistaankin, se paha minkä lapsia saa osakseen, kun ei näytä teitä hetkauttavan, kohta on uusi ihminen sängyssänne ja sen kakarat kodissanne, paapotte niitä ja omanne saavat syytöksiä, leipäkin on monessa paikassa kortilla.
Jo kerrankin ajattelisitte sen perseleikin seurauksia ihan oikealla tavalla.
Samanlaisia ne takapuolet suurinpiirtein ovat, joten ei siinä muutosta tapahdu.
Oman mielenne hoito on vaan jäänyt hoitamatta.
Sain juuri äskettääin kuula, kuinka erotilanteessa isä käyttikin tytärtään hyväkseen. Aina ihmettelin tuon tyttären erilaisia elämänkäänteitä, oireiluja, mutta nyt tulivat ilmi, kun sai niin paljon vahvuutta, että hakeutui erään ihmisen avustuksella hoitoa samaan, jotta edes pystyy puhumaan tapahtumista. Velikin oireilee, hänen elämänsä on ilmeisesti jo menetetty, parantuuko juopottelusta. Tämän kaiken hänkin on kantanut sisällään.
Tuo isäa saakoon tuomionsa nyt ja niin kovan, että koskaan ei minkäänlaista seksiä enää elämässään saa keneltäkään. Vankilaan
Joten enpä tyttölasta kovin mielelläni eroisän luokse laskisi, pervoja ovat aika monesti.
Kiitos kokemustesi jakamisesta Perheen Matriarkka. Olen itsekin sitä mieltä, että miehen olisi valittava joko etäisänä olo toisessa kaupungissa tai sitten jäätävä asumaan lapsen lähelle, mikäli haluaa olla aktiivisesti osana lapsen arkea. Luin asiasta netistä yötä myöden, tutkimuksia jne enkä löytänyt mitään mikä puoltaisi sellaista järjestelyä, että lapsen kannalta olisi hyvä asua täysin eri kaupungeisa vuoroviikko-periaatteella vaan aina vuoroviikottelu-systeemissä vanhemmat asuivat lähekkäin.
Sinulle "Ei hyväksi lapselle!" : Myönnän kyllä, etten ehkä ole osannut/jaksanut hoitaa suhdettamme tarpeeksi, jotta suhteemme ei olisi päässyt väljähtymään, mutta päätös erosta on kyllä yksinomaan miehen. Minä olin sitoutunut loppuelämäkseni koko sydämelläni, en ole valehdellut, en pettänyt, ehdotin avun hakemista terapeutilta tms, meillä ei ole ollut alkoholismia, väkivaltaa, rikollisuutta tms kuvioissa missään vaiheessa eli lapsi on kyllä harkiten hankittu, ei mikään "perseleikin seuraus" ja rakastettu kummankin vanhemman puolelta eikä ole pelkoa mistään hyväksikäytöstä. Korostan vielä, että itselläni ei siis ole uutta kumppania eikä tule olemaankaan aikoihin päinvastoin kuin ex-miehelläni, joka on jo vauhdilla ilmeisesti aloittamassa "arkea" uuden kumppanin ja tämän lasten kanssa ja olettaa, että lapsemme sopeutuu tilanteeseen samantien. Itse pelkäisin, että lapsi joutuu sopeutumaan liian moneen asiaan liian nopeasti ja teen kaikkeni ettei lapseni joudu minun kodissani kokemaan jäävänsä kakkoseksi uuden kumppanin lapsille tms.
Ex-mieheni on nyt näyttänyt itsestään hyvin ikävän puolen enkä tiedä miten siihen tulisi suhtautua ja pelkään nimenomaan sitä, että lapsen etu jää huomioitta. Sydäntäni särkee ajatus, että pieni lapsemme joutuisi sopeutumaan kahteen täysin erilaiseen paikkaan ja matkustamaan pitkiä matkoja... Ex-mieheni on mielestäni tekemässä todella ison ja hätiköidyn virheen ja vaikka en pystykään estämään häntä tekemästä omia päätöksiään, toivoisin että hän pystyisi ajattelemaan edes lapsemme parasta, minun parastani hän ei kyllä ole ajatellut missään vaiheessa enkä sitä häneltä enää odotakaan.