Pikkuveljeni!

Minun pikkuveljeni on meinannut kuolla kolme kertaa elämässään.

1. Kerta oli heti syntyessään, kun napanuora oli kietoutunut kaksi kertaa kaulan ympärille, ja veljeni meinasi tukehtua. Tehtiin keisarinleikkaus.'

2. Kerta 1½ vuotiaana, kun nielaisi vahingossa löytämänsä puuhelmen. Se jäi poikittain henkitorveen jumiin, ja pikkuveljeni ei voinut hengittää hyvin. Lääkärissä sanoivat, että on astma, mutta sairaalassa kuvattiin, ja ei näkynyt mitään, kun puu ei näy. Sanottiin vaan, että kurkussa on jotain.

Sitten äiti vei minut mummin luo hoitoon ( olin tuolloin n. 5-vuotias ), ja lähti isäni kanssa viemään veljeäni sairaalaan.
Sairaalan pihalla lääkärit juoksivat meitä vastaan, ja vievät veljeni teholle.

Veljeni nukutettiin, ja helmi poistettiin, en nyt muista miten, jotenkin. Äiti oli käynyt välillä' suihkussa, kun lääkärin mielestä se oli hyvä ajatus. Sitten kun äiti tuli sieltä. lääkärit kertoi hyviä uutisia, ja arvuutteli että kuka tänne tulee.

Veljeni tuotiin äidin luo, ja se oli normaalia vilkkaampi, hyppi ja pomppi koko ajan, ja oli solmussa happiletkuissa. Ne otettiin pois. Aamulla veljeni ja äiti pääsivät pois sairaalasta.

Veljeni henki oli minuuteista kiinni! Lääkäri sanoi, että minuutti myöhemminkin olisi voinut koitua veljeni kohtaloksi.

Meillä on vieläkin ne henhitysmaskit ja helmi tallessa kaapissa.

En tiedä mitä olisin tehnyt, jos veljeni olisi kuollut! En edes ehkä muistaisi häntä...

Kun veljeni syntyi, äiti sai verenmyrkytyksen, ja tulehdusarvot olivat korkeat.
Kun minä synnyin ei ongelmaa.

Pari vuotta sitten äiti sai tietää, että hän ei voi luovuttaa verta kenellekään muulle, kuin minulle, koska hänen veressään oli vasta-ainetta, joka oli laitettu hänelle kun hän sai sen verenmyrkytyksen ;(.

Lisäksi äitini veli, eli minun setäni, kuoli melkein 5 vuotta sitten, syytä en halua kertoa, ja enoni on nyt pyörätuolissa, kun sai jonkun stressikohtauksen, jalat lähti alta...